perjantai 30. syyskuuta 2022

Päivä, josta kaikki alkoi

Tasan seitsemän vuotta sitten - miten aika voi mennä näin nopeasti? -  oli erityisen merkityksellinen päivä. Sain silloin myönteisen kustannuspäätöksen esikoisromaanilleni. Koen, että minusta tuli tuolloin esikoiskirjailija, vaikka ”virallisesti” olin kai esikoiskirjailija vasta sitten, kun Dionnen tytöt ilmestyi. Joka tapauksessa myönteisen kustannuspäätöksen saaminen oli isompi muutos kirjoittajaidentiteettiini kuin itse kirjan ilmestyminen.

Sen jälkeen olen kirjoittanut kolme kirjaa lisää, ja kustantaja on vaihtunut huomattavasti parempaan. Olen saanut kirjailijuuden saralla paljon hienoja kokemuksia mutta ajoittain minulla on ollut myös näkymättömyysangsteja ja olen jännittänyt välillä kovastikin kirjojeni vastaanottoa. 


Minun on hyvin vaikea kuvitella itseäni ihmisenä, joka ei kirjoittaisi, tai vähintään sepittelisi tarinoita päänsä sisällä. Mutta olen kyllä miettinyt, olisinko innostunut kirjoittamisesta näin paljon, jos käsikseni olisivat keränneet pelkästään hylsyjä? Jos en olisi saanut kannustavaa palautetta jo kauan ennen kuin uskalsin lähestyä kustantamoja? Riittäisikö kiinnostukseni rustata romaanikäsiksiä pelkästään pöytälaatikkoon?

 

Kissanaisia ilmestyi äänikirjana elokuun lopussa. Kirja on saatavilla StorytelistaElisa Kirjasta ja BookbeatistaÄänikirjaversioon tehtiin uusi kansi, se on graafikko Anni Misinsarvan käsialaa. 



Pääsin nyt siis ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan oman kirjani. Oli ihan jännä kokemus. Joitakin yksittäisiä kohtia tuli vastaan, jolloin lukija sanoi jonkin repliikin mielestäni hieman "väärällä" äänensävyllä/painolla, siis erilailla kuin olin itse kuvitellut asian kirjoittaessani. Mutta yleensä ottaen lukija Senja Rajalinilla oli miellyttävä ja sopivan ilmeikäs ääni. Olen kuullut, että jotkut kirjailijat ovat lukeneet äänikirjaversion itse, mutta itse en olisi halunnut (eikä sellaista kyllä ehdotettukaan).


lauantai 13. elokuuta 2022

Paluu keijumaailmaan ja äänikirja

Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi reilu kuusi vuotta sitten, keväällä 2016. En ole lukenut kirjaa sen jälkeen, kun se valmistui, mitä nyt selannut joitakin yksittäisiä kohtia, kun pariin kirjailijaesiintymiseen on pitänyt saada lukunäyte. Tänä kesänä minua kuitenkin alkoi kiinnostaa, millainen kokemus sen lukeminen monen vuoden jälkeen olisi.

Nyt elokuussa tartuin tuumasta toimeen. Vähän jännittikin, että mitä jos en enää pitäisikään Dionnen tytöistä. Toki kirjoittajana kehittyminen kuuluu asiaan, mutta olisi silti tuntunut kauhealta, jos ensimmäinen julkaistu kirjani olisi jättänyt päällimmäiseksi tunteeksi myötähäpeän.


Olihan lukiessa joitakin hetkiä, jolloin sisäinen editorini heilutti punakynää. Että jos nyt kirjoittaisin tämän, poistaisin tuon lauseen, vaihtaisin tämän sanan tuohon jne. Siitä huolimatta tempauduin edelleen mukaan tarinaan enkä olisi muuttanut juonellisesti mitään.


Mitä hahmoihin tulee, tuntui vähän siltä kuin olisin tavannut vanhoja kavereita pitkästä aikaa. Ja vaikka hyvin tiesin, miten kenellekin käy, silti itkin, nauroin, liikutuin ja sain ylimääräistä sydämentykytystä yhdessä hahmojeni kanssa. Kai omien hahmojensa kohtalot kokee aina syvemmin kuin muiden, ja Dionnen tytöissä on aikas dramaattisia juonenkäänteitä.


Lukiessa tuli vastaan myös monia yksityiskohtia, joita en enää muistanut. Hetkittäin tuli sellainen jännä tunne, että hei, minäkö todella olen kirjoittanut tämän ja keksinyt kaikki nämä jutut (tai no, en ihan kaikkia ole keksinyt itse vaan joitakin olivat esilukijat ehdottaneet). 


Yleisesti ottaen tämä oli kiinnostava ja yllättävänkin tunteikas kokemus.


Pian saan kokea ensimmäistä kertaa myös sen, millaista on kuunnella omaa tekstiään vieraan henkilön lukemana. Nimittäin Kissanaisista ilmestyy äänikirjaversio 24.8. :-) 


En ole juurikaan harrastanut äänikirjoja, koska olen varsin epäauditiivinen ihminen, ja minun on aina ollut huomattavasti helpompi keskittyä luettuun kuin kuunneltuun tekstiin. Toisaalta tykkään kyllä kuunnella kirjallisuusaiheisia paneeleja ja haastatteluja esim. kirjamessuilla ja Finnconeissa. Tosin siinä auttanee, että näen puhujat. Mutta toki Kissanaisia pitää kuunnella. 

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Finncon, vihdoinkin

Suomen paras kirjallisuustapahtuma Finncon toteutuu vihdoin kolmen vuoden tauon jälkeen Espoon Otaniemessä (Otakaari 1) 8-10.7. :-) Harmillisesti Tampereen vuoro jäi välistä mutta kivaa Finnconeissa on aina ollut paikkakunnasta riippumatta. Itse olen osallistunut tapahtumaan vuodesta 2013 alkaen.
Tänä vuonna pääsen esiintyjäksi seuraavaan paneeliin.
Romantiikka luo toivoa - romantiikasta spefissä
C-sali la 9.7. 13.00–13.45
Liliana Lento, J. S. Meresmaa, Veera Mäkelä, Elina Pitkäkangas ja Elina Rouhiainen keskustelevat romantiikasta spekulatiivisessa fiktiossa.

Paljon muutakin mielenkiintoista on tiedossa. Koko ohjelma löytyy tästä

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Hämärä kirjallisuustapahtuma ja muita kevätkuulumisia

Hämärä kirjallisuustapahtuma järjestetään pitkän tauon jälkeen Tampereella 14.5. Minullakin on siellä esiintyminen: kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua Kissanaisista klo 14:40.

 Tässä ohjelma kokonaisuudessaan:

Paikka: Tammelakeskus, Itsenäisyydenkatu 21 B, 1 krs

11.00 Ovet ja myyntipöydät auki

11.30-11.35 Tilaisuuden avaus: Hämärä kevät (Saara Henriksson)

11.35-11.55 Haastattelu: Mikko Kamula: Kalevan pojat

12.00-12.45 Paneeli: Uusimmat utopiat kirjallisuudessa. Marisha Rasi-Koskinen, Emmi Itäranta, Siiri Enoranta, pj. Taru Kumara-Moisio. Järj. Pirkkalaiskirjailijat

13.00-13.45 Paneeli: Seikkailu fantasiassa. Erkka Leppänen, Kristel Nyberg, Jaakko Alamikkula, pj. M.G. Soikkeli. Järj. Vaskikirjat

13.45-14.00 KAHVITAUKO

14.00-14.40 Paneeli: Kauhua kotimaanmatkailussa. Toni Saarinen, Artemis Kelosaari, pj. Matti Järvinen. Järj. Nysalor-kustannus

14.40-15.00 Haastattelu: Liliana Lento: Kissanaisia

15.15-15.45 Paneeli: Kumma kirjoittaminen. Mia Myllymäki, Anni Nupponen. Järj. Osuuskumma-kustannus

15.45 Loppusanat: Kohti Finnconia


Alkuvuosi toi hienoja uutisia päivätyöhöni liittyen: sain viran ensimmäistä kertaa elämässäni. :) Pääsin palaamaan reilun parin vuoden tauon jälkeen tuttuun ja hyväksi havaittuun työpaikkaan, jossa olin ensin harjoittelijana ja sen jälkeen tein pitkän sijaisuuden. Mikä parasta, pesti on osa-aikainen, eli nyt saan taas tehdä kolmen päivän työviikkoa => enemmän aikaa ja energiaa kirjoittamiselle.

Olen saanut Kissanaisista jonkin verran palautetta, ja se on ollut ilahduttavan hyvää. Kirjalle on olemassa hento jatko-osaidea. Nyt olen kuitenkin kirjoittamassa jatko-osaa Koivu ja pihlajalle, ja Kissanaisiin liittyvä ideanpoikanen tarvitsee muutenkin vielä aikaa kypsyä ja vahvistua rauhassa.

En näköjään osaa kirjoittaa vain yksittäistä romaania. Mutta en myöskään osaa suunnitella kirjoittamisiani niin pitkäjänteisesti, että alusta asti aikoisin kirjoittaa trilogian, mistään pidemmästä sarjasta nyt puhumattakaan. Aina minulla on ollut ensin suunnitelma vain yksittäiseen kirjaan. Vaan kun ko. kirja valmistuu, mieleen alkaa pukata kuin varkain ajatuksia jatkosta. Olen miettinyt, että ehkä kyseessä on osittain myös psykologinen tarve: jatko-osien ideoiminen mahdollistaa sen, ettei minun tarvitsekaan vielä luopua rakkaiksi käyneistä hahmoista ja kirjan maailmasta. Sekin on jännää kirjoittamisessa, etten koskaan voi varmaksi tietää etukäteen, kuinka paljon tarinaa kenestäkin romaanihenkilöstä lopulta riittää. Joskus sivuhenkilö pääsee jatko-osassa enemmän päärooliin, ja vastaavasti päähenkilö putoaa sivurooliin. Ja joskus sellaisille henkilöille, joista alkuun luulisin, että tarinaa riittäisi eniten, ei enää olekaan sijaa jatko-osassa