Nyt on vietetty julkkareita peräti kaksin kappalein. ”Virallisempi” julkkariosuus oli Joctoconissa heti seuraavana päivänä Salaisuuksia Delobriandissa ilmestymisen jälkeen. Oman kirjani esittelyn lisäksi olin mukana paneelissa, jossa keskustelimme eri julkaisukanavista, minä siis edustin pienkustantamon kirjailijaa. Nämä olivat parhaat kirjailijaesiintymiset, mitä minulla on ollut. Ihme kyllä, en jännittänyt ollenkaan, vaikka edellisestä kirjailijaesiintymisestäni oli jo vierähtänyt aikaa. Oli vain hurmaavaa päästä puhumaan aivan uunituoreesta kirjastaan.
Joctoconista kahden viikon kuluttua oli ”epäviralliset” julkkarit, pidin yhdistetyt kirja- ja synttäribileet. Lisäksi tarjosin töissä kirjakakun.
Lukijapalautetta en ole vielä saanut. Kieltämättä jännittää, mitä ihmiset kirjasta sanovat! Onneksi minulla on tallessa esilukijoilta saamani rohkaisevat kommentit, epävarmuuden hetkinä voin palata lukemaan niitä.
Tuntuu ihmeelliseltä, miten paljon tarinaa keijumaailmasta on riittänyt. Tuo maailma lähti kehittymään yhdestä novellista, ja lopputuloksena on kaksi julkaistua romaania, kolme julkaistua novellia ja näiden lisäksi pöytälaatikkoon jäänyttä materiaalia. Enpä olisi vuosia sitten ensimmäisen keijunovelli-idean saadessani arvannut, mihin kaikkeen se johtaisi. :) Etenkin kun luulin vielä silloin, etten edes osaisi kirjoittaa romaanimittaista tarinaa.
Myös se on yllättänyt minut kirjoittajana, että joistakin hahmoista on riittänyt tarinaa paljon enemmän, mitä aluksi luulin. Erityisesti Margotista, joka on keskeinen hahmo sekä Dionnen tytöissä että Salaisuuksia Delobriandissa. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan hänen piti olla kuvioissa mukana vain vähän yli Dionnen tyttöjen puolivälin. ”Niinhän sinä luulet”, Margot sanoi minulle ja nauroi. Varsin pian selvisi, että hänestä riittää tarinaa paljon enemmänkin, ja tämän matkan varrella hänestä on tullut yksi minulle rakkaimmista hahmoista ikinä.