Tasan seitsemän vuotta sitten - miten aika voi mennä näin nopeasti? - oli erityisen merkityksellinen päivä. Sain silloin myönteisen kustannuspäätöksen esikoisromaanilleni. Koen, että minusta tuli tuolloin esikoiskirjailija, vaikka ”virallisesti” olin kai esikoiskirjailija vasta sitten, kun Dionnen tytöt ilmestyi. Joka tapauksessa myönteisen kustannuspäätöksen saaminen oli isompi muutos kirjoittajaidentiteettiini kuin itse kirjan ilmestyminen.
Sen jälkeen olen kirjoittanut kolme kirjaa lisää, ja kustantaja on vaihtunut huomattavasti parempaan. Olen saanut kirjailijuuden saralla paljon hienoja kokemuksia mutta ajoittain minulla on ollut myös näkymättömyysangsteja ja olen jännittänyt välillä kovastikin kirjojeni vastaanottoa.
Minun on hyvin vaikea kuvitella itseäni ihmisenä, joka ei kirjoittaisi, tai vähintään sepittelisi tarinoita päänsä sisällä. Mutta olen kyllä miettinyt, olisinko innostunut kirjoittamisesta näin paljon, jos käsikseni olisivat keränneet pelkästään hylsyjä? Jos en olisi saanut kannustavaa palautetta jo kauan ennen kuin uskalsin lähestyä kustantamoja? Riittäisikö kiinnostukseni rustata romaanikäsiksiä pelkästään pöytälaatikkoon?
Kissanaisia ilmestyi äänikirjana elokuun lopussa. Kirja on saatavilla Storytelista, Elisa Kirjasta ja Bookbeatista. Äänikirjaversioon tehtiin uusi kansi, se on graafikko Anni Misinsarvan käsialaa.
Pääsin nyt siis ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan oman kirjani. Oli ihan jännä kokemus. Joitakin yksittäisiä kohtia tuli vastaan, jolloin lukija sanoi jonkin repliikin mielestäni hieman "väärällä" äänensävyllä/painolla, siis erilailla kuin olin itse kuvitellut asian kirjoittaessani. Mutta yleensä ottaen lukija Senja Rajalinilla oli miellyttävä ja sopivan ilmeikäs ääni. Olen kuullut, että jotkut kirjailijat ovat lukeneet äänikirjaversion itse, mutta itse en olisi halunnut (eikä sellaista kyllä ehdotettukaan).