tiistai 15. marraskuuta 2016

Kateudesta

Silloin kun sain kustannussopimuksen Dionnen tytöille, ajattelin, etten voisi toivoa enempää - paitsi tietysti sitä, että saisin tulevaisuudessa julkaistua lisää kirjoja. Olen toki edelleen iloinen ja ylpeä Dionnen tytöistä, mutta välillä olen myös saanut itseni kiinni yllättävänkin vahvoista kateuden tunteista. 

Kirjakaupoissa käynnit ovat olleet suurin kateutta aiheuttava tekijä. Olin kyllä tietoinen jo kauan ennen kustannussopimuksen saamista, että pienten kustantamojen kirjat eivät hevillä pääse kivijalkakirjakauppoihin, eivät ainakaan Suomalaiseen kirjakauppaan. Ajattelin, ettei se haittaa. Pääasia, että kirja on myynnissä - netissähän suurin osa kaupasta nykyään käydään - ja sen voi lainata kirjastosta. Silti etenkin kesällä uutuuskirjojen näkeminen kirjakaupoissa sai aikaan kateuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, että myös Dionnen tyttöjen kuuluisi olla tässä joukossa. 

Kateus voi tulla muistakin asioista: Tuo sai kirjastaan arvostelun Hesariin, en minä vaan saanut vaikka itse mainostin Dionnen tyttöjä kulttuuritoimittajalle. Tuo on saanut kirjalleen enemmän blogihuomiota. Tuo saa kirjoittajana aikaan paljon enemmän kuin minä, joka olen luonteeltani enemmänkin hidas haahuilija. Tuo on saanut kirjansa jopa tv-mainokseen, josta minun on pienen kustantamon markkinointibudjetilla turha edes haaveilla.

Vaikka olen kuullut/lukenut monen muunkin kirjailijan kertovan samantyyppisistä kateuden tunteista, minun on silti ollut hieman vaikeaa myöntää ja hyväksyä niitä. Ne ovat saaneet minut tuntemaan itseni kiittämättömäksi turhanvalittajaksi, sillä olenhan minä saanut esikoiskirjailijuudesta paljon iloa, positiivista huomiota ja hyvää palautetta kirjasta. Kaikenlaiset tunteet on kuitenkin hyvä tunnistaa ja hyväksyä, siksi kirjoitan niistä nyt blogiinkin. Samalla pidän silti tärkeänä varoa, etten anna niille liian suurta valtaa. Sillä kokemus on osoittanut, että liika itsensä muihin vertailu vaan heikentää elämänlaatua, ja siitä tulee helposti loputon suo, sillä maailmasta löytyy aina paremmin menestyviä ihmisiä joka viiteryhmästä. Ja melko todennäköisesti joku on tälläkin hetkellä kateellinen minulle. 

Tunnen monia kirjailijoita, seuraan heidän blogejaan, ja olen mukana eräässä varsin aktiivisessa kirjailijoiden Facebook-ryhmässä. Olen huomannut, että kaiken tämän kirjailijakeskustelun ympäröimänä oleminen vie minut joskus havaintoja vääristävään kuplaan. Niin että huomaamattani ajattelen, että kustannussopimuksen saaminen on ihan tavallista, jonka suunnilleen kaikki kirjoittavat ihmiset saavuttavat. Onneksi joku aina välillä muistuttaa minua siitä, ettei kustannuskynnyksen ylittäminen todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. 

Ja edelleen itse kirjoittaminen on tärkeintä. Koen sen suurena lahjana, että minulla on pääni sisällä muita maailmoja, joihin voin välillä sukeltaa, ja hahmoja, joiden matkassa voin kokea suuria tunteita. Elämässäni on toki muitakin ilonaiheita, mutta jos minulla ei olisi tätä kirjoittamisen lahjaa, elämäni olisi kyllä paljon tylsempää. 


tiistai 1. marraskuuta 2016

Kirjamessuviikonlopun kuulumisia

Ensimmäinen kirjamessuesiintymiseni on pulkassa. Se on merkittävä lisä tähän kirjailijaelämäni monien uusien kokemusten vuoteen ja teki luonnollisesti näistä kirjamessuista minulle erityisen merkitykselliset. Vaikka olen todennut kirjailijaesiintymisten olleen yllättävän mukavia, jännitin silti melkoisesti ”Chick littiä yli genrerajojen” -paneelia, sillä en ollut aiemmin esiintynyt näin isossa tapahtumassa. Koska esiintymisaika oli jo 10:30, ja sisäinen kelloni on vahvasti mallia aamutorkku ja iltavirkku, menin kehittelemään myös sellaista panikointia, että nukun pommiin ja myöhästyn. Mistä tietenkin seurasi, että nukuin huonosti ja katkonaisesti. Mutta hyvin se paneeli meni, olin itselleni epätyypillisesti paikalla jopa 20 minuuttia etuajassa, ja yleisöäkin oli mukavan paljon varhaisesta ajankohdasta huolimatta. Ja kyllä sydäntäni vaan hivelee edelleen, että pääsin samaan paneeliin niinkin nimekkään kirjailijan kuin Tuija Lehtisen kanssa. :)

Hetki ennen paneelin aloitusta. Kyllä hymyilytti nähdä Dionnen tytöt näin isossa koossa. Olen ehkä jäävi sanomaan, koska kyse on omastani, mutta sanon silti, että minusta Dionnen tytöillä on yksi kauneimpia kansikuvia, mitä olen nähnyt. 
Koska viikonloppuun sisältyi myös toisenlainen tapahtuma Tampereella ja hyvän ystävän tapaaminen sen yhteydessä, olin kirjamessuilla vain sunnuntaina. Aluksi hieman harmittelin, etten ehdi enempää, vaikka olisin päässyt ilmaiseksi koko messujen ajan. Mutta ehkä en olisi jaksanutkaan enempää. Vaikka olen tietysti iloinen ja kiitollinen, että sain tilaisuuden päästä esiintymään Suomen suurimmassa kirjallisuustapahtumassa, muistin jälleen puolenpäivän messutungoksessa, että en kuitenkaan ole oikein messuihminen. En ainakaan näin suurten messujen. Pidän enemmän pienemmistä tapahtumista, sillä väsyn ja kuormitun nopeasti ruuhkassa ja hälinässä. 

Ehdin kuitenkin lauantai-illaksi Helsinkiin ja osallistumaan Jussi Katajalan Romuluksen pojat -romaanin julkkaribileisiin. Olen lukenut aiemmin Jussi Katajalan historiallisia spefinovelleja sekä kauhunovelleja ja pitänyt niistä paljon, joten odotan mielenkiinnolla tämän antiikin Roomaan sijoittuvan dekkarin lukemista. Tapasin julkkareissa paljon kavereita ja tuttuja spefi- ja kirjoittajapiireistä, se olikin kirjamessuviikonlopun parasta antia. Olen onnellinen siitä, että olen päässyt tutustumaan kaikkiin näihin upeisiin tyyppeihin.