sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Kissanaisia ja kirjoittajahaaste

Tarinoiden nimeäminen on minulle useimmiten vaikeaa, mutta nyt tulevalla kirjallani on vihdoin nimi. :) Oli sillä tietysti työnimi, jolla lähetin käsiksen kustantajalle, mutta kustantaja oli sitä mieltä, että lopullista nimeä voisi vielä pohtia. Joulukuusta alkaen pääsette siis lukemaan KISSANAISIA. 

***

Facebookissa on kiertänyt kiva #minäkirjoittajana -haaste. Päätin haastaa itse itseni. 

Kirjoittajana olen: 

- Spefisti. Kun spefille antoi pikkusormen… Olen viimeksi kirjoittanut tarinan ilman mitään spefielementtiä muistaakseni vuonna 2010 (kyseessä on ”pöytälaatikossa” oleva novelli). Seuralla on saattanut myös olla vaikutusta. Terveisiä kaikille entisille Paperiarkki-tovereille ja myös uudemmille spefisti-kavereille. <3

- Henkilövetoinen. Vaikka olen kirjoittanut kahdesta eri fantasiamaailmasta, tarinani lähtevät aina kehittymään hahmot edellä. Ja usein ne fantasia/spefiominaisuudetkin liittyvät juuri hahmoihin. Esim. ensin tuli idea ja halu kirjoittaa keijuista, ja sitten vasta aloin miettimään, että millaisessa maailmassa he elävät. Olenkin ollut erityisen otettu palautteista, jossa kirjan maailmaa on kehuttu. Koska oikeasti maailmanrakennus on minulle paljon vaikeampaa kuin hahmojen ja heidän välistensä suhteiden kehittely. 

- Sateenkaareva. Useissa tarinoissa ja kaikissa julkaistuissa kirjoissani (mukaan lukien tuleva Kissanaisia) on sateenkaarihahmoja. Useimmiten lesbo- tai bi-naisia. 

- Moninäkökulmainen. Toistaiseksi romaanini ovat olleet sellaisia, ettei niiden tarinaa voi kertoa vain yhden henkilön näkökulmasta. Näkökulmahenkilöitä on ollut vähintään kolme. Novelleja olen toki kirjoittanut yhdellä näkökulmahenkilöllä. 

- Fiilistelijä. Kirjoittaminen on enimmäkseen tosi kivaa, ja eläydyn tarinaan ja hahmoihini vahvasti. Paradoksaalista kyllä, joskus sellaisten kohtausten kirjoittaminen on erityisen nautinnollista, joita en missään tapauksessa haluaisi tosielämässäni kokea. Joskus saatan kirjoittaa myös tutustuakseni hahmoihin paremmin sellaisia irrallisia kohtauksia, joiden ei ole tarkoituskaan tulla varsinaiseen käsikseen.

maanantai 2. elokuuta 2021

Kivoja kesäkuulumisia

Kesän aikana on taas tapahtunut hienoja kirjailijajuttuja. Sain viime kuussa kustannussopimuksen työn alla olevalle käsikselleni. :) Nysalor julkaisee tämänkin kirjan, sen on tarkoitus  ilmestyä joulukuun alussa Tampereen kirjamessujen aikaan.  

Kyllä käsiksen lähettäminen kustantajalle ja vastauksen odottaminen vaan edelleen oli jännittävää, vaikka hän olikin jo alustavasti näyttänyt vihreää valoa - toki ei tällä kerralla ihan niin jännittävää kuin pari vuotta sitten, kun tarjosin edellistä käsistä ihan uusille kustantajille.

Tämä tarina sijoittuu vaihteeksi tähän maailmaan -  ja vieläpä Tampereelle :) - toki jälleen spefielementillä höystettynä. Kuvitteellisista maista kirjoittamisen vastapainoksi on tuntunut hauskalta vaihtelulta, kun olen voinut hyödyntää miljöökuvauksessa oikeita paikkoja ja ripotella tekstiin mukaan myös joitakin nykymaailman ilmiöitä - paitsi että mitään koronajuttuja en todellakaan ole halunnut tähän kirjoittaa. Luvassa on perhesalaisuuksia ja spefikissaeläimiä. Tämä tarina sai alkusysäyksensä erityisen kiehtovasta unesta, joka ei jättänyt rauhaan.

Pääsin myös Kehrääjä-lehden sateenkaariaiheiseen ryhmähaastatteluun kahdeksan muun Pirkkalaiskirjailijan kanssa. Haastattelun voi lukea tästä

Jokaisesta kirjastani tosiaan löytyy sateenkaarihahmoja, tuleva teos mukaan lukien. Miksikö näin? No, omasta vähemmistöstä kirjoittaminen on ollut minulle luontevaa ja kivaa, jokaiseen romaanikäsikirjoitukseeni meinaa tulla ainakin yksi lesbo- tai bi-nainen. Mutta pidän kyllä tärkeänä myös sitä, että olen voinut omalta pieneltä osaltani kantaa korteni sateenkaarikirjallisuuden kekoon ja olla mukana edistämässä kirjallisuuden moninaisuutta. Samoin pidän tärkeänä kirjoittaa ei-ongelmakeskeistä sateenkaarikirjallisuutta, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen on hahmolle vain yksi ominaisuus muiden joukossa, eivätkä toisetkaan tee siitä numeroa.
 

maanantai 24. toukokuuta 2021

Viisi vuotta

Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi tasan viisi vuotta sitten. Ja minä ihmettelen, että miten siitä voi olla jo niin kauan. Onhan tämän viiden vuoden aikana tapahtunut monenlaista: olen valmistunut sosiaalityöntekijäksi, työskennellyt kolmessa eri paikassa, julkaissut kaksi kirjaa lisää, ja on ollut monenlaista ilon ja huolen aihetta niin kuin nyt elämässä aina. Toisaalta silti tuntuu siltä kuin se ihmeellinen päivä, jolloin sain ”olemme kiinnostunut julkaisemaan Dionnen tytöt” -sähköpostin, olisi ollut vasta hetki sitten. 

Mitä olen oppinut kirjailijana olemisesta näiden viiden vuoden aikana?

  • Ajattelin joskus ennen, että pöytälaatikkokirjoittajana saan kirjoittaa, mistä haluan. Jotenkin kuvittelin silloin, että ”oikeat” kirjailijat kirjoittavat siitä, mistä ”pitäisi”, mikä on myyvää ja ”järkevää” jne. Näin jälkeenpäin tämä ajatus tuntuu ihan hassulta. Eli ei ole todellakaan mennyt näin, vaan kirjoitan edelleen juuri siitä mistä haluan. Toisaalta enhän minä kirjoittamisellani elä, ja olen kuullut joidenkin tekevän tilaustöitäkin. Ja toki muokkaan nykyään tekstejäni paljon enemmän kuin pöytälaatikkokirjoittaja-aikoinani: viilaan pilkkua, sulattelen esilukijoiden ja kustantajan palautteita, pohdin miten ilmaisen tämän asian ja kirjoitan tuon juonenkäänteen mahdollisimman hyvin jne. Mutta itse tarinaan pitää olla intohimo, sen pitää oikeasti kiehtoa minua. Ei minulle ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa niistä ideoista, jotka jäävät kiehtomaan mieltäni, pyörimään päässäni ja saavat silmäni säteilemään.
  • Odotellessa ensimmäisiä palautteita kirjasta pelottavinta ei ole se, että kirja haukuttaisiin pystyyn, vaan että kukaan ei sanoisi siitä mitään. Onneksi kumpaakaan näistä ei ole käynyt. 
  • Harvat kirjailijaesiintymiset ovat olleet yllättävän mukavia. Pidin aiemmin itseäni ihmisenä, joka ei tykkää esiintymisestä. Mutta kirjailijaesiintymisiin olen ehdottomasti päässyt, en joutunut. Ehkä ne aiemmat esiintymistilanteet vain olivat minulle vähän vääränlaisia. Ovathan kirjailijaesiintymiset oikeastaan kiitollisin esiintymistilanne, mitä voi kuvitella. Saan puhua siitä, mitä rakastan, yleisö on paikalla omasta halustaan eivätkä siksi, että muiden esitelmien kuunteleminen on pakollinen osa kurssisuoritusta tms, ja minkäpä muun suhteen voisin olla parempi asiantuntija kuin omien kirjojeni ja kirjoittamiseni.
  • Kirjan myyntiluvut eivät välttämättä kerro sen laadusta mitään. 
  • Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa ja olla kirjailija. Olenhan minä aina tiennyt tämän mutta nyt entistä syvemmin. 
  • Kirjailijuus ei ole enää niin iso ja ihmeellinen juttu kuin viisi vuotta sitten vaan se on solahtanut luontevaksi osaksi identiteettiäni. Itse kirjoittamisesta nautin yhtä paljon kuin ennenkin - toki välillä on myös hetkiä, jolloin se takkuaa - eli siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. 

torstai 31. joulukuuta 2020

Hullu mutta silti yllättävän hyvä kirjailijavuosi

Vuodesta 2020 ei kai voi kirjoittaa koronaa mainitsematta. Mutta tämä hullu vuosi toi tullessaan myös  paljon hienoja asioita erityisesti kirjailijaelämääni liittyen:

  • Löysin uuden ja paremman kustantajan. Pienihän Nysalorkin on mutta toisin kuin Tornin  kanssa, Nysalorin kanssa kaikki on sujunut hyvin ja kustantajaan voi luottaa. 
  • Kolmas kirjani Koivu ja pihlaja tosiaan ilmestyi heinäkuussa, ja silloin pystyin järjestämään pienet julkkarijuhlat, joita muistelen edelleen suurella ilolla. 
  • Maaliskuussa ilmestyi vanhan novellini Perjantaityttöystävän ruotsinnos Asfaltriddaren och andra berättelsen från Finland -antologiassa, se on myös Nysalorin julkaisema. Tämä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, kun jokin tekstini on käännetty toiselle kielelle.
  • Lokakuussa osallistuin vielä  Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kauhuhenkiseen HALOO? -antologiaan raapaleella Taustamaisema. Joten tämä on ollut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. Toki nuo kaksi jälkimmäistä ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta kuitenkin. 


Että tällaisista asioista minä tahtoisin ensisijaisesti muistaa vuoden 2020. 


Finnconin ja kirjamessujen peruuntumiset tietysti harmittivat. Muistan ajatelleeni, että jos koronapandemia nyt on pakko käydä läpi, niin olisipa se edes tullut viime vuonna, jolloin en julkaissut mitään. Onneksi syksylle järjestyi kuitenkin pari pienimuotoisempaa kirjallisuustapahtumaa, jonne Koivu ja pihlajan sai myyntiin. Ja minullehan on ollut lähtötilanteeseeni nähden plussaa, että kirjojani on ylipäänsä jossain tapahtumassa myynnissä, sillä Torni ei tapahtumamyyntejä harrastanut (sekin oli yksi syy pyrkiä vaihtamaan kustantajaa).  On minulla ollut muutama kirjailijaesiintyminenkin tänä vuonna. Kaksi niistä oli etänä, uusi kokemus sekin.


Joten vaikka korona on laittanut kapuloita rattaisiin monella elämänalueella, tämä on silti ollut yllättävänkin hyvä kirjailijavuosi. 


Minulla ei ole yhtään enempää kiinnostusta kuin keväälläkään kirjoittaa fiktiota koronasta - eikä kyllä mistään muustakaan kulkutaudista. Tosin syksyllä mieleeni tuli yksi kauhuraaapaleidea, joka liittyi maskeihin, mutta sekin sitten tuntui liian vastenmieliseltä kirjoittaa. En myöskään halua lukea koronafiktiota ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedä sitten, muuttuuko mieli jossain vaiheessa, kun aikaa ja etäisyyttä tämän vuoden tapahtumiin on tullut tarpeeksi. Mutta koska eletty elämä vaikuttaa aina kirjoittamiseen jollain tavalla, arvelen, että pandemiaan liittyvät kokemukseni ja tunteeni tulevat vielä näkymään jotenkin jossain tulevassa tarinassa. En kuitenkaan usko vaikutusten olevan mitään niin ilmeistä, että kirjoittaisin mistään - edes täysin fiktiivisestä - virustaudista. 


Onnellista uutta vuotta 2021 kaikille!

perjantai 20. marraskuuta 2020

Tampereen kirjaviikot

Ensi viikolla on Tampereen kirjaviikot Tampere-talossa. Alun perin ko. viikonloppuna piti olla Tampereen kirjamessut, mutta koska niitä ei tänä vuonna pystytty järjestämään, tilalle ideoitiin useammasta pienestä erillistapahtumasta koostuvat Kirjaviikot. Arvostan paljon tätä meininkiä, että kaikkea ei vain siirretä verkkoon, vaan järjestetään pienimuotoisempi korvaava livetapahtuma. Jokaisena viikonpäivänä on jotain ohjelmaa, ja kirjatorilla on myynnissä satoja kirjoja, myös Koivu ja pihlaja. Ohjelma löytyy tästä linkistä https://kirjafestarit.fi/ohjelma/ Muistattehan, että Tampere-talo edellyttää kävijöiltä maskin käyttöä.

Kaikki tänä vuonna julkaisseet Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet pääsevät pitämään Aulaklubissa vartin esittelyn uudesta kirjastaan. Minun vuoroni on sunnuntaina 29.11. klo 18:45. Olen ollut marraskuun ajan niin tiiviisti uuden käsiksen maailmassa, että nyt juuri tuntuu oudolta, että kohta pitäisi mennä puhumaan Koivu ja pihlajasta. Mutta tietysti olen kiitollinen esiintymismahdollisuudesta, ne eivät ole pienkustantajien kirjailijoille mikään itsestäänselvyys ja tänä vuonna vielä vähemmän.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Etäyhteyksiä ja raapaleita

Viime viikolla ilmestyi Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kustantama kauhuhenkinen novelliantologia HALOO? "Mun netissä on jotain kummaa..." ja muita häiriöitä etäyhteyksissä. Antologian ovat toimittaneet Essi Mäkelä, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Teemaansa sopivasti se on toistaiseksi myynnissä vain e-kirjana, ja kaikki tuotot käytetään kirjallisen alan ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen eli STK:n toimintaan.

Olen mukana antologiassa raapaleella Taustamaisemat. Se onkin ensimmäinen raapaleeni, joka on julkaistu. Eli tästä on tullut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. :) Toki yksi raapale ja viisi vuotta vanhan Perjantaityttöystävä -novellin ruotsinnos ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta silti. HALOO? antologian voi tilata tästä.

Jaa että mikä raapale? Kyseessä on minispefinovelli, joka on täsmälleen sata sanaa pitkä. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon sekä mahdollisiin väliotsikkoihin. 

Ajattelin pitkään, että raapaleita minä en ainakaan osaa kirjoittaa, ihan mahdotonta saada tarina mahtumaan noin lyhyeen mittaan. Olipa mukava huomata olleeni väärässä. Romaanit kyllä ovat eniten minun juttuni kirjoittajana, mutta romaanikäsisten kanssa puljaamisen lomassa on välillä tuntunut varsin virkistävältä kokeilla raapaleita, ja mikä tärkeintä, olen saanut niihin ideoita. Pystyn kirjoittamaan myös paremmin kauhua raapalemitassa. Silloin en ehdi kiintyä päähenkilöihin, joten heitä raaskii tappaakin. (Kauheaa, miltä tuokin lause kuulostaisi asiayhteydestään irrotettuna. :D)





lauantai 17. lokakuuta 2020

Spefistiset kirjamessut ja muita syyskuulumisia

Korona peruutti syksyn isot kirjamessut vaan eipä estä pieniä kirjallisuustapahtumia! Pienet spefikustantajat löivät viisaat päänsä yhteen, ja seurauksena on Spefistiset kirjamessut ensi lauantaina Pasilan kirjastossa (Kellosilta 9, Helsinki).

Luvassa on kirjailijahaastatteluja, paneelikeskusteluja ja paljon hyvää spefikirjallisuutta. Minulla on yhteishaastattelu kirjailija Laura Luotolan kanssa klo 12, ja tietysti myös Koivu ja pihlaja on myynnissä. :) Tilaisuus on ilmainen. Ohjelma järjestetään kirjaston auditoriossa, jonne mahtuu koronarajoituksilla enintään 40 henkilöä. Muistathan myös maskit ja turvavälit kirjaostoksilla. 


Tässä vielä ohjelma kokonaisuudessaan:

11.00 Tilaisuuden avaus

11.15 Spekulatiivista runoutta

Elli Leppä ja Timo Hellman, haastattelija Mikko Andelin

12.00 Puukansaa ja liskoihmisiä

Laura Luotola ja Liliana Lento, haastattelija Eeva Rita-Kasari

12.45 Fantastista Suomea

Briitta Hepo-oja ja Ilkka Auer, haastattelija Matti Järvinen

13.30 Tauko

13.45 Suomalaisen kauhun historia

Juri Nummelin, haastattelija Karoliina Heinola

14.30 Karmiva kansanperinne

Artemis Kelosaari ja Rimma Erkko

15.15 Pimeästä maasta – keskustelu suomalaisesta kauhusta

Kati Rantala ja Samuli Antila, haastattelija Lauri Lattu

16.00 Tauko

16.15 Kuinka tiivistin rikosromaanin sataan sanaan

Jussi Katajala, Mixu Lauronen ja Tarja Sipiläinen

17.00 Miten spefiä suomennetaan?

Lauri Lattu ja Markus Harju, haastattelija Matti Järvinen

17.45 Päätössanat


Olen saanut Koivu ja pihlajasta jonkin verran palautetta, ja se on ollut enimmäkseen ilahduttavan hyvää. Vaikka Koivu ja pihlaja on jo kolmas kirjani, ensimmäisten palautteiden odottelu ja vastaanottaminen oli silti yhtä jännittävää kuin aiemminkin. Kirjan ilmestyessä sitä aina toivoisi, että palautetta tulisi paljon ja mahdollisimman pian, mutta eipä se niin ole mennyt vaan palautteet ovat tulleet pikku hiljaa ripotellen.


Toisaalta on kyllä hienoa, että lukijapalautetta voi saada vielä pitkänkin ajan jälkeen. Bongasin tänä syksynä myös Dionnen tytöistä uuden Goodreads-arvion ja olin iloisesti yllättynyt, että tätäkin luetaan vielä. Teenhän itsekin välillä oivia kirjastolöytöjä paljon vanhemmista kirjoista, mutta jotenkin sitä sortui ajattelemaan omastaan, että tuskin neljä vuotta vanhaa kirjaa enää kukaan lukee. On jännä ajatus, että kiitos kirjastojen, kirjani voivat olla vielä vuosien päästä jollekulle lukijalle aivan uusi löytö ja lukuelämys.