torstai 31. joulukuuta 2020

Hullu mutta silti yllättävän hyvä kirjailijavuosi

Vuodesta 2020 ei kai voi kirjoittaa koronaa mainitsematta. Mutta tämä hullu vuosi toi tullessaan myös  paljon hienoja asioita erityisesti kirjailijaelämääni liittyen:

  • Löysin uuden ja paremman kustantajan. Pienihän Nysalorkin on mutta toisin kuin Tornin  kanssa, Nysalorin kanssa kaikki on sujunut hyvin ja kustantajaan voi luottaa. 
  • Kolmas kirjani Koivu ja pihlaja tosiaan ilmestyi heinäkuussa, ja silloin pystyin järjestämään pienet julkkarijuhlat, joita muistelen edelleen suurella ilolla. 
  • Maaliskuussa ilmestyi vanhan novellini Perjantaityttöystävän ruotsinnos Asfaltriddaren och andra berättelsen från Finland -antologiassa, se on myös Nysalorin julkaisema. Tämä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kerta, kun jokin tekstini on käännetty toiselle kielelle.
  • Lokakuussa osallistuin vielä  Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kauhuhenkiseen HALOO? -antologiaan raapaleella Taustamaisema. Joten tämä on ollut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. Toki nuo kaksi jälkimmäistä ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta kuitenkin. 


Että tällaisista asioista minä tahtoisin ensisijaisesti muistaa vuoden 2020. 


Finnconin ja kirjamessujen peruuntumiset tietysti harmittivat. Muistan ajatelleeni, että jos koronapandemia nyt on pakko käydä läpi, niin olisipa se edes tullut viime vuonna, jolloin en julkaissut mitään. Onneksi syksylle järjestyi kuitenkin pari pienimuotoisempaa kirjallisuustapahtumaa, jonne Koivu ja pihlajan sai myyntiin. Ja minullehan on ollut lähtötilanteeseeni nähden plussaa, että kirjojani on ylipäänsä jossain tapahtumassa myynnissä, sillä Torni ei tapahtumamyyntejä harrastanut (sekin oli yksi syy pyrkiä vaihtamaan kustantajaa).  On minulla ollut muutama kirjailijaesiintyminenkin tänä vuonna. Kaksi niistä oli etänä, uusi kokemus sekin.


Joten vaikka korona on laittanut kapuloita rattaisiin monella elämänalueella, tämä on silti ollut yllättävänkin hyvä kirjailijavuosi. 


Minulla ei ole yhtään enempää kiinnostusta kuin keväälläkään kirjoittaa fiktiota koronasta - eikä kyllä mistään muustakaan kulkutaudista. Tosin syksyllä mieleeni tuli yksi kauhuraaapaleidea, joka liittyi maskeihin, mutta sekin sitten tuntui liian vastenmieliseltä kirjoittaa. En myöskään halua lukea koronafiktiota ainakaan lähitulevaisuudessa. Tiedä sitten, muuttuuko mieli jossain vaiheessa, kun aikaa ja etäisyyttä tämän vuoden tapahtumiin on tullut tarpeeksi. Mutta koska eletty elämä vaikuttaa aina kirjoittamiseen jollain tavalla, arvelen, että pandemiaan liittyvät kokemukseni ja tunteeni tulevat vielä näkymään jotenkin jossain tulevassa tarinassa. En kuitenkaan usko vaikutusten olevan mitään niin ilmeistä, että kirjoittaisin mistään - edes täysin fiktiivisestä - virustaudista. 


Onnellista uutta vuotta 2021 kaikille!

perjantai 20. marraskuuta 2020

Tampereen kirjaviikot

Ensi viikolla on Tampereen kirjaviikot Tampere-talossa. Alun perin ko. viikonloppuna piti olla Tampereen kirjamessut, mutta koska niitä ei tänä vuonna pystytty järjestämään, tilalle ideoitiin useammasta pienestä erillistapahtumasta koostuvat Kirjaviikot. Arvostan paljon tätä meininkiä, että kaikkea ei vain siirretä verkkoon, vaan järjestetään pienimuotoisempi korvaava livetapahtuma. Jokaisena viikonpäivänä on jotain ohjelmaa, ja kirjatorilla on myynnissä satoja kirjoja, myös Koivu ja pihlaja. Ohjelma löytyy tästä linkistä https://kirjafestarit.fi/ohjelma/ Muistattehan, että Tampere-talo edellyttää kävijöiltä maskin käyttöä.

Kaikki tänä vuonna julkaisseet Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet pääsevät pitämään Aulaklubissa vartin esittelyn uudesta kirjastaan. Minun vuoroni on sunnuntaina 29.11. klo 18:45. Olen ollut marraskuun ajan niin tiiviisti uuden käsiksen maailmassa, että nyt juuri tuntuu oudolta, että kohta pitäisi mennä puhumaan Koivu ja pihlajasta. Mutta tietysti olen kiitollinen esiintymismahdollisuudesta, ne eivät ole pienkustantajien kirjailijoille mikään itsestäänselvyys ja tänä vuonna vielä vähemmän.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Etäyhteyksiä ja raapaleita

Viime viikolla ilmestyi Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kustantama kauhuhenkinen novelliantologia HALOO? "Mun netissä on jotain kummaa..." ja muita häiriöitä etäyhteyksissä. Antologian ovat toimittaneet Essi Mäkelä, Toni Saarinen ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Teemaansa sopivasti se on toistaiseksi myynnissä vain e-kirjana, ja kaikki tuotot käytetään kirjallisen alan ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen eli STK:n toimintaan.

Olen mukana antologiassa raapaleella Taustamaisemat. Se onkin ensimmäinen raapaleeni, joka on julkaistu. Eli tästä on tullut ennätyksellinen kolmen julkaisun vuosi. :) Toki yksi raapale ja viisi vuotta vanhan Perjantaityttöystävä -novellin ruotsinnos ovat varsin pienimuotoisia julkaisuja Koivu ja pihlajaan verrattuna, mutta silti. HALOO? antologian voi tilata tästä.

Jaa että mikä raapale? Kyseessä on minispefinovelli, joka on täsmälleen sata sanaa pitkä. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon sekä mahdollisiin väliotsikkoihin. 

Ajattelin pitkään, että raapaleita minä en ainakaan osaa kirjoittaa, ihan mahdotonta saada tarina mahtumaan noin lyhyeen mittaan. Olipa mukava huomata olleeni väärässä. Romaanit kyllä ovat eniten minun juttuni kirjoittajana, mutta romaanikäsisten kanssa puljaamisen lomassa on välillä tuntunut varsin virkistävältä kokeilla raapaleita, ja mikä tärkeintä, olen saanut niihin ideoita. Pystyn kirjoittamaan myös paremmin kauhua raapalemitassa. Silloin en ehdi kiintyä päähenkilöihin, joten heitä raaskii tappaakin. (Kauheaa, miltä tuokin lause kuulostaisi asiayhteydestään irrotettuna. :D)





lauantai 17. lokakuuta 2020

Spefistiset kirjamessut ja muita syyskuulumisia

Korona peruutti syksyn isot kirjamessut vaan eipä estä pieniä kirjallisuustapahtumia! Pienet spefikustantajat löivät viisaat päänsä yhteen, ja seurauksena on Spefistiset kirjamessut ensi lauantaina Pasilan kirjastossa (Kellosilta 9, Helsinki).

Luvassa on kirjailijahaastatteluja, paneelikeskusteluja ja paljon hyvää spefikirjallisuutta. Minulla on yhteishaastattelu kirjailija Laura Luotolan kanssa klo 12, ja tietysti myös Koivu ja pihlaja on myynnissä. :) Tilaisuus on ilmainen. Ohjelma järjestetään kirjaston auditoriossa, jonne mahtuu koronarajoituksilla enintään 40 henkilöä. Muistathan myös maskit ja turvavälit kirjaostoksilla. 


Tässä vielä ohjelma kokonaisuudessaan:

11.00 Tilaisuuden avaus

11.15 Spekulatiivista runoutta

Elli Leppä ja Timo Hellman, haastattelija Mikko Andelin

12.00 Puukansaa ja liskoihmisiä

Laura Luotola ja Liliana Lento, haastattelija Eeva Rita-Kasari

12.45 Fantastista Suomea

Briitta Hepo-oja ja Ilkka Auer, haastattelija Matti Järvinen

13.30 Tauko

13.45 Suomalaisen kauhun historia

Juri Nummelin, haastattelija Karoliina Heinola

14.30 Karmiva kansanperinne

Artemis Kelosaari ja Rimma Erkko

15.15 Pimeästä maasta – keskustelu suomalaisesta kauhusta

Kati Rantala ja Samuli Antila, haastattelija Lauri Lattu

16.00 Tauko

16.15 Kuinka tiivistin rikosromaanin sataan sanaan

Jussi Katajala, Mixu Lauronen ja Tarja Sipiläinen

17.00 Miten spefiä suomennetaan?

Lauri Lattu ja Markus Harju, haastattelija Matti Järvinen

17.45 Päätössanat


Olen saanut Koivu ja pihlajasta jonkin verran palautetta, ja se on ollut enimmäkseen ilahduttavan hyvää. Vaikka Koivu ja pihlaja on jo kolmas kirjani, ensimmäisten palautteiden odottelu ja vastaanottaminen oli silti yhtä jännittävää kuin aiemminkin. Kirjan ilmestyessä sitä aina toivoisi, että palautetta tulisi paljon ja mahdollisimman pian, mutta eipä se niin ole mennyt vaan palautteet ovat tulleet pikku hiljaa ripotellen.


Toisaalta on kyllä hienoa, että lukijapalautetta voi saada vielä pitkänkin ajan jälkeen. Bongasin tänä syksynä myös Dionnen tytöistä uuden Goodreads-arvion ja olin iloisesti yllättynyt, että tätäkin luetaan vielä. Teenhän itsekin välillä oivia kirjastolöytöjä paljon vanhemmista kirjoista, mutta jotenkin sitä sortui ajattelemaan omastaan, että tuskin neljä vuotta vanhaa kirjaa enää kukaan lukee. On jännä ajatus, että kiitos kirjastojen, kirjani voivat olla vielä vuosien päästä jollekulle lukijalle aivan uusi löytö ja lukuelämys.

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Yhtä juhlaa

Koivu ja pihlaja on ilmestynyt, ja kirjailijaelämä on tuntunut viime päivinä yhdeltä juhlalta. Kirjat saapuivat painosta kustantajalle maanantaina 6.7. - osuvasti juuri runon ja suven päivänä - ja minä sain tekijänkappaleeni perjantaina. Olen ihmetellyt hyvässä mielessä useamman kerran, miten nopeasti kaikki on käynyt pitkään kestäneen kustantamokierroksen päätyttyä. Vastahan minä maaliskuussa sain kustannussopimuksen, ja Koivu ja pihlaja ilmestyi jo heinäkuussa. Kustantajan vaihtaminen on kyllä kannattanut monesta muustakin syystä.



Siinä se nyt on niin kauniina ja uudenhehkuvana. <3 Vaikka en mitenkään arvota lukemiani kirjoja sen mukaan, ovatko ne kova- vai pehmeäkantisia, silti minusta on nyt tosi hienoa, että Koivu ja pihlajassa on kovat kannet. Tuntuu ihmeelliseltä, että minulla on jo kolme omaa kirjaa.

Konkreettiset juhlat olivat lauantaina, kun pidin julkkaribileet hotelli Tammerin verannalla. Ihastuin paikkaan reilu vuosi sitten ollessani siellä vieraana ja olin haaveillut siitä asti, että jos pääsen pitämään vielä uudet kirjanjulkkarit, ne olisivat Tammerin verannalla. Ja kuten eräs ystäväni totesi, miljöö sopii hienosti myös Koivu ja pihlajan kartanoromantiikkaan. 


Ylemmässä kuvassa kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua. Molemmat julkkarikuvat on ottanut Päivi Itäpuro. 

Kevät tietysti toi ison epävarmuuden julkkareiden suunnitteluun. Huhtikuussa koronatilanne näytti niin synkältä, että mietin, pystynkö pitämään koko kesänä minkäänlaisia kekkereitä. Kirjanjulkkarit ovat toki aina iloinen asia, mutta kevään epävarmuuden ja ahdistuksen sekä peruuntuneiden tapahtumien jälkeen iloni julkkareiden toteutumisesta ja ihmisten tapaamisesta oli entistä isompi. Sen verran koronarajoitukset vielä vaikuttivat, että kutsuttujen määrä täytyi pitää rajattuna, etenkin kun Tammerin veranta on kooltaan aika pieni. Mutta muuten ilta oli täydellinen, kirjaakin meni kivasti kaupaksi, ja sokerina pohjalla pääsin vielä tanssimaankin jatkoilla Mixeissä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Aikaan oikeaan

Vaikka jouduin tällä kertaa odottamaan myönteistä kustannuspäätöstä huomattavasti kauemmin kuin aiempien kirjojen kanssa, minusta on tuntunut siltä, että se tuli kuitenkin juuri oikeaan aikaan. Jos olisin saanut kustannussopimuksen aikaisemmin, ja Koivu ja pihlaja olisi ilmestynyt keväällä, enhän minä nyt olisi voinut mitään julkkarijuhlia pitää. (Jotkut kirjailijat ovat siirtäneet julkkarinsa nettiin, minäkin osallistuin yksiin Facebookissa pidettyihin julkkareihin. En minä kuitenkaan itselleni sellaisia halua. Omissa julkkareissani haluan tavata ihmisiä oikeasti, juoda skumppaa heidän kanssaan saman katon alla ja mieluusti halatakin heitä.) Lisäksi Koivu ja pihlajan editointi ja kansikuvan ideointi on tuonut mielekästä tekemistä sekä iloa ja uuden syntymisen kauneutta muuten poikkeuksellisen ahdistavaan kevääseen. Muutenkin kaikki fiktio on ollut viime aikoina minulle aivan erityisen tärkeää.

En minä silti korona-ahdistukselta ole välttynyt, niin vahva en todellakaan ole. Ahdistuksen lisäksi mielessä on myllertänyt monia muitakin tunteita: kiukkua - en olisi arvannut, että pystyisin kohdistamaan näin vahvoja kiukun tunteita täysin nimettömiä, kasvottomia ja vailla tietoisuutta olevia viruksia kohtaan - surua ja turhautumista. Syyllisyyttäkin, että minä kermaperse kitisen jostain Finnconin peruuntumisesta, vaikka samaan aikaan toiset menettävät työnsä ja pahimmillaan henkensä. Ja myös iloa ja kiitollisuutta niistä hyvistä ja tärkeistä asioista elämässäni, jotka ovat ja pysyvät koronasta huolimatta. Toiset päivät ovat olleet parempia ja toiset vaikeampia. Joka tapauksessa olisin varmasti voinut huonommin, jos en olisi voinut aina välillä paeta fiktiivisiin maailmoihin - sekä omiini että toisten luomiin. 

Alkuviikosta uutiset rajoitustoimien osittaisesta purkamisesta toki ilahduttivat. Että pääsen kohta kirjastoon. Että kesäkuussa voin jo mennä ulos syömään ja kahville. Käydä jopa leffassa ja museossa/näyttelyssä. Asioita, joita pidin itsestäänselvyyksinä, kunnes ne otettiin pois. 

Facebookin isossa kirjoittajaryhmässä on ollut useammankin kerran kyselyjä, että aiotteko kirjoittaa koronan käsiksiinne. Olen ajatellut ja kommentoinutkin, että en missään tapauksessa, koska kirjoittaminen on muun fiktion ohella minulle nimenomaan pakoa koronatodellisuudesta. Olen  kyllä oppinut kirjoittamisen suhteen sen, että koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Joten jos sattuisin joskus saamaan jonkun aiheeseen liittyvän kuningasidean, en toki pistäisi vastaan ja olisi hampaat irvessä kirjoittamatta sitä vain siksi, että maaliskuussa 2020 päätin niin. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuisi todella vastenmieliseltä kirjoittaa tai edes lukea fiktiota yhtään mistään pandemiasta. Ja on muuten ollut palkitsevaa kirjoittaa ihmisistä, joiden elämään aiheuttavat hankaluuksia aivan muut asiat kuin virustaudit.

Kevääseen on mahtunut myös yksi uusi kokemus kirjailijaelämään liittyen. Minulle oli sovittu huhtikuun alkuun kirjailijavierailu työväenopiston spefikurssille. Kun korona sitten pisti kuviot uusiksi, oletin ilman muuta vierailuni peruuntuvan tai vähintään siirtyvän jonnekin syksylle. Tämä toki harmitti, etenkin koska kirjailijaesiintymiset ovat olleet aika harvinaista herkkua. Sittemmin selvisi, että esiintymiseni ei peruunnukaan tai edes siirry, vaan joudun/pääsen pitämään sen etänä. Aluksi tuntui oudolta, että en näe yleisöä. Eikä myöskään yleisö nähnyt minua vaan kuuli pelkästään ääneni, koska ei saatu videoyhteyttä toimimaan. Mutta kyllä siihen sitten tottui, ja yleensä ottaen etäesiintyminen oli kiva kokemus.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Kansi ja kartta

Asiat ovat edenneet ripeää vauhtia. Minulla on ollut myönteinen kustannuspäätös vasta kuukauden, ja Koivu ja pihlajalla on jo kansikuva, takakansiteksti ja kartta. :) Nämä uuden kirjan syntymisen hetket ovat olleet juuri niin upeita kuin muistinkin. 

Tällä kertaa takakansitekstin teki kustantaja, toki minun kanssani keskustellen. Tämä on kyllä sellainen vaihe, jonka ulkoistin kustantajalle oikein mielelläni, sen verran hikistä hommaa takakansitekstien itse tekeminen on ollut. Kansikuva on kirjailija J.S. Meresmaan käsialaa. 

Tässä takakansiteksti: ”Tanssijattaren urasta haaveileva Larissa Morei saapuu piiaksi Hollingsin kartanoon. Isäntä Valdemar on ankara ja muodollinen, mutta muut osoittautuvat miellyttäviksi, erityisesti kartanon isännän nuorempi poika, taiteellinen Henrik. Vähitellen pihlajainen Larissa saa huomata, miten kipeästi roihuavat tunteet ja kielletty rakkaus voivat polttaa.

Larissan sisarpuoli Tiziana työskentelee Kurjenkylän kukkakaupassa ja haaveilee itsenäisestä elämästä sievässä mökissä. Koivuisen kaunottaren osa ei ole kuitenkaan kadehdittava. Vanhemmat haluavat naittaa alaikäisen tyttärensä vastoin tämän tahtoa, minkä Florenian maan vanhoillinen laki sallii. Tiziana ei ole valmis alistumaan, mutta pystyykö hän vastustamaan, kun lähes kaikki ovat häntä vastaan?

Koivu ja pihlaja on romanttinen fantasiaromaani, jossa ainutlaatuiseen puukansaan kuuluvat sisarukset kamppailevat saavuttaakseen onnensa. Tarjolla on kattaus kepeää romantiikkaa, normeja ja rajoja ylittävää rakkautta mutta myös vakavia kysymyksiä yksilön oikeudesta valita oma polkunsa. Koivu ja pihlaja on kirjailijan kolmas romaani. Aikaisemmin hän on julkaissut keijuista kertovat romaanit Dionnen tytöt (2016) ja Salaisuuksia Delobrianissa (2018).”

Ja tässä kartta. Kustantaja sanoi heti, että kirjaan pitää saada kartta. Olin ehdottomasti samaa mieltä - ja olisin ehdottanut sitä itse, jos ei kustantaja olisi ehtinyt ensin - Koivu ja pihlajassa on kuitenkin useampi tapahtumapaikka. Ja tykkään muutenkin fantasiakartoista, lukiessanikin aina innostun, jos bongaan fantasiakirjassa kuvitteellisen maan/maailman kartan. Minulla oli luonnos kartasta jo kauan ennen kustannussopimusta. Se oli oman kirjoittamiseni tueksi, että hahmoitan paikkojen sijainnit enkä tee kirjoittaessani mokia niiden kanssa. J.S. Meresmaa teki karvalakkiluonnoksestani salonkikelpoisen version. 

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Ihania kirjauutisia :)

Maailma on ollut viime viikkoina synkkiä uutisia pullollaan, mutta vastapainoksi tapahtuu ihania asioita: Romaanikäsikseni Koivu ja pihlaja on ollut elokuusta asti kustantamokierroksella. Ja nyt sain tiedon, että Nysalor-kustannus haluaa julkaista sen. :) :) :)

Koska Koivu ja pihlaja ehti kerätä useamman hylsyn, ja parilta kustantamolta oli vastassa pelkkää loputonta hiljaisuutta, minulla ei todellakaan ollut varma olo sen suhteen. Aina välillä tuli mieleen, että ei tätä varmaan kukaan huoli. Ja joskus siitä seurasi pahempiakin angstiajatuksia, että entä jos kukaan ei enää koskaan halua julkaista minulta mitään. Jos se aika, jolloin osasin kirjoittaa julkaisukelpoista tekstiä, oli ja meni. Kuinka kauan voin siinä tapauksessa kutsua itseäni kirjailijaksi? Sitä isompi on nyt ilo myönteisestä kustannuspäätöksestä. 

Ilouutinen tuli kyllä muutenkin tosi hyvään saumaan antamaan minulle muuta ajateltavaa, sillä olen ollut aika ahdistunut. Tänään onkin ollut ensimmäinen päivä moneen viikkoon, että en ole periaatteesta lukenut yhtään koronauutisia. Enkä aio lukea nyt illallakaan. Koska tämä on minun kirjailopäiväni, enkä salli minkään koronan pilaavan sitä. 

Onpa tässä vielä toinenkin kiva uutinen kerrottavana: Asfaltriddaren och andra berättelser från Finland -antologia ilmestyi viime viikolla. Antologiassa siis on novellini Perjantaityttöystävän ruotsinnos Fredagsflickvännen, se on ensimmäinen ruotsiksi (ja ylipäänsä toiselle kielelle) käännetty tekstini. 



Sain kyllä ruotsinnosluonnoksen luettavakseni jo vuodenvaihteessa. Oli tosi mielenkiintoista nähdä oma teksti toisella kielellä, toisen henkilön kääntämänä, miten yli neljä vuotta sitten julkaistu novelli oli saanut uuden elämän. Oikolukuun oma ruotsin taitoni ei riittänyt, eikä kustantaja sitä toki minulta odottanutkaan, mutta oli toki kiva päästä lukemaan ruotsinkielinen versio jo ennakkoon.