maanantai 21. joulukuuta 2015

Kartta


Tässä Dionnen tyttöjen kartta, eli pääsette helmikuusta alkaen tutustumaan tämännimisiin ja -näköisiin paikkoihin. Kartan on tehnyt J.S. Meresmaa.

Kustannussopimuksen myötä elämässäni on ollut viime aikoina monenlaista Dionnen tyttöihin liittyvää tekemistä. Kirja- ja kirjailijaesittelyn tekeminen, blogin pitäminen, kirjailijasivun perustaminen facebookiin, kansikuvan miettiminen ym. Kaikki tämä on ollut mielenkiintoista ja ensikertalaiselle jännittävää (en ole pitänyt blogiakaan aikaisemmin), mutta on kieltämättä vienyt tilaa tärkeimmältä eli itse kirjoittamiselta. Etenkin kun en kirjoita päätyökseni vaan olen päätoiminen opiskelija. Onneksi minulla on nyt pitkä joululoma. 






3 kommenttia: