Jo toinen kirjailijahaastattelu on pulkassa, vaikka Dionnen tytöt ei ole edes ilmestynyt vielä (mutta se on jo painossa, joten aivan kohta…). Tämä haastattelu tulee kesäkuussa ilmestyvään Kulttuurivihkot lehteen, ja teemana on samansukupuolinen rakkaus suomalaisessa spefikirjallisuudessa. Päätin kirjoittaa myös blogiin hieman ajatuksiani ja kommenttejani aiheesta.
Dionnen tytöissä, on yksi naispari. Heidän rakkaustarinansa on yksi kirjan keskeisistä juonista. Dionnen tyttöjen yhteiskunnassa kukaan ei tee numeroa siitä, ovatko pariskunnan osapuolet samaa vai eri sukupuolta. Sen sijaan ihmisen ja keijun parisuhde on joillekin iso ongelma.
Myös spefinovellissani Perjantaityttöystävä, joka on julkaistu Ursula-lehdessä 1/2015, on kahden naisen rakkaussuhde. Perjantaityttöystävässä ollaan tässä maailmassa, kesäisellä Tampereella, mutta siinäkään päähenkilö ei ihmettele, että miten mä nyt naiseen menin ihastumaan. Novellin jännite ja spefielementti tulee tyttöystävän oudosta käytöksestä.
Miksikö olen kirjoittanut samansukupuolisesta rakkaudesta tällä tavoin? Osittain varmaankin siksi, että ei-heteroseksuaalisuus on itselleni nykyään niin itsestäänselvää ja luonnollista. Pöytälaatikossani on kyllä myös pari novellia, jossa päähenkilön rakastuminen saman sukupuolen edustajaan on hänelle uutta ja hämmentävää, ja se tuo myös dramatiikkaa tarinaan. Tosin siihen aikaan kun olen kirjoittanut nuo novellit, em. asiat olivat itsellenikin vielä aika uusia, joten minulla oli varmaankin tarvetta prosessoida niitä myös fiktiivisen kirjoittamisen kautta. Enää ei ole. Mutta minulle on myös tietoinen valinta ja kannanotto kirjoittaa samansukupuolisesta rakkaudesta sillä tavoin, että siinä ei ole mitään ihmeteltävää, pällisteltävää eikä varsinkaan paheksuttavaa. Dionnen tytöissä käsitellään kyllä myös tasa-arvokysymyksiä, syrjintää ja vähemmistöjen oikeuksia, sillä myös ne ovat minulle teemoja lähellä sydäntä, mutta ne eivät liity kenenkään seksuaaliseen suuntautumiseen vaan ihmisten ja keijujen välisiin suhteisiin.
Minusta spefikirjallisuudella on paljon potentiaalia seksuaalisen tasa-arvon edistämisessä siksi, että tarinat voidaan sijoittaa fantasiamaailmoihin tai vaihtoehtohistorioihin, joissa tämän maailman normit eivät päde. Esimerkiksi Dionnen tyttöjen yhteiskunnassa samansukupuoliset parisuhteet ovat aina olleet tasa-arvoisia heterosuhteiden kanssa, tosin ko. yhteiskunnassa on sitten muunlaisia ongelmia. Spefissä voidaan mennä pidemmällekin, kirjoittaa vaikka maailma, jossa homoseksuaalisuus on yleistä ja heteroseksuaalisuus harvinaista. Tai yhteiskunta, jossa polyamoriset suhteet ovat normi ja yksiavioisia parisuhteita pidetään kummallisina ja paheksuttavina. Mahdollisuuksia on valtavasti, sillä vain mielikuvitus on rajana.
Omia suosikkejani queer-spefikirjallisuudessa ovat mm. Maria Carolen Tulen tyttäriä, Jenny Kangasvuon Sudenveri ja novelleista Mari Saarion Punaorvokkien laulu, joka on julkaistu Me emme valehtele -antologiassa. Valtavirtakirjallisuuden puolelta ehkä suurimman vaikutuksen ovat tehneet Helene de Monferrandin Heloisen ystävät ja Suzannen päiväkirja. Kirjat ovat tavallaan jatko-osia toisilleen, tai ehkä enemmänkin rinnakkaisosia, sillä kahden kirjan aikajänteet menevät osittain limittäin, mutta ne on kerrottu eri henkilöiden näkökulmasta. Monferrandin hahmot ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni, ja hänen kirjansa ovat varmasti vaikuttaneet myös omaan kirjoittamiseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti