perjantai 30. syyskuuta 2016

Vuosipäivä

Päivälleen vuosi sitten sain maailman ihanimman sähköpostin. Että Torni haluaa julkaista Dionnen tytöt. Virallisesti minusta kai tuli esikoiskirjailija vasta toukokuussa, jolloin Dionnen tytöt ilmestyi. Itse olen kuitenkin mieltänyt itseni esikoiskirjailijaksi tuosta päivästä lähtien, jolloin sain myönteisen kustannuspäätöksen, sillä se oli ainakin henkisesti suurempi muutos kuin kirjan ilmestyminen. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon uusia kokemuksia ja monenlaisia tunteita, eniten toki iloa ja kiitollisuutta. 

Olen lukenut joidenkin kirjailijoiden kommentoineen (en nyt muista ketkä ja missä yhteydessä) että sitten kun kirja menee painoon, siitä voi päästää irti ja huokaista helpotuksesta, koska sille ei voi enää tehdä mitään. Minun kohdallani asia ei ole mennyt ollenkaan niin. Joo, lapsi on lähtenyt maailmalle, mutta tuntuu siltä, että nyt minä vasta olenkin huolehtinut, kuinka se pärjää. Mitä ihmiset sanovat Dionnen tytöistä? Tykätäänkö siitä? Ensimmäisen julkisen arvion bongaaminen ja varsinkin sen lukeminen aiheutti aika lailla ylimääräistä sydämentykytystä. Kuinka paljon kirjaa myydään? Kai se huolitaan kirjastoihin? Ja vaikka en toki voikaan enää tehdä itse tekstille mitään, kyllä minä silti mietin myös omaa toimintaani. Olenko osannut puhua Dionnen tytöistä blogissani, Facebookissa ja muutamassa kirjailijaesiintymisessä, mitä minulla on ollut, niin että se houkuttelee ihmisiä lukemaan kirjan?

Joskus olen myös miettinyt, miten Dionnen tyttöjen julkaisu vaikuttaa kirjoittamiseeni jatkossa. Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen kuitenkin huomannut ilokseni, että vaikka kirjoitankin taas astetta tavoitteellisemmin, pohjimmiltaan mikään ei ole silti muuttunut. Tempaudun yhä mukaan tarinani maailmaan kuten ennenkin, ja kirjoittaminen on edelleen minulle yksi nautinnollisimmista tekemisistä ja parasta stressilääkettä. Ja olen onnellinen, että se on osa elämääni.

Tästä on hyvä jatkaa. 

tiistai 13. syyskuuta 2016

Toistuvat teemat tarinoissa

Aloin miettiä, millaisia toistuvia teemoja tarinoissani on, aiheita joihin palaan kerta toisensa jälkeen. Minähän siis olen kirjoittanut paljon enemmän kuin olen julkaissut, sillä olin vuosikausia onnellinen pöytälaatikkokirjoittaja. Ainakin seuraavat tulivat mieleen:

  • Epätyypilliset/ei-heteronormatiiviset parisuhteet. Olen kirjoittanut usemman naisparin. Miespareja minulla ei ole toistaiseksi ollut päähenkilöinä, mutta sivuhahmoina on ollut jokunen. Lisäksi olen kirjoittanut isosta ikäerosta parisuhteessa - eikä kyseessä ole kliseinen vanha mies ja nuori nainen -asetelma - ja avoimesta parisuhteesta = parisuhde, jossa on yhdessä ja hyvässä hengessä sovittu, että molemmilla saa olla muitakin seksikumppaneita. 
  • Henkilöt, joilla menee ulkoisesti hyvin mutta jotka kuitenkin ovat pikkuisen särkyneitä. Joko he ovat sellaisia jo tarinan alkaessa, tai sitten heille tapahtuu tarinan edetessä jotakin, mikä jättää syvätkin traumat. Olen huomannut senkin, että mitä enemmän ihastun johonkin hahmoon, sitä rankempia kokemuksia kirjoitan hänelle. Koska liian vahvat ja täydelliset hahmot nyt eivät vaan ole kiinnostavia. 
  • Henkilöt, jotka kuuluvat pahisten leiriin, ovat heidän työntekijöitään, perheenjäseniään tms. mutta eivät kuitenkaan ole varsinaisesti pahiksia. He ovat päätyneet mukaan johonkin muita sortavaan toimintaan lähinnä naiiviuttaan, tietämättömyyttään tai voimakastahtoisempien henkilöiden manipuloimana, mutta pikkuhiljaa heidän silmänsä avautuvat. He eivät välttämättä silti pysty/uskalla riuhtaista itseään kokonaan irti systeemistä, mutta kapinoivat ja rikkovat sääntöjä siinä missä voivat auttaaksen tiettyä henkilöä. Useimmiten tähän liittyy myös kielletty rakkaus. 
  • Laajemminkin tasa-arvokysymyksiin, syrjintään ja ihmisoikeuksiin liittyvät asiat.
  • Henkilöt, joilla on jollakin tapaa vaikea suhde vanhempiinsa. Tätä teemaa ei juurikaan ole Dionnen tytöissä, mutta Salaisuuksia Delobriandissa -käsiksessä tästä riittää draamaa.
Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä blogini lukijat, jotka myös kirjoitatte, millaisia toistuvia teemoja teidän tarinoissanne on?