Kustantamokierroksella

Nyt on se aika kirjailijaelämästä, jolloin sähköpostin avaaminen aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä. Romaanikäsikseni Koivu ja pihlaja lähti viikko sitten kustantamokierrokselle. :)

Yritän löytää tälle käsikselle uuden kustantajan. Tornin kanssa on ollut liikaa kaikenlaista kädettämistä, ja omien harmitusteni lisäksi kuulin alkukesästä sen verran arveluttavia uutisia kustantajan toiminnasta, etten tahdo enää jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan. Olen toki aina kiitollinen Tornille siitä, että se julkaisi kaksi ensimmäistä kirjaani, josta on seurannut paljon hienoja kokemuksia. Mutta nyt on tuntunut jo pidemmän aikaa siltä, että on aika lähteä uppoavasta laivasta.

Kun nyt siis tarjosin käsistä ”vieraille” kustantajille, olo tuntuu vähän kuin ensikertalaiselta, ja  toki tämä jännittää. Sain jo perjantaina ensimmäisen vastauksen. Se oli hylsy kera muutaman lauseen palautteen, mutta varsin kannustava ja myös kehuja sisältävä. Oli yllättävän nopeaa toimintaa siihen nähden, että ko. kustantamo kertoo omilla nettisivuillaan, että vastauksen saa 1-3 KUUKAUDESSA.

Yleensä ottaen olen sitä mieltä, että kustantajien vastausten odottelu on julmin vaihe kirjailijuudessa, ja hyppäisin oikein mielelläni tämän vaiheen yli. Ehkä hermostuttavinta on se, etten voi yhtään tietää, kauanko joudun odottelemaan epätietoisuudessa. Jos vertaan tätä työnhakuun, niin työttömänä työnhakijana oleminen on hanurista (onneksi ei ole tarvinnut olla enää moneen vuoteen), mutta tiettyä työpaikkaa hakiessani olen tiennyt ainakin suunnilleen aikarajan, mihin mennessä valinta tehdään, eikä siinä yleensä mene muutamaa viikkoa kauempaa hakujan päättymisen jälkeen. Mutta kustantajilta voi todistettavasti saada vastauksen viidessä päivässä, ja olen kuullut, että jotkut ovat joutuneet odottamaan vastausta vuoden ja kauemminkin. Tosin näin pitkät odotusajat lienevät melkoisen harvinaisia. 

Kuitenkin olen huomannut, että ainakaan toistaiseksi minua ei ole jännittänyt ihan niin paljon kuin odottaessani vastausta Salaisuuksia Delobriandista. Varmaan se auttaa asiaa, että nyt minulla on monta verkkoa vedessä, Salaisuuksia Delobriandissahan tarjosin vain Tornille, koska kyseessä on itsenäinen jatko-osa. Olen kyllä varautunut siihen, että tällä matkalla voi vielä tulla kaikenlaisia panikointeja ja tunnetiloja. 

Tein Koivu ja pihlajan kanssa henkilökohtaisen pituusennätyksen. :) Kyseessä ei toki nytkään ole mikään tiiliskivi, en minä semmoisia osaa kirjoittaa. Oman sanamääräennätyksen ylittäminen tuntuu joka tapauksessa kivalta, vaikkei tarinan pituus tietty mikään itseisarvo ole.