Tämä päivä on minulle eräänlainen vuosipäivä. Sillä tasan vuosi sitten lähetin romaanikäsikirjoituksen nimeltä Dionnen tytöt Torni kustantamolle ja muutamille muillekin kustantamoille. Oloni oli yhtä aikaa innostunut ja lievästi kauhistunut, että hui, mä todellakin tein sen. Hetkittäin myös herkistyin, että voi ei, rakas pieni käsikseni on nyt aivan vieraiden ihmisten ruodittavana, ja he päättävät sen kelpaavuudesta.
Päätös tarjota Dionnen tyttöjä kustantajille vaati minulta ennen kaikkea rohkeutta. Tsemppasin itseäni näin: “Älä masennu hylsyistä, koska kaikki saavat niitä, ja sinulla on useampi verkko vedessä. Eikä siitäkään pidä masentua, vaikkei kukaan kustantaja tarttuisikaan tähän, sillä fakta on se, että vain pieni osa käsiksistä ylittää julkaisukynnyksen. Kirjoittaminen itsessään on tärkeintä, eikä sitä voi kukaan ottaa sinulta pois. Lähettäessäsi käsiksen kustantajille et siis menetä mitään, voit vaan saada lisää.” No, vähän mielenrauhaa kyllä menetin kustantajien vastauksia odotellessa ja kolme hylsyä saadessa, mutta kylläpä vain kannatti uskaltaa ottaa tämä askel.
Kirjailija Katri Alatalo kertoo blogissaan: ”Jo ennen kuin olin julkaissut yhtäkään kirjaa, kuulin eräältä kirjailijalta ajatuksia siitä, miten harvinaista herkkua julkaisu on ja miten lyhyt hetki se julkaisemisen riemu aina on. Varsinainen kirjailijan/kirjoittajan työn ilo täytyikin hänen mukaansa löytää muualta, ihan siitä tavallisesta arjesta eli kirjoittamisesta.” Varmasti tämä on yksilöllistä ja riippuu myös siitä, missä vaiheessa uraansa kirjailija on - tuskin kymmenennen romaaninsa julkaiseva on asiasta yhtä tohkeissaan kuin esikoiskirjailija. Ja toki itse kirjoittaminen on tärkeintä. Mutta silti ihmettelen, miten julkaisun riemu voi olla jollekulle vain ohikiitävä hetki. Minusta kun tuntuu siltä, että olen ollut kustannussopimuksen saamisesta lähtien enemmän tai vähemmän kirjanjulkaisutäpinöissäni ja olen yhä. Reilun yhdeksän kuukauden aikana on tapahtunut vaikka mitä uutta ja jännää: julkaisuprosessin eri vaiheiden seuraaminen, ensimmäiset kirjailijaesiintymiset, ensimmäisten lukijapalautteiden saaminen jne. Minulle on riittänyt täpinöitymiseen jo se, että olen bongannut netistä minkä tahansa uuden maininnan kirjasta. Ja tähän mennessä saamani lukijapalautteet ovat olleet ilahduttavan, hämmästyttävänkin positiivisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti