sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Huonosti käyttäytyvät kustantamot

Olen pitänyt tähän asti itsestäänselvyytenä, että kustantamot vastaavat kaikille käsiksen lähettäneille. Että vaikka käsistä ei otettaisi tai edes harkittaisi julkaistavaksi, kirjoittaja saa vähintään ”Valitettavasti käsikirjoituksenne ei sovi kustannusohjelmaamme.” -standardihylsyn. Jos hyvä tuuri käy, hylsyssä voi olla hieman sanallistakin palautetta mukana.

Eräässä Facebookin kirjoittajaryhmässä tuli kuitenkin puheeksi, että osa kustantamoista vastaa ainoastaan heille, joiden käsistä ainakin harkitaan julkaistavaksi. Koska olen edelleen kustantamokierroksella, tämä on minusta huolestuttavaa. Mutta ennen kaikkea se on tympeää ja huonoa käytöstä.

Lisäksi uudehko kirjoittajaystäväni kertoi  jutellessamme näistä, että eräs kustantamo, jolle minäkin olen tarjonnut Koivu ja pihlajaa, ei koskaan vastannut hänelle. Ja aikaa on kulunut jo yli vuosi, joten tuskin vastausta enää tulee. Hän laittoi myöhemmin sähköpostilla vielä kahdesti ”olettekohan saaneet käsikseni” tiedustelun, mutta edes näihin viesteihin ei vastattu mitään. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos ystäväni olisi rohkaistunut tiedustelemaan tätä puhelimitse, olisiko lyöty luuri korvaan.

Ymmärrän, että joskus yksittäiselle kirjoittajalle voi vaan unohtua vastata. Se on inhimillistä, kaikki tekevät joskus virheitä. Mutta jos kustantamon toimintamalli ja asenne on se, että ei hylsyistä tarvitse vaivautua ilmoittamaan, sellaista en kyllä arvosta yhtään. Kustannustoimittajat ovat varmasti kiireisiä, mutta standardihylsyn lähettäminen sähköpostitse ei vie minuuttia kauempaa. Jos tätäkään ei vaivauduta tekemään, se kertoo kunnioituksen puutteesta kirjailijaa, potentiaalista yhteistyökumppania kohtaan. Sillä vaikka tiettyä käsistä ei haluta julkaista, ko. kirjoittajan seuraava käsis voisi olla juuri se, mitä kustantamo on etsinyt. Mutta luulenpa, että moni ei halua lähettää enää uusia käsiksiä sellaisille kustantamoille, jotka eivät koskaan vastanneet. En minä ainakaan haluaisi.

Jos vastaaminen kaikille on ylivoimaisen vaikeaa, minusta tämän ilmoittaminen rehellisesti olisi vähintä, mitä kustantamo voi tehdä. Että kustantamon nettisivuilla sanottaisiin: ”Emme ilmoita erikseen hylsyistä. Jos meistä ei ole kuulunut x kuukauden sisällä mitään, se on merkki siitä, että emme ole hyväksyneet käsikirjoitustasi kustannusohjelmaamme.” Eräänlainen vastaus tämäkin olisi.

Minusta on kyllä myös tärkeää, että kirjailijat muistaisivat ilmoittaa kustantajille muuttuneista tilanteista. Eli siinä vaiheessa kun kustannussopimus on saatu yhdestä kustantamosta, kirjailijan pitäisi kertoa siitä niille kustantamoille, jotka eivät ole vielä vastanneet. On kaikkien etu, etteivät kustannustoimittajat käytä turhaan aikaansa sellaisten käsisten lukemiseen, joille on jo kustantaja löytynyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti