Tähtien tyttäret

Uusi kirjani Tähtien tyttäret, Kissanaisten itsenäinen jatko-osa, ilmestyy kuukauden kuluttua Helsingin kirjamessuilla. Olen innoissani tulevasta kirjasta, vaikka kyllä julkaisu taas jännittääkin. 

Tässä kansikuva. Sen on tehnyt jälleen monilahjakas kollegakirjailija Eve Lumerto.

Tässä takakansiteksti: ”Tampereella asuvalla Mailla on salaisuus: hän on muotoaan muuttava puumaihminen. Viime syksynä koetut kauhun hetket vaivaavat Maita, mutta ystävät ja uusi rakkaus tuovat valoa hänen elämäänsä. Vaan kestääkö suhde, kun sen toinen osapuoli ei ole puumaihminen?

Main lomamatka Brasiliaan puumaihmisystävän luokse vaihtuu vieläkin eksoottisempaan matkakohteeseen: Andolijaan, puumaihmisten muinaiseen kotiplaneettaan. Huikea matka kauas tähtien taakse tarjoaa yllätyksiä mutta myös vaaroja. Kestääkö rakkaus, kun välimatka mitataan valovuosissa?

Tähtien tyttäret yhdistää urbaania fantasiaa ja hyvän mielen scifiä ja on itsenäinen jatko-osa Kissanaisille (2021). Se tarjoaa romantiikkaa, ystävyyttä ja kimurantteja ihmissuhteita sekä kiehtovia kurkistuksia toisenlaiseen maailmaan. Lempeän kerronnan lomassa nousee esiin teräviä huomioita yhteiskunnasta, ihmisten asenteista ja erilaisuuden hyväksymisestä.”

Tähtien tyttärien kirjoittaminen toi minulle uutta haastetta siinä mielessä, että tämä on ensimmäinen kerta, kun kirjassani siirrytään päähenkilölle uuteen maailmaan. Olen kirjoittanut aiemmin kahdesta kuvitteellisesta maailmasta, mutta vaikka ne ovat olleet lukijoille uusia, ne ovat päähenkilöille tuttuja ja ainoa maailma, jonka he tuntevat. Olen myös aiemmin kirjoittanut fantasiaa ja nykymaailmaan sijoittuvia tarinoita spefielementeillä höystettynä, mutta nyt mennään pehmeän scifin puolelle. Välillä on ollut tasapainottelua sen suhteen, että hoksaan, että tämä ja tuo asia ei voi olla Main tiedossa, mutta en kuitenkaan sorru liialliseen infodumppiin. Editoinnissa menikin nyt enemmän aikaa kuin viimeksi, ja tulipa jälleen todettua, että esilukijat ovat tarpeen. Enimmäkseen Tähtien tyttärien kirjoittaminen oli kuitenkin tosi kivaa. 

Minulla on pitkästä aikaa myös esiintyminen Helsingin kirjamessuilla, yhteishaastattelu kirjailija Kaisa Riitamaan kanssa sunnuntaina 26.10. klo 16.30 Lonna-salissa. ”Voiko ihminen rakastua robottiin tai ihmiseen, joka on puoliksi eläin? Kaisa Riitamaan romaani Sexbots on tragikoominen kolmiodraama miehen, naisen ja robotin välillä. Sen suurimmaksi teemaksi nousevat rakkauden kaipuu ja sokeus sen aiheuttamien tunteiden edessä. Liliana Lennon romaani Tähtien tyttäret nostaa keskiöön muotoaan muuttavat puumaihmiset, joiden alkuperä on kaukana ulkoavaruudessa. Molemmat kirjailijat käsittelevät näennäisesti kepeän romantasian kautta painavia teemoja.”

Florenian neidot ja Steampunk festarit

Sain Florenian neitojen tekijänkappaleet viime viikolla, aurinkoisena, lämpimänä ja huikaisevan kauniina syyskesän päivänä. Olipa se jälleen upea hetki avata kirjapaketti, nähdä ja tuntea Florenian neidot ensimmäistä kertaa fyysisenä kirjana. 

Perjantaina juhlistettiin Nysalorin yhteisjulkkareissa Florenian neitoja sekä kahta muuta uutuuskirjaa: Artemis Kelosaaren runokokoelmaa Sininen, valkoinen ja sateenkaari sekä steampunk-novelliantologiaa Rautasilmä. Julkkarit olivat osa Tampere Steampunk festivalia. Florenian neidot ei ole steampunkia, mutta koska tarina sijoittuu 1800-1900 luvun vaihdetta muistuttavaan fantasiamaailmaan kuten Koivu ja pihlajakin, se sopi hyvin julkaistavaksi Steampunk festareilla. Toiveenani olikin saada Florenian neitojen julkaisu jonkun Tampereella järjestettävän kirjallisuustapahtuman yhteyteen.

Kuvassa kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua Florenian neidoista. Perjantain julkkarit olivat kerrassaan mainiot, ja kirjaakin meni hyvin kaupaksi. Itseltäni unohtui taas kuvaaminen juhlahumussa, mutta onneksi ystävä otti kuvia. 

Kävin Steampunk festareilla sekä eilen että tänään, etupäässä hengailin Nysalorin myyntipöydän luona. Lisäksi olin tänään kuuntelemassa Steampunk All Over Europe -paneelia, joka toimi yllättävän hyvin, vaikka kaksi panelistia oli etäyhteyden päässä. Ja eilen kävin katsomassa cosplay-kilpailua. En itse harrasta steampunk tyylistä pukeutumista enkä cosplayta - lähimmäksi cosplayta olen päässyt vuoden 2018 Finnconissa Fantastinen matkaopas -paneelissa, jossa esitin romaanihenkilöäni, keiju Margotia. Mutta minusta on ihanaa katsella cosplay-asuihin pukeutuneita ihmisiä. Upeita steampunk asuja näki kyllä muutenkin festareilla. 

Tuli hankittua muutama uusi kirjakin. Ja kun sain vielä samaan aikaan kirjastosta noudettavaksi kaksi pitkään odottamaani varausta, tuntuu vaihteeksi siltä, että maailmassa on liikaa kiinnostavia kirjoja ja liian vähän aikaa. 

Uuden kirjan odotusta

Florenian neidot lähti painoon eilen illalla. 😊 Kirja julkaistaan Tampere Steampunk Festivalin yhteydessä, joka on 15-17.9. www.steampunk.fi

Kirjan kansikuva näyttää tältä.

Ohessa takakansiteksti: "Pihlajainen Larissa Morei odottaa lasta ja elää Marianbergin kaupungissa taiteilijamiehensä Henrikin kanssa. Aikaisemmat kovat kokemukset ovat jättäneet jälkensä, ja haave tanssijattaren urasta karkaa yhä kauemmaksi. Kestääkö Larissan ja Henrikin rakkaus uusia koettelemuksia?

Larissan koivuinen sisarpuoli Tiziana pitää kukkakauppaa liikekumppaninsa Geraldinen kanssa. Välit äitiin ja isäpuoleen ovat yhä kireät, sillä nämä syyttävät Tizianaa avioliittosopimuksen rikkomisesta. Tiziana joutuu punnitsemaan tunteitaan ja ratkaisemaan, haluaako saada selville, kuka on hänen biologinen isänsä.

Henrikin käly Margaret asuu Hollingsin kartanossa. Margaretia kaihertavat hänen aviomiehensä Viktorin tuttavalliset suhteet palvelusväkeen, etenkin leppäiseen piikaan Neiliaan. Hankalaa on myös elää yhä äksymmäksi käyneen apen Valdemarin kanssa saman katon alla.

Florenian neidot on romanttinen ja sateenkaareva fantasiaromaani, joka jatkaa Koivu ja pihlaja -romaanista tuttujen puukansan sisarusten tarinaa ja toimii hyvin erikseen luettunakin. Kepeän romantiikan ja ihmissuhdekiemuroiden rinnalla teos tarjoaa vakavaa pohdintaa menetyksestä toipumisesta, erilaisuudesta ja oman elämänpolun löytämisestä.”

Ja tässä Florenian neitojen kartta. Sekä kannesta että kartasta kuuluu kiitos kirjailijakollegalleni, monilahjakkaalle Eve Lumertolle. 

Koska minulla on nykyään niin hyvä kustantajasuhde, uskalsin tällä kertaa lähettää Florenian neidot kustantajalle ilman esilukukierrosta. Toki en lähetä kustantajalle mitään sellaista, mihin en ole itse tyytyväinen, mutta olin varautunut siihen, että koska skippasin esilukukierroksen, käsiksessä olisi enemmän kustannustoimitettavaa kuin kahdessa aiemmassa Nysalorin julkaisemassa kirjassa. Mutta selvisinkin yllättävän vähällä editoinnilla: sisällöllisiä/juoneen liittyviä muutostoiveita ei tullut lainkaan, vaan editointi oli lähinnä kieliasun hiomista. Aiemmin kaikissa romaanikäsiksissäni oli esilukijoille lähtiessä jotain sisällöllistä parannettavaa: logiikkaan, lukujen järjestykseen, juonenkäänteisiin tai hahmojen syventämiseen liittyen, olen tehnyt kaikkiin jokusen uuden kohtauksen palautteiden perusteella, ja Dionnen tytöistä poistin lopulta yhden näkökulmahenkilönkin. Näköjään kirjailijan taidoissani on tapahtunut siinä(kin mielessä kehittymistä, että huomaan nykyään paremmin itse sellaiset logiikkavirheet yms. jotka ennen vaativat jonkun toisenkin silmiä. Ehkä tämä on aika yleinen kehityskulku kirjailijoilla, että ensimmäisiä kirjoja viilataan pidempään?

Silti ensimmäiset lukijapalautteet jännittävät minua yhä paljon. Ja edelleen pelottavin ajatus on: entä jos ei kukaan lue Florenian neitoja, tai ei ainakaan sano siitä mitään. Päällimmäisenä tunteena on nyt joka tapauksessa kupliva ilo, että kohta, ihan kohta Florenian neidot on valmis kirja. 

Iloinen kevätuutinen

Sain viime viikolla uuden kustannussopimuksen. :) Tuleva kirja Florenian neidot on vuonna 2020 ilmestyneen Koivu ja pihlajan jatko-osa.

Kauheasti taas jännitti tämänkin käsiksen kohtalo. Vaikka olen julkaissut jo neljä kirjaa. Vaikka ajattelin järjellä, että ei tämä käsis nyt voi olla laadullisesti olennaisesti huonompi kuin kaksi aiempaa, nykyisen kustantajani Nysalorin julkaisemaa kirjaa. Ja että ei kai kustantaja nyt olisi kysellyt käsiksen edistymisestä, ellei hän olisi kiinnostunut julkaisemaan sitä. Ja että kustantajalla kestää vastata kauemmin kuin viimeksi siksi, että hänellä on paljon töitä. Silti tuli välillä sellaisia ajatuksia, että jos hiljaisuus onkin merkki siitä, että kustantaja miettii miten ilmaista kohteliaasti: ”Käsiksesi on ihan paska, en minä tämmöistä julkaise.”

Turhaanpa taas stressasin. No, ehkä jonkin sortin panikointi tässä vaiheessa kuuluu asiaan. On sitä kuulemma nimekkäämmilläkin kirjailijoilla. Ja jos kustannussopimuksia ajattelisi itsestään selvyyksinä, osaisiko niistä silloin iloitakaan?

Päivä, josta kaikki alkoi

Tasan seitsemän vuotta sitten - miten aika voi mennä näin nopeasti? -  oli erityisen merkityksellinen päivä. Sain silloin myönteisen kustannuspäätöksen esikoisromaanilleni. Koen, että minusta tuli tuolloin esikoiskirjailija, vaikka ”virallisesti” olin kai esikoiskirjailija vasta sitten, kun Dionnen tytöt ilmestyi. Joka tapauksessa myönteisen kustannuspäätöksen saaminen oli isompi muutos kirjoittajaidentiteettiini kuin itse kirjan ilmestyminen.

Sen jälkeen olen kirjoittanut kolme kirjaa lisää, ja kustantaja on vaihtunut huomattavasti parempaan. Olen saanut kirjailijuuden saralla paljon hienoja kokemuksia mutta ajoittain minulla on ollut myös näkymättömyysangsteja ja olen jännittänyt välillä kovastikin kirjojeni vastaanottoa. 

Minun on hyvin vaikea kuvitella itseäni ihmisenä, joka ei kirjoittaisi, tai vähintään sepittelisi tarinoita päänsä sisällä. Mutta olen kyllä miettinyt, olisinko innostunut kirjoittamisesta näin paljon, jos käsikseni olisivat keränneet pelkästään hylsyjä? Jos en olisi saanut kannustavaa palautetta jo kauan ennen kuin uskalsin lähestyä kustantamoja? Riittäisikö kiinnostukseni rustata romaanikäsiksiä pelkästään pöytälaatikkoon?

 

Kissanaisia ilmestyi äänikirjana elokuun lopussa. Kirja on saatavilla Storytelista, Elisa Kirjasta ja Bookbeatista. Äänikirjaversioon tehtiin uusi kansi, se on graafikko Anni Misinsarvan käsialaa. 

Pääsin nyt siis ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan oman kirjani. Oli ihan jännä kokemus. Joitakin yksittäisiä kohtia tuli vastaan, jolloin lukija sanoi jonkin repliikin mielestäni hieman "väärällä" äänensävyllä/painolla, siis erilailla kuin olin itse kuvitellut asian kirjoittaessani. Mutta yleensä ottaen lukija Senja Rajalinilla oli miellyttävä ja sopivan ilmeikäs ääni. Olen kuullut, että jotkut kirjailijat ovat lukeneet äänikirjaversion itse, mutta itse en olisi halunnut (eikä sellaista kyllä ehdotettukaan).

Paluu keijumaailmaan ja äänikirja

Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi reilu kuusi vuotta sitten, keväällä 2016. En ole lukenut kirjaa sen jälkeen, kun se valmistui, mitä nyt selannut joitakin yksittäisiä kohtia, kun pariin kirjailijaesiintymiseen on pitänyt saada lukunäyte. Tänä kesänä minua kuitenkin alkoi kiinnostaa, millainen kokemus sen lukeminen monen vuoden jälkeen olisi.

Nyt elokuussa tartuin tuumasta toimeen. Vähän jännittikin, että mitä jos en enää pitäisikään Dionnen tytöistä. Toki kirjoittajana kehittyminen kuuluu asiaan, mutta olisi silti tuntunut kauhealta, jos ensimmäinen julkaistu kirjani olisi jättänyt päällimmäiseksi tunteeksi myötähäpeän.

Olihan lukiessa joitakin hetkiä, jolloin sisäinen editorini heilutti punakynää. Että jos nyt kirjoittaisin tämän, poistaisin tuon lauseen, vaihtaisin tämän sanan tuohon jne. Siitä huolimatta tempauduin edelleen mukaan tarinaan enkä olisi muuttanut juonellisesti mitään.

Mitä hahmoihin tulee, tuntui vähän siltä kuin olisin tavannut vanhoja kavereita pitkästä aikaa. Ja vaikka hyvin tiesin, miten kenellekin käy, silti itkin, nauroin, liikutuin ja sain ylimääräistä sydämentykytystä yhdessä hahmojeni kanssa. Kai omien hahmojensa kohtalot kokee aina syvemmin kuin muiden, ja Dionnen tytöissä on aikas dramaattisia juonenkäänteitä.

Lukiessa tuli vastaan myös monia yksityiskohtia, joita en enää muistanut. Hetkittäin tuli sellainen jännä tunne, että hei, minäkö todella olen kirjoittanut tämän ja keksinyt kaikki nämä jutut (tai no, en ihan kaikkia ole keksinyt itse vaan joitakin olivat esilukijat ehdottaneet). 

Yleisesti ottaen tämä oli kiinnostava ja yllättävänkin tunteikas kokemus.

Pian saan kokea ensimmäistä kertaa myös sen, millaista on kuunnella omaa tekstiään vieraan henkilön lukemana. Nimittäin Kissanaisista ilmestyy äänikirjaversio 24.8. :-) 

En ole juurikaan harrastanut äänikirjoja, koska olen varsin epäauditiivinen ihminen, ja minun on aina ollut huomattavasti helpompi keskittyä luettuun kuin kuunneltuun tekstiin. Toisaalta tykkään kyllä kuunnella kirjallisuusaiheisia paneeleja ja haastatteluja esim. kirjamessuilla ja Finnconeissa. Tosin siinä auttanee, että näen puhujat. Mutta toki Kissanaisia pitää kuunnella. 

Finncon, vihdoinkin

Suomen paras kirjallisuustapahtuma Finncon toteutuu vihdoin kolmen vuoden tauon jälkeen Espoon Otaniemessä (Otakaari 1) 8-10.7. :-) Harmillisesti Tampereen vuoro jäi välistä mutta kivaa Finnconeissa on aina ollut paikkakunnasta riippumatta. Itse olen osallistunut tapahtumaan vuodesta 2013 alkaen.

Tänä vuonna pääsen esiintyjäksi seuraavaan paneeliin.

Romantiikka luo toivoa - romantiikasta spefissä

C-sali la 9.7. 13.00–13.45

Liliana Lento, J. S. Meresmaa, Veera Mäkelä, Elina Pitkäkangas ja Elina Rouhiainen keskustelevat romantiikasta spekulatiivisessa fiktiossa.

Paljon muutakin mielenkiintoista on tiedossa. Koko ohjelma löytyy tästä

Hämärä kirjallisuustapahtuma ja muita kevätkuulumisia

Hämärä kirjallisuustapahtuma järjestetään pitkän tauon jälkeen Tampereella 14.5. Minullakin on siellä esiintyminen: kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua Kissanaisista klo 14:40.

 Tässä ohjelma kokonaisuudessaan:

Paikka: Tammelakeskus, Itsenäisyydenkatu 21 B, 1 krs

11.00 Ovet ja myyntipöydät auki

11.30-11.35 Tilaisuuden avaus: Hämärä kevät (Saara Henriksson)

11.35-11.55 Haastattelu: Mikko Kamula: Kalevan pojat

12.00-12.45 Paneeli: Uusimmat utopiat kirjallisuudessa. Marisha Rasi-Koskinen, Emmi Itäranta, Siiri Enoranta, pj. Taru Kumara-Moisio. Järj. Pirkkalaiskirjailijat

13.00-13.45 Paneeli: Seikkailu fantasiassa. Erkka Leppänen, Kristel Nyberg, Jaakko Alamikkula, pj. M.G. Soikkeli. Järj. Vaskikirjat

13.45-14.00 KAHVITAUKO

14.00-14.40 Paneeli: Kauhua kotimaanmatkailussa. Toni Saarinen, Artemis Kelosaari, pj. Matti Järvinen. Järj. Nysalor-kustannus

14.40-15.00 Haastattelu: Liliana Lento: Kissanaisia

15.15-15.45 Paneeli: Kumma kirjoittaminen. Mia Myllymäki, Anni Nupponen. Järj. Osuuskumma-kustannus

15.45 Loppusanat: Kohti Finnconia

Alkuvuosi toi hienoja uutisia päivätyöhöni liittyen: sain viran ensimmäistä kertaa elämässäni. :) Pääsin palaamaan reilun parin vuoden tauon jälkeen tuttuun ja hyväksi havaittuun työpaikkaan, jossa olin ensin harjoittelijana ja sen jälkeen tein pitkän sijaisuuden. Mikä parasta, pesti on osa-aikainen, eli nyt saan taas tehdä kolmen päivän työviikkoa => enemmän aikaa ja energiaa kirjoittamiselle.

Olen saanut Kissanaisista jonkin verran palautetta, ja se on ollut ilahduttavan hyvää. Kirjalle on olemassa hento jatko-osaidea. Nyt olen kuitenkin kirjoittamassa jatko-osaa Koivu ja pihlajalle, ja Kissanaisiin liittyvä ideanpoikanen tarvitsee muutenkin vielä aikaa kypsyä ja vahvistua rauhassa.

En näköjään osaa kirjoittaa vain yksittäistä romaania. Mutta en myöskään osaa suunnitella kirjoittamisiani niin pitkäjänteisesti, että alusta asti aikoisin kirjoittaa trilogian, mistään pidemmästä sarjasta nyt puhumattakaan. Aina minulla on ollut ensin suunnitelma vain yksittäiseen kirjaan. Vaan kun ko. kirja valmistuu, mieleen alkaa pukata kuin varkain ajatuksia jatkosta. Olen miettinyt, että ehkä kyseessä on osittain myös psykologinen tarve: jatko-osien ideoiminen mahdollistaa sen, ettei minun tarvitsekaan vielä luopua rakkaiksi käyneistä hahmoista ja kirjan maailmasta. Sekin on jännää kirjoittamisessa, etten koskaan voi varmaksi tietää etukäteen, kuinka paljon tarinaa kenestäkin romaanihenkilöstä lopulta riittää. Joskus sivuhenkilö pääsee jatko-osassa enemmän päärooliin, ja vastaavasti päähenkilö putoaa sivurooliin. Ja joskus sellaisille henkilöille, joista alkuun luulisin, että tarinaa riittäisi eniten, ei enää olekaan sijaa jatko-osassa

 

Tampereen kirjamessut ja ihana ensikohtaaminen

Kesällä 2017 näin kumman kiehtovan unen, joka ei haihtunut mielestä aamun tullen vaan jäi pyörimään päässäni vaatien huomiota. Aloin sitten hereillä ollessani kehitellä sitä tarinallisemmaksi. Pikku hiljaa idea kehittyi ja sai lihaa luidensa ympärille. Nyt matka on tullut päätepisteeseensä, ja lopputuloksena on niin kaunis ja uudenhehkuva kirja. <3 Kissanaisia näki päivänvalon Tampereen kirjamessuilla hyytävän kylmänä mutta ihmeen kauniina alkutalven päivänä. 

Tämä olikin ensimmäinen kerta, että aivan uunituoretta kirjaani oli myynnissä jossain isommassa tapahtumassa - pääsin itsekin näkemään valmiin kirjan vasta messuilla. Kaksi ensimmäistä kirjaani julkaissut Torni ei harrastanut mitään tapahtumamyyntejä - sekin oli yksi syy etsiä uutta kustantajaa. Koivu ja pihlaja piti julkaista Tampereen Finnconissa 2020, ja kirja valmistui ajallaan kyllä, mutta sitä Finnconiahan ei sitten ollut. Koivu ja pihlaja on kyllä ollut myynnissä aiemmissa tämän syksyn tapahtumissa, mutta se on myyntinäkökulmasta jo aika vanha kirja. Mutta nyt neljäs kerta toden sanoi. :)

Jännitin kyllä pitkin syksyä, toteutuuko tämä vieläkään. Ensin pelkäsin, että korona onnistuu vielä pilaamaan Tampereen kirjamessutkin. Sitten kun varmistui, että messut toteutuvat ihan oikeasti, luin Facebookin kirjoittajaryhmästä, että painotaloissa on kova ruuhka ja paperipulakin vielä, on kuulemma koko Euroopan laajuinen ongelma. No siitähän minä kehitin uuden jännittämisen aiheen, että Kissanaisia juuttuu siihen ruuhkaan eikä ehdi messuille. Kun kustantaja laittoi maanantaina viestiä, että kirjalähetys on saapunut, saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta.

Kissanaisten viikonloppu oli kokonaisuudessaan ihana ja elämyksellinen. Kirja kävi kaupaksi  messuilla ilahduttavan, suorastaan yllättävän hyvin - olin jännittänyt vähän sitäkin, ostaako kirjaa kukaan, mitä jos se hukkuu messujen kaiken kirjapaljouden sekaan. Lisäksi mielenkiintoista  kirjamessuohjelmaa mm. säeromaanin kirjoittamisesta ja suomentamisen kiemuroista. Hyvää ruokaa, juomaa ja ihanien ihmisten seuraa. Varsinaisia julkkareita ei nyt ollut, koska ei löydetty sopivaa ja kohtuuhintaista paikkaa, mikä olisi ollut vapaana ko. viikonloppuna, mutta lauantaina istuttiin kyllä pienellä kirjallisuusporukalla iltaa eräässä kivassa pubissa. Sokerina pohjalla sunnuntai-iltana kerrassaan upea Kaija Koon konsertti.




 

Kansi

Kissanaisten kansi on valmis. Kansikuvasta kuuluu kiitos Eve Lumertolle, joka on Nysalorin tämän vuoden esikoiskirjailija. :)

Enää kuusi viikkoa kirjan ilmestymiseen, julkaisuprosessi on käynyt tällä kertaa yllättävänkin nopeasti. Tuntuu jotenkin hassulta, että Kissanaisia ilmestyy niin loppuvuodesta. Se on vielä vuoden 2021 kirja, mutta palautteet tulevat oletettavasti suurimmaksi osaksi vasta seuraavan vuoden puolella ja ehtineekö tuo kirjastoihinkaan enää tänä vuonna, joten käytännössä se on kuitenkin enemmän vuoden 2022 kirja. Vaikka eihän vuosiluvuilla toki oikeasti ole väliä.

 

 

Kissanaisia ja kirjoittajahaaste

Tarinoiden nimeäminen on minulle useimmiten vaikeaa, mutta nyt tulevalla kirjallani on vihdoin nimi. :) Oli sillä tietysti työnimi, jolla lähetin käsiksen kustantajalle, mutta kustantaja oli sitä mieltä, että lopullista nimeä voisi vielä pohtia. Joulukuusta alkaen pääsette siis lukemaan KISSANAISIA. 

***

Facebookissa on kiertänyt kiva #minäkirjoittajana -haaste. Päätin haastaa itse itseni. 

Kirjoittajana olen: 

- Spefisti. Kun spefille antoi pikkusormen… Olen viimeksi kirjoittanut tarinan ilman mitään spefielementtiä muistaakseni vuonna 2010 (kyseessä on ”pöytälaatikossa” oleva novelli). Seuralla on saattanut myös olla vaikutusta. Terveisiä kaikille entisille Paperiarkki-tovereille ja myös uudemmille spefisti-kavereille. <3

- Henkilövetoinen. Vaikka olen kirjoittanut kahdesta eri fantasiamaailmasta, tarinani lähtevät aina kehittymään hahmot edellä. Ja usein ne fantasia/spefiominaisuudetkin liittyvät juuri hahmoihin. Esim. ensin tuli idea ja halu kirjoittaa keijuista, ja sitten vasta aloin miettimään, että millaisessa maailmassa he elävät. Olenkin ollut erityisen otettu palautteista, jossa kirjan maailmaa on kehuttu. Koska oikeasti maailmanrakennus on minulle paljon vaikeampaa kuin hahmojen ja heidän välistensä suhteiden kehittely. 

- Sateenkaareva. Useissa tarinoissa ja kaikissa julkaistuissa kirjoissani (mukaan lukien tuleva Kissanaisia) on sateenkaarihahmoja. Useimmiten lesbo- tai bi-naisia. 

- Moninäkökulmainen. Toistaiseksi romaanini ovat olleet sellaisia, ettei niiden tarinaa voi kertoa vain yhden henkilön näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on ollut vähintään kolme. Novelleja olen toki kirjoittanut yhdellä näkökulmahenkilöllä. 

- Fiilistelijä. Kirjoittaminen on enimmäkseen tosi kivaa, ja eläydyn tarinaan ja hahmoihini vahvasti. Paradoksaalista kyllä, joskus sellaisten kohtausten kirjoittaminen on erityisen nautinnollista, joita en missään tapauksessa haluaisi tosielämässäni kokea. Joskus saatan kirjoittaa myös tutustuakseni hahmoihin paremmin sellaisia irrallisia kohtauksia, joiden ei ole tarkoituskaan tulla varsinaiseen käsikseen.

Kivoja kesäkuulumisia

Kesän aikana on taas tapahtunut hienoja kirjailijajuttuja. Sain viime kuussa kustannussopimuksen työn alla olevalle käsikselleni. :) Nysalor julkaisee tämänkin kirjan, sen on tarkoitus  ilmestyä joulukuun alussa Tampereen kirjamessujen aikaan.  

Kyllä käsiksen lähettäminen kustantajalle ja vastauksen odottaminen vaan edelleen oli jännittävää, vaikka hän olikin jo alustavasti näyttänyt vihreää valoa - toki ei tällä kerralla ihan niin jännittävää kuin pari vuotta sitten, kun tarjosin edellistä käsistä ihan uusille kustantajille.

Tämä tarina sijoittuu vaihteeksi tähän maailmaan -  ja vieläpä Tampereelle :) - toki jälleen spefielementillä höystettynä. Kuvitteellisista maista kirjoittamisen vastapainoksi on tuntunut hauskalta vaihtelulta, kun olen voinut hyödyntää miljöökuvauksessa oikeita paikkoja ja ripotella tekstiin mukaan myös joitakin nykymaailman ilmiöitä - paitsi että mitään koronajuttuja en todellakaan ole halunnut tähän kirjoittaa. Luvassa on perhesalaisuuksia ja spefikissaeläimiä. Tämä tarina sai alkusysäyksensä erityisen kiehtovasta unesta, joka ei jättänyt rauhaan.

Pääsin myös Kehrääjä-lehden sateenkaariaiheiseen ryhmähaastatteluun kahdeksan muun Pirkkalaiskirjailijan kanssa. Haastattelun voi lukea tästä

Jokaisesta kirjastani tosiaan löytyy sateenkaarihahmoja, tuleva teos mukaan lukien. Miksikö näin? No, omasta vähemmistöstä kirjoittaminen on ollut minulle luontevaa ja kivaa, jokaiseen romaanikäsikirjoitukseeni meinaa tulla ainakin yksi lesbo- tai bi-nainen. Mutta pidän kyllä tärkeänä myös sitä, että olen voinut omalta pieneltä osaltani kantaa korteni sateenkaarikirjallisuuden kekoon ja olla mukana edistämässä kirjallisuuden moninaisuutta. Samoin pidän tärkeänä kirjoittaa ei-ongelmakeskeistä sateenkaarikirjallisuutta, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen on hahmolle vain yksi ominaisuus muiden joukossa, eivätkä toisetkaan tee siitä numeroa.
 

Viisi vuotta

Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi tasan viisi vuotta sitten. Ja minä ihmettelen, että miten siitä voi olla jo niin kauan. Onhan tämän viiden vuoden aikana tapahtunut monenlaista: olen valmistunut sosiaalityöntekijäksi, työskennellyt kolmessa eri paikassa, julkaissut kaksi kirjaa lisää, ja on ollut monenlaista ilon ja huolen aihetta niin kuin nyt elämässä aina. Toisaalta silti tuntuu siltä kuin se ihmeellinen päivä, jolloin sain ”olemme kiinnostunut julkaisemaan Dionnen tytöt” -sähköpostin, olisi ollut vasta hetki sitten. 

Mitä olen oppinut kirjailijana olemisesta näiden viiden vuoden aikana?

• Ajattelin joskus ennen, että pöytälaatikkokirjoittajana saan kirjoittaa, mistä haluan. Jotenkin kuvittelin silloin, että ”oikeat” kirjailijat kirjoittavat siitä, mistä ”pitäisi”, mikä on myyvää ja ”järkevää” jne. Näin jälkeenpäin tämä ajatus tuntuu ihan hassulta. Eli ei ole todellakaan mennyt näin, vaan kirjoitan edelleen juuri siitä mistä haluan. Toisaalta enhän minä kirjoittamisellani elä, ja olen kuullut joidenkin tekevän tilaustöitäkin. Ja toki muokkaan nykyään tekstejäni paljon enemmän kuin pöytälaatikkokirjoittaja-aikoinani: viilaan pilkkua, sulattelen esilukijoiden ja kustantajan palautteita, pohdin miten ilmaisen tämän asian ja kirjoitan tuon juonenkäänteen mahdollisimman hyvin jne. Mutta itse tarinaan pitää olla intohimo, sen pitää oikeasti kiehtoa minua. Ei minulle ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa niistä ideoista, jotka jäävät kiehtomaan mieltäni, pyörimään päässäni ja saavat silmäni säteilemään.

• Odotellessa ensimmäisiä palautteita kirjasta pelottavinta ei ole se, että kirja haukuttaisiin pystyyn, vaan että kukaan ei sanoisi siitä mitään. Onneksi kumpaakaan näistä ei ole käynyt. 

• Harvat kirjailijaesiintymiset ovat olleet yllättävän mukavia. Pidin aiemmin itseäni ihmisenä, joka ei tykkää esiintymisestä. Mutta kirjailijaesiintymisiin olen ehdottomasti päässyt, en joutunut. Ehkä ne aiemmat esiintymistilanteet vain olivat minulle vähän vääränlaisia. Ovathan kirjailijaesiintymiset oikeastaan kiitollisin esiintymistilanne, mitä voi kuvitella. Saan puhua siitä, mitä rakastan, yleisö on paikalla omasta halustaan eivätkä siksi, että muiden esitelmien kuunteleminen on pakollinen osa kurssisuoritusta tms, ja minkäpä muun suhteen voisin olla parempi asiantuntija kuin omien kirjojeni ja kirjoittamiseni.

• Kirjan myyntiluvut eivät välttämättä kerro sen laadusta mitään. 
• Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa ja olla kirjailija. Olenhan minä aina tiennyt tämän mutta nyt entistä syvemmin. 
• Kirjailijuus ei ole enää niin iso ja ihmeellinen juttu kuin viisi vuotta sitten vaan se on solahtanut luontevaksi osaksi identiteettiäni. Itse kirjoittamisesta nautin yhtä paljon kuin ennenkin - toki välillä on myös hetkiä, jolloin se takkuaa - eli siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. 

Hullu mutta silti yllättävän hyvä kirjailijavuosi

Vuodesta 2020 ei kai voi kirjoittaa koronaa mainitsematta. Mutta tämä hullu vuosi toi tullessaan myös  paljon hienoja asioita erityisesti kirjailijaelämääni liittyen:

• Löysin uuden ja paremman kustantajan. Pienihän Nysalorkin on mutta toisin kuin Tornin  kanssa, Nysalorin kanssa kaikki on sujunut hyvin ja kustantajaan voi luottaa. 
• Kolmas kirjani Koivu ja pihlaja tosiaan ilmestyi heinäkuussa, ja silloin pystyin järjestämään pienet julkkarijuhlat, joita muistelen edelleen suurella ilolla. 
• Maaliskuussa ilmestyi vanhan novellini Perjantaityttöystävän ruotsinnos Asfaltriddaren och andra berättelsen från Finland -antologiassa, se on myös Nysalorin julkaisema. Tämä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, kun jokin tekstini on käännetty toiselle kielelle.
• Lokakuussa osallistuin vielä  Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kauhuhenkiseen HALOO? -antologiaan raapaleella Taustamaisema. Joten tämä on ollut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. Toki nuo kaksi jälkimmäistä ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta kuitenkin. 

Että tällaisista asioista minä tahtoisin ensisijaisesti muistaa vuoden 2020. 

Finnconin ja kirjamessujen peruuntumiset tietysti harmittivat. Muistan ajatelleeni, että jos koronapandemia nyt on pakko käydä läpi, niin olisipa se edes tullut viime vuonna, jolloin en julkaissut mitään. Onneksi syksylle järjestyi kuitenkin pari pienimuotoisempaa kirjallisuustapahtumaa, jonne Koivu ja pihlajan sai myyntiin. Ja minullehan on ollut lähtötilanteeseeni nähden plussaa, että kirjojani on ylipäänsä jossain tapahtumassa myynnissä, sillä Torni ei tapahtumamyyntejä harrastanut (sekin oli yksi syy pyrkiä vaihtamaan kustantajaa).  On minulla ollut muutama kirjailijaesiintyminenkin tänä vuonna. Kaksi niistä oli etänä, uusi kokemus sekin.

Joten vaikka korona on laittanut kapuloita rattaisiin monella elämänalueella, tämä on silti ollut yllättävänkin hyvä kirjailijavuosi. 

Minulla ei ole yhtään enempää kiinnostusta kuin keväälläkään kirjoittaa fiktiota koronasta - eikä kyllä mistään muustakaan kulkutaudista. Tosin syksyllä mieleeni tuli yksi kauhuraaapaleidea, joka liittyi maskeihin, mutta sekin sitten tuntui liian vastenmieliseltä kirjoittaa. En myöskään halua lukea koronafiktiota ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedä sitten, muuttuuko mieli jossain vaiheessa, kun aikaa ja etäisyyttä tämän vuoden tapahtumiin on tullut tarpeeksi. Mutta koska eletty elämä vaikuttaa aina kirjoittamiseen jollain tavalla, arvelen, että pandemiaan liittyvät kokemukseni ja tunteeni tulevat vielä näkymään jotenkin jossain tulevassa tarinassa. En kuitenkaan usko vaikutusten olevan mitään niin ilmeistä, että kirjoittaisin mistään - edes täysin fiktiivisestä - virustaudista. 

Onnellista uutta vuotta 2021 kaikille!

Tampereen kirjaviikot

Ensi viikolla on Tampereen kirjaviikot Tampere-talossa. Alun perin ko. viikonloppuna piti olla Tampereen kirjamessut, mutta koska niitä ei tänä vuonna pystytty järjestämään, tilalle ideoitiin useammasta pienestä erillistapahtumasta koostuvat Kirjaviikot. Arvostan paljon tätä meininkiä, että kaikkea ei vain siirretä verkkoon, vaan järjestetään pienimuotoisempi korvaava livetapahtuma. Jokaisena viikonpäivänä on jotain ohjelmaa, ja kirjatorilla on myynnissä satoja kirjoja, myös Koivu ja pihlaja. Ohjelma löytyy tästä linkistä https://kirjafestarit.fi/ohjelma/ Muistattehan, että Tampere-talo edellyttää kävijöiltä maskin käyttöä.

Kaikki tänä vuonna julkaisseet Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet pääsevät pitämään Aulaklubissa vartin esittelyn uudesta kirjastaan. Minun vuoroni on sunnuntaina 29.11. klo 18:45. Olen ollut marraskuun ajan niin tiiviisti uuden käsiksen maailmassa, että nyt juuri tuntuu oudolta, että kohta pitäisi mennä puhumaan Koivu ja pihlajasta. Mutta tietysti olen kiitollinen esiintymismahdollisuudesta, ne eivät ole pienkustantajien kirjailijoille mikään itsestäänselvyys ja tänä vuonna vielä vähemmän.

Etäyhteyksiä ja raapaleita

Viime viikolla ilmestyi Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kustantama kauhuhenkinen novelliantologia HALOO? "Mun netissä on jotain kummaa..." ja muita häiriöitä etäyhteyksissä. Antologian ovat toimittaneet Essi Mäkelä, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Teemaansa sopivasti se on toistaiseksi myynnissä vain e-kirjana, ja kaikki tuotot käytetään kirjallisen alan ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen eli STK:n toimintaan.

Olen mukana antologiassa raapaleella Taustamaisemat. Se onkin ensimmäinen raapaleeni, joka on julkaistu. Eli tästä on tullut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. :) Toki yksi raapale ja viisi vuotta vanhan Perjantaityttöystävä -novellin ruotsinnos ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta silti. HALOO? antologian voi tilata tästä.

Jaa että mikä raapale? Kyseessä on minispefinovelli, joka on täsmälleen sata sanaa pitkä. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon sekä mahdollisiin väliotsikkoihin. 

Ajattelin pitkään, että raapaleita minä en ainakaan osaa kirjoittaa, ihan mahdotonta saada tarina mahtumaan noin lyhyeen mittaan. Olipa mukava huomata olleeni väärässä. Romaanit kyllä ovat eniten minun juttuni kirjoittajana, mutta romaanikäsisten kanssa puljaamisen lomassa on välillä tuntunut varsin virkistävältä kokeilla raapaleita, ja mikä tärkeintä, olen saanut niihin ideoita. Pystyn kirjoittamaan myös paremmin kauhua raapalemitassa. Silloin en ehdi kiintyä päähenkilöihin, joten heitä raaskii tappaakin. (Kauheaa, miltä tuokin lause kuulostaisi asiayhteydestään irrotettuna. :D)

Spefistiset kirjamessut ja muita syyskuulumisia

Korona peruutti syksyn isot kirjamessut vaan eipä estä pieniä kirjallisuustapahtumia! Pienet spefikustantajat löivät viisaat päänsä yhteen, ja seurauksena on Spefistiset kirjamessut ensi lauantaina Pasilan kirjastossa (Kellosilta 9, Helsinki).

Luvassa on kirjailijahaastatteluja, paneelikeskusteluja ja paljon hyvää spefikirjallisuutta. Minulla on yhteishaastattelu kirjailija Laura Luotolan kanssa klo 12, ja tietysti myös Koivu ja pihlaja on myynnissä. :) Tilaisuus on ilmainen. Ohjelma järjestetään kirjaston auditoriossa, jonne mahtuu koronarajoituksilla enintään 40 henkilöä. Muistathan myös maskit ja turvavälit kirjaostoksilla. 

Tässä vielä ohjelma kokonaisuudessaan:

11.00 Tilaisuuden avaus

11.15 Spekulatiivista runoutta

Elli Leppä ja Timo Hellman, haastattelija Mikko Andelin

12.00 Puukansaa ja liskoihmisiä

Laura Luotola ja Liliana Lento, haastattelija Eeva Rita-Kasari

12.45 Fantastista Suomea

Briitta Hepo-oja ja Ilkka Auer, haastattelija Matti Järvinen

13.30 Tauko

13.45 Suomalaisen kauhun historia

Juri Nummelin, haastattelija Karoliina Heinola

14.30 Karmiva kansanperinne

Artemis Kelosaari ja Rimma Erkko

15.15 Pimeästä maasta – keskustelu suomalaisesta kauhusta

Kati Rantala ja Samuli Antila, haastattelija Lauri Lattu

16.00 Tauko

16.15 Kuinka tiivistin rikosromaanin sataan sanaan

Jussi Katajala, Mixu Lauronen ja Tarja Sipiläinen

17.00 Miten spefiä suomennetaan?

Lauri Lattu ja Markus Harju, haastattelija Matti Järvinen

17.45 Päätössanat

Olen saanut Koivu ja pihlajasta jonkin verran palautetta, ja se on ollut enimmäkseen ilahduttavan hyvää. Vaikka Koivu ja pihlaja on jo kolmas kirjani, ensimmäisten palautteiden odottelu ja vastaanottaminen oli silti yhtä jännittävää kuin aiemminkin. Kirjan ilmestyessä sitä aina toivoisi, että palautetta tulisi paljon ja mahdollisimman pian, mutta eipä se niin ole mennyt vaan palautteet ovat tulleet pikku hiljaa ripotellen.

Toisaalta on kyllä hienoa, että lukijapalautetta voi saada vielä pitkänkin ajan jälkeen. Bongasin tänä syksynä myös Dionnen tytöistä uuden Goodreads-arvion ja olin iloisesti yllättynyt, että tätäkin luetaan vielä. Teenhän itsekin välillä oivia kirjastolöytöjä paljon vanhemmista kirjoista, mutta jotenkin sitä sortui ajattelemaan omastaan, että tuskin neljä vuotta vanhaa kirjaa enää kukaan lukee. On jännä ajatus, että kiitos kirjastojen, kirjani voivat olla vielä vuosien päästä jollekulle lukijalle aivan uusi löytö ja lukuelämys.

Yhtä juhlaa

Koivu ja pihlaja on ilmestynyt, ja kirjailijaelämä on tuntunut viime päivinä yhdeltä juhlalta. Kirjat saapuivat painosta kustantajalle maanantaina 6.7. - osuvasti juuri runon ja suven päivänä - ja minä sain tekijänkappaleeni perjantaina. Olen ihmetellyt hyvässä mielessä useamman kerran, miten nopeasti kaikki on käynyt pitkään kestäneen kustantamokierroksen päätyttyä. Vastahan minä maaliskuussa sain kustannussopimuksen, ja Koivu ja pihlaja ilmestyi jo heinäkuussa. Kustantajan vaihtaminen on kyllä kannattanut monesta muustakin syystä.

Siinä se nyt on niin kauniina ja uudenhehkuvana. <3 Vaikka en mitenkään arvota lukemiani kirjoja sen mukaan, ovatko ne kova- vai pehmeäkantisia, silti minusta on nyt tosi hienoa, että Koivu ja pihlajassa on kovat kannet. Tuntuu ihmeelliseltä, että minulla on jo kolme omaa kirjaa.

Konkreettiset juhlat olivat lauantaina, kun pidin julkkaribileet hotelli Tammerin verannalla. Ihastuin paikkaan reilu vuosi sitten ollessani siellä vieraana ja olin haaveillut siitä asti, että jos pääsen pitämään vielä uudet kirjanjulkkarit, ne olisivat Tammerin verannalla. Ja kuten eräs ystäväni totesi, miljöö sopii hienosti myös Koivu ja pihlajan kartanoromantiikkaan. 

Ylemmässä kuvassa kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua. Molemmat julkkarikuvat on ottanut Päivi Itäpuro. 

Kevät tietysti toi ison epävarmuuden julkkareiden suunnitteluun. Huhtikuussa koronatilanne näytti niin synkältä, että mietin, pystynkö pitämään koko kesänä minkäänlaisia kekkereitä. Kirjanjulkkarit ovat toki aina iloinen asia, mutta kevään epävarmuuden ja ahdistuksen sekä peruuntuneiden tapahtumien jälkeen iloni julkkareiden toteutumisesta ja ihmisten tapaamisesta oli entistä isompi. Sen verran koronarajoitukset vielä vaikuttivat, että kutsuttujen määrä täytyi pitää rajattuna, etenkin kun Tammerin veranta on kooltaan aika pieni. Mutta muuten ilta oli täydellinen, kirjaakin meni kivasti kaupaksi, ja sokerina pohjalla pääsin vielä tanssimaankin jatkoilla Mixeissä.