Tunteiden vuoristorataa

Olen kuullut monilta, että esikoiskirjan julkaisu on aina merkityksellisin. Vaikka kirjan julkaiseminen on varmasti aina iso ja upea juttu, ensikertalaiselle kaikki on uutta ja jännittävää, ja siksi kaiken kokee elämyksellisemmin. Tämä on ainakin toistaiseksi pitänyt paikkansa myös omalla kohdallani, eikä se ole ollut pelkästään hyvä asia.

Enimmäkseenhän tämä on ollut tosi kivaa. Jatkuvasti pieniä onnen- ja täpinöitymisen hetkiä: Kun googletan Dionnen tytöt ja huomaan, että siitä on uusi maininta. Kun kuulin, että Dionnen tytöt on jo nyt tilattu erääseen kirjastoon. On ollut myös ihanaa huomata, miten iloisia ja tohkeissaan ystäväni ovat olleet puolestani. Ilosta tulee todellisin vasta silloin, kun sen pääsee jakamaan muiden kanssa. 

Mutta sitten se kääntöpuoli: Koska Dionnen tytöt ei ole vielä painossa, minulle on tullut välillä hirveitä paniikkiskenaarioita, että julkaisu peruuntuukin. Tiedostan kyllä näiden ajatusten epärealistisuuden: Eihän julkaisua nyt tässä vaiheessa voi perua, kun kirja on jo ennakkomyynnissä, on kansikuvat, esittelytekstit, ISBN-numerot ja kaikki. Mutta kuitenkin ahdistaa, ja sitten ärsyynnyn omaan stressaamiseeni. Luulin, että tässä vaiheessa voisin vain odotella tyynenä ja iloisena Dionnen tyttöjen ilmestymistä. Ihme kyllä, en ole vielä onnistunut kehittelemään   mitään “ei tätä kuitenkaan lue kuin muutama kaveri, ja jos nyt joku vieras ihminen sattumalta lukee tämän, ei hän tästä ainakaan tykkää” -angsteja. Voi olla, että niitäkin vielä tulee jossain vaiheessa. Toivottavasti kuitenkaan ei. Toki paniikkiajatukseni kertovat siitä, miten tärkeä asia Dionnen tyttöjen julkaisusta on minulle tullut. Silti välillä tulee mieleen, että vaihtaisin oman pääni mieluusti vähän paremmin toimivaan malliin.  

Onneksi minulla on myös opiskelu ja gradun aloittaminen, niistä saa väkisinkin muuta ajateltavaa. Ja ihana, uusi romaanikäsis, jonka kirjoitushetket ovat oivallista stressilääkettä. Uuden käsiksen keskeinen henkilö, Margot, on kyllä ollut hänkin melkoisen angstinen parin viime luvun ajan, mutta hän on sitä onneksi aivan eri syistä kuin minä.