Palautteiden sulattelua ja kirjastoiloa

Olen saanut jo useammalta esilukijalta palautetta Salaisuuksia Delobriandissa -käsiksestä,  ja kahdelta henkilöltä vielä odottelen sitä. Palautteissa on ollut asioita, jotka ovat saaneet minut kehräämään tyytyväisyydestä ja tuoneet uutta kirjoitusintoa. Asioita, joista olen saanut ahaa-elämyksiä, että näinhän tämä kohta tosiaan kannattaa kirjoittaa, miksen minä itse tätä hoksannut. Asioita, joita voin hyödyntää ja jotka kannattaa pitää mielessä myös uutta, joululomalla aloittamaani käsistä kirjoittaessani. Ja sainpa yhden aikamoisen mielensäpahoittamispalautteenkin. Yritän ajatella, että se on kuitenkin vain yhden ihmisen mielipide.

Jotenkin sitä luuli, että kun olen julkaissut jo yhden romaanin, osaisin jo kirjoittaa mahdollisimman valmista tekstiä. Palautteita saatuani totesin, että eipä se niin mennyt. Omalle tekstilleen tosiaan tulee sokeaksi, ja siksi esilukijoita ja kustannustoimittajia tarvitaan. En esimerkiksi ollut yhtään huomannut, että olen käyttänyt turhan usein tiettyjä sanoja/ilmauksia. Mutta tällaista se on ilmeisesti kaikilla, tuskin menestyneiden konkarikirjailijoidenkaan teoksista julkaistaan ensimmäistä/vain heidän näkemäänsä versiota.

Olen saanut tässä kuussa myös kivoja kirjastouutisia. Luulin, että ne kirjastot, jotka aikovat hankkia Dionnen tytöt, olisivat tehneet sen viime vuonna. Mutta näköjään jotkut kirjastot vaan heräsivät myöhään. Nyt Dionnen tytöt on siis lainattavissa myös Raumalla ja tilauksessa Kajaaniin. Seuraan Dionnen tyttöjen lainaustilastoja Tampereen kirjastoissa, ja kirjat ovat olleet melkein koko ajan lainassa lokakuusta lähtien, jolloin ne tulivat lainattaviksi. Edelleen on jotenkin jännä ajatus, etten voi tietää, ketkä kaikki Dionnen tytöt lukevat. Se puolestaan on ihanan hykerryttävä ajatus, että periaatteessa joku voi lukea sitä juuri tällä hetkellä. Sen verran kirja on kuitenkin ollut paikalla lähikirjastossani, että pääsin ottamaan tämän Dionnen tytöt kirjaston hyllyssä -kuvan. On päässyt hienoon seuraan, Anne Leinosen Viivamaalarin viereen.

Pääsin myös haastateltavaksi Lukujonossa –kirjablogiin.

Uuden tarinan ihanuus

Tämän vuoden ensimmäiseksi blogipäivitykseksi sopii hyvin kertoa, että aloitin joululomalla ihka uuden romaanikäsiksen. :) 

Tarina oli pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa, ja olin odottanut innolla, että pääsen kirjoittamaan sitä (halusin saada ensin Salaisuuksia Delobriandissa -käsiksen esilukijoille lähetettävään kuntoon). Siitä huolimatta aloituskynnys oli melkoisen korkealla. Keksin useamman kerran tekosyitä, miksi en voi aloittaa kirjoittamista vielä tänään. Aloin jo tuskastua siihen, että olen järjestänyt asiani niin, että minulla on joulukuussa reilusti kirjoitusaikaa, enkä sitten saa mitään aikaiseksi. Myös sisäinen kriitikkoni vihjaili ilkeästi, että ei tämä ole niin hyvä idea kuin edelliset, joten kannattaako tätä edes aloittaa. Tuntui myös jotenkin vaikealta päästää irti editointimoodista ja heittäytyä ensimmäisen version epätäydellisyyteen, jossa saa ja pitää antaa mennä just niin kuin mielikuvitus vie. Eipä se mikään ihme ole, että aloituskitka oli suuri, sillä muistan kyllä, että sitä oli myös Salaisuuksia Delobriandissa -käsistä aloittaessani. Silloin tarinan maailma oli kuitenkin minulle ennestään tuttu ja osa henkilöistäkin, nyt kaikki on uutta. Ilmeisesti tuo aloituskitka on ilmiö, joka toteutuu minulla aina romaanimittaista käsistä aloittaessa. Novelleissa sitä ei ole ainakaan yhtä paljon. 

Kun vihdoinkin pääsin alkuun, kirjoittaminen alkoi pienen alkukankeuden jälkeen sujua hyvin, tempauduin mukaan tarinaan, ja sisäinen kriitikkonikin onneksi sulki suunsa. Minun on ollut taas niin seesteinen ja hyvä olla kirjoittaessani. Stressaan monista asioista - olen monesti saanut todeta jälkikäteen, että turhaan - mutta kirjoittaessani olen omassa ihanassa kuplassani turvassa kaikilta maailman stresseiltä, ja samalla tunnen olevani niin elossa. Vaikka suhteeni kirjoittamiseen onkin jossain määrin muuttunut esikoiskirjailijuuden myötä, ja toivon saavani jatkossa julkaistua lisää kirjoja, kirjoitan silti edelleen ensisijaisesti itseäni varten. 

Vaikka olin ideoinut ja suunnitellut tätä tarinaa jo aika pitkään, koen, että vasta kirjoittaessa pääsen kunnolla tutustumaan uusiin hahmoihin ja maailmaan, sillä tarina joka tapauksessa elää kirjoittaessa ja hahmot kehittyvät. Minusta tuntuu nyt yhtäaikaisesti siltä, että edessä on niin paljon jänniä ensimmäistä kertaa kirjoitettavia kohtauksia, etten malttaisi odottaa, että pääsen niihin kaikkiin ja samalla siltä, että on ihanaa saada viipyä pidemmän aikaa tällä matkalla. 

Uudella käsiksellä ei vielä ole varsinaista nimeä. Sen löytymisessä voi mennä aikaa, sillä tähän mennessä olen keksinyt nimet romaanikäsiksille vasta siinä vaihessa, kun olen kirjoittanut niitä noin puoleenväliin. Työnimenä on päähenkilöiden mukaan Larissa & Tiziana. He ovat puukansaan kuuluvat puolisisarukset. 

Toivotan blogini lukijoille kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle 2017!

Salaisuuksia Delobriandissa lähti esilukijoille

Salaisuuksia Delobriandissa -romaanikäsis on nyt esilukijoilla. Kyseessä on Dionnen tyttöjen itsenäinen jatko-osa. Eli ollaan samassa fantasiamaailmassa, mutta tarina ei ala siitä, mihin Dionnen tytöt päättyi, vaan 25 vuotta myöhemmin. Mukana on joitakin tuttuja ja joitakin uusia hahmoja. 

Vaikka olen jo julkaissut yhden romaanin ja muutaman novellin, niin oli se edelleen melkoisen jännittävää antaa käsis ensimmäistä kertaa muille luettavaksi. Tarina, joka on tähän asti ollut vain minun. Dionnen tyttöjen ensimmäisten arvioiden lukeminen oli toki myös jännittävää, mutta ennen kuin siihen vaiheeseen päästiin, käsiksen oli kuitenkin lukenut jo useampi ihminen, joten siihen ei enää liittynyt samanlaista ensikertalaisuuden tunnetta kuin ihka uuden käsiksen kanssa. Olin saanut muutenkin tarinaan jo vähän etäisyyttä kirjan ilmestyessä, juuri kirjoitettu ja vasta itse editoitu tarina on minulla aina niin iholla. Toisaalta tässä vaiheessa on hyvä ja helpottavaa tietää, että voin vielä tehdä käsikselle ihan mitä vaan. 

Minut on useasti yllättänyt kirjoittamisessa, miten paljon joihinkin hahmoihinsa voi ihastua, ja miten heistä riittää tarinaa enemmän kuin luulisi. Eräs Dionnen tytöistä on saanut Salaisuuksia Delobriandissa -käsiksessä aiempaa enemmän sivutilaa. Ei minulla ollut alun perin suunnitelmissa kirjoittaa hänestä näin paljon eikä ylipäänsä kahteen romaaniin, mutta toisin kävi ja hyvä niin. Lisäksi tarinassa on keskeisessä roolissa Alexa, joka on lukijoille uusi mutta minulle tuttu jo vuosien takaa. Kirjoitin Alexasta vuosina 2011-2012 pöytälaatikkoon sekä vuonna 2012 julkaistuun Marie ja Noel -novelliin. Sittemmin selvisi, että hänestä on vielä paljon lisää kirjoitettavaa. Mukana on myös täysin uusi näkökulmahenkilö, Gunvor. Ajattelin häntä ensin vain sivuosaan, mutta lopulta myös hänen tarinansa muotoutui aika keskeiseksi, ja mitä enemmän olen Gunvorista kirjoittanut, sitä enemmän pidän hänestä. 

Keijumaailmaan palaaminen on väistämätöntä, mutta esilukijoiden palautteita odotellessa ja sulatellessa aion aloitella uutta, toiseen maailmaan sijoittuvaa käsistä, joka on pyörinyt päässäni jo pidemmän aikaa. Siinä ei ole keijuja, mutta kyseessä on jälleen romanttista fantasiaa. 

Kateudesta

Silloin kun sain kustannussopimuksen Dionnen tytöille, ajattelin, etten voisi toivoa enempää - paitsi tietysti sitä, että saisin tulevaisuudessa julkaistua lisää kirjoja. Olen toki edelleen iloinen ja ylpeä Dionnen tytöistä, mutta välillä olen myös saanut itseni kiinni yllättävänkin vahvoista kateuden tunteista. 

Kirjakaupoissa käynnit ovat olleet suurin kateutta aiheuttava tekijä. Olin kyllä tietoinen jo kauan ennen kustannussopimuksen saamista, että pienten kustantamojen kirjat eivät hevillä pääse kivijalkakirjakauppoihin, eivät ainakaan Suomalaiseen kirjakauppaan. Ajattelin, ettei se haittaa. Pääasia, että kirja on myynnissä - netissähän suurin osa kaupasta nykyään käydään - ja sen voi lainata kirjastosta. Silti etenkin kesällä uutuuskirjojen näkeminen kirjakaupoissa sai aikaan kateuden ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita, että myös Dionnen tyttöjen kuuluisi olla tässä joukossa. 

Kateus voi tulla muistakin asioista: Tuo sai kirjastaan arvostelun Hesariin, en minä vaan saanut vaikka itse mainostin Dionnen tyttöjä kulttuuritoimittajalle. Tuo on saanut kirjalleen enemmän blogihuomiota. Tuo saa kirjoittajana aikaan paljon enemmän kuin minä, joka olen luonteeltani enemmänkin hidas haahuilija. Tuo on saanut kirjansa jopa tv-mainokseen, josta minun on pienen kustantamon markkinointibudjetilla turha edes haaveilla.

Vaikka olen kuullut/lukenut monen muunkin kirjailijan kertovan samantyyppisistä kateuden tunteista, minun on silti ollut hieman vaikeaa myöntää ja hyväksyä niitä. Ne ovat saaneet minut tuntemaan itseni kiittämättömäksi turhanvalittajaksi, sillä olenhan minä saanut esikoiskirjailijuudesta paljon iloa, positiivista huomiota ja hyvää palautetta kirjasta. Kaikenlaiset tunteet on kuitenkin hyvä tunnistaa ja hyväksyä, siksi kirjoitan niistä nyt blogiinkin. Samalla pidän silti tärkeänä varoa, etten anna niille liian suurta valtaa. Sillä kokemus on osoittanut, että liika itsensä muihin vertailu vaan heikentää elämänlaatua, ja siitä tulee helposti loputon suo, sillä maailmasta löytyy aina paremmin menestyviä ihmisiä joka viiteryhmästä. Ja melko todennäköisesti joku on tälläkin hetkellä kateellinen minulle. 

Tunnen monia kirjailijoita, seuraan heidän blogejaan, ja olen mukana eräässä varsin aktiivisessa kirjailijoiden Facebook-ryhmässä. Olen huomannut, että kaiken tämän kirjailijakeskustelun ympäröimänä oleminen vie minut joskus havaintoja vääristävään kuplaan. Niin että huomaamattani ajattelen, että kustannussopimuksen saaminen on ihan tavallista, jonka suunnilleen kaikki kirjoittavat ihmiset saavuttavat. Onneksi joku aina välillä muistuttaa minua siitä, ettei kustannuskynnyksen ylittäminen todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. 

Ja edelleen itse kirjoittaminen on tärkeintä. Koen sen suurena lahjana, että minulla on pääni sisällä muita maailmoja, joihin voin välillä sukeltaa, ja hahmoja, joiden matkassa voin kokea suuria tunteita. Elämässäni on toki muitakin ilonaiheita, mutta jos minulla ei olisi tätä kirjoittamisen lahjaa, elämäni olisi kyllä paljon tylsempää. 

Kirjamessuviikonlopun kuulumisia

Ensimmäinen kirjamessuesiintymiseni on pulkassa. Se on merkittävä lisä tähän kirjailijaelämäni monien uusien kokemusten vuoteen ja teki luonnollisesti näistä kirjamessuista minulle erityisen merkitykselliset. Vaikka olen todennut kirjailijaesiintymisten olleen yllättävän mukavia, jännitin silti melkoisesti ”Chick littiä yli genrerajojen” -paneelia, sillä en ollut aiemmin esiintynyt näin isossa tapahtumassa. Koska esiintymisaika oli jo 10:30, ja sisäinen kelloni on vahvasti mallia aamutorkku ja iltavirkku, menin kehittelemään myös sellaista panikointia, että nukun pommiin ja myöhästyn. Mistä tietenkin seurasi, että nukuin huonosti ja katkonaisesti. Mutta hyvin se paneeli meni, olin itselleni epätyypillisesti paikalla jopa 20 minuuttia etuajassa, ja yleisöäkin oli mukavan paljon varhaisesta ajankohdasta huolimatta. Ja kyllä sydäntäni vaan hivelee edelleen, että pääsin samaan paneeliin niinkin nimekkään kirjailijan kuin Tuija Lehtisen kanssa. :)

Hetki ennen paneelin aloitusta. Kyllä hymyilytti nähdä Dionnen tytöt näin isossa koossa. Olen ehkä jäävi sanomaan, koska kyse on omastani, mutta sanon silti, että minusta Dionnen tytöillä on yksi kauneimpia kansikuvia, mitä olen nähnyt. 

Koska viikonloppuun sisältyi myös toisenlainen tapahtuma Tampereella ja hyvän ystävän tapaaminen sen yhteydessä, olin kirjamessuilla vain sunnuntaina. Aluksi hieman harmittelin, etten ehdi enempää, vaikka olisin päässyt ilmaiseksi koko messujen ajan. Mutta ehkä en olisi jaksanutkaan enempää. Vaikka olen tietysti iloinen ja kiitollinen, että sain tilaisuuden päästä esiintymään Suomen suurimmassa kirjallisuustapahtumassa, muistin jälleen puolenpäivän messutungoksessa, että en kuitenkaan ole oikein messuihminen. En ainakaan näin suurten messujen. Pidän enemmän pienemmistä tapahtumista, sillä väsyn ja kuormitun nopeasti ruuhkassa ja hälinässä. 

Ehdin kuitenkin lauantai-illaksi Helsinkiin ja osallistumaan Jussi Katajalan Romuluksen pojat -romaanin julkkaribileisiin. Olen lukenut aiemmin Jussi Katajalan historiallisia spefinovelleja sekä kauhunovelleja ja pitänyt niistä paljon, joten odotan mielenkiinnolla tämän antiikin Roomaan sijoittuvan dekkarin lukemista. Tapasin julkkareissa paljon kavereita ja tuttuja spefi- ja kirjoittajapiireistä, se olikin kirjamessuviikonlopun parasta antia. Olen onnellinen siitä, että olen päässyt tutustumaan kaikkiin näihin upeisiin tyyppeihin. 

Unipressin tarjous ja kirjastokuulumisia

Dionnen tytöt on nyt saatavilla Unipressin verkkokaupasta 35% alennuksella sunnuntaihin 6.11. asti. Joten jos et ole vielä ostanut Dionnen tyttöjä, mutta se on ollut suunnitelmissasi, kannattaa hyödyntää tämä tilaisuus.

Minulla on ollut tässä kuussa sellainen kirjailijuuteen liittyvä ilonaihe, että Dionnen tytöt ovat vihdoinkin lainattavissa Tampereen kirjastoista. Kotipaikkakunnan kirjasto on tärkein, siitä ei mihinkään pääse. Ehdin lokakuun alussa laittaa jo huolestuneena tiedusteluviestiä hankintapäällikölle ja kustantajalleni, kun kesäkuussa tilatut kirjat näkyivät hakujärjestelmässä edelleen 'kuljetettavana' -tilassa, ja minulta oltiin kyselty varauksen viipymisestä. Sain vastauksen, että kirjat olivat saapuneet jo kesällä, mutta niitä ei oltu ehditty vielä luetteloida, siksi ne näkyivät 'kuljetettavana' tilassa. (Näköjään kirjastoillakin on resurssipulaa.) Minä puolestani olin jo melkein varma, että kirjalähetys oli hukkunut postissa tms. 

Pirkanmaan kirjastojen hakujärjestelmässä on toiminto, josta näkee, montako kertaa tiettyä kirjaa on lainattu yhteensä sekä kuluvan vuoden aikana. Aiemmin tuskin noteerasin sitä - en minä lainaustilastojen perusteella valitse itselleni luettavaa - mutta nyt siitä on tullut hyvin kiinnostava. :) 

Kirjamessuesiintyminen

Esiinnyn Helsingin kirjamessuilla tällaisessa paneelikeskustelussa: 

”Chick littiä yli genrerajojen

Sunnuntai 30.10. klo 10:30, Aino-lava

Chick lit – moderni naisten viihdekirjallisuus – tuo yleensä näyttämölle itsenäisiä kaupunkilaisnaisia. Voiko chick lit taipua muuhunkin? Entä jos mukaan sekoitetaan fantasiaa tai kirja suunnataan yläkouluikäisille? Genrerajoja rikkovasta chick litistä keskustelemassa Niina With, Tuija Lehtinen, Anna Hallava, Tiina Piilola ja Liliana Lento. Haastattelijana Maria Carole.”

Minulle on ollut positiivinen yllätys, miten mukavia kirjailijaesiintymiset ovat olleet. Aiemmin yleisölle puhuminen on ollut minulle pakollinen paha, johon joskus joutuu töissä ja opiskeluissa, onneksi kuitenkin aika harvoin. Kyllähän kirjamessuesiintymisen ajatteleminen silti saa hieman perhosia vatsaan, etenkin kun edellisestä kirjailijaesiintymisestäni on vierähtänyt melkein neljä kuukautta, mutta ainakin toistaiseksi vain hyvällä tavalla. En joudu esiintymään vaan pääsen. 

Olen viime päivinä myös miettinyt, miten onnekas olen, kun elämässäni on ihmisiä, joiden myötävaikutuksesta olen saanut kirjailijaesiintymisiä ja ainakin kaksi kirjailijahaastattelua. Ihmisiä, jotka ovat opastaneet minua joisssakin sellaisissa kirjailijuuteen ja kirjamaailmaan liittyvissä asioissa, joista olen itse ollut ihan pihalla, eikä kustantajakaan ole tullut kertoneeksi niistä. Ja ihmisiä, jotka ovat tarvittaessa myös rohkaisseet ja vähän patistaneetkin minua. En olisi saanut esikoiskirjailijuudestani irti läheskään yhtä paljon ilman heitä.