maanantai 9. marraskuuta 2015

Kirjoittajasosiaalisuudesta


Usein kuulee sanottavan, että kirjoittaminen on kovin yksinäistä hommaa. Minä en koe asiaa niin, vaikka käytännössä kirjoitankin yleensä yksin kotona. Sillä kirjoittaminen on ainoa harrastukseni, jossa koen kuuluvani yhteisöön, tai oikeastaan useampaan toisiinsa limittyvään yhteisöön. En ole minkään muun tekemiseni kautta kohdannut yhtä paljon samanhenkisiä ihmisiä. Ja se on ihan huippua, kun joskus kohtaa aivan muissa ympyröissä ihmisiä, jotka yllättäen myös paljastuvat kirjoittajiksi. Toki asiaan vaikuttaa se, että kirjoittaminen on tärkein harrastukseni. Jos suhtautuisin samanlaisella intohimolla vaikkapa kalastamiseen (josta en siis oikeasti ymmärrä mitään), luultavimmin olisin silloin ympäröinyt itseni muilla kalastajilla, juttelisin netissä erilaisista kalastusnikseistä yms. 
Eikä itse kirjoittamisenkaan tarvitse tapahtua kokonaan yksin, voihan sitä kokoontua porukalla kirjoittamaan. Itse vaan en oikein pysty keskittymään kirjoittamiseen, jos samassa tilassa on muita ihmisiä. Ollaan kyllä joskus pidetty hyvän ystäväni kanssa kirjoitusiltamia, mutta käytännössä olemme keskittyneet noissa iltamissa paljon enemmän ideoiden pyörittelyyn ja yleiseen kirjoittamisjutusteluun, joka toki on myös antoisaa ja tärkeää. 
Kirjoittaminen on varsin henkilökohtainen prosessi, mutta silti minua pohdituttaa, missä määrin yhteisö on vaikuttanut kirjoittamiseeni. Paperiarkki-foorumi oli ensiaskel kirjoittajasosiaalisuudessani. Tutustuin sen kautta muutamiin ihmisiin, ja heidän kauttaan taas tutustuin uusiin ihmisiin. Koska Paperiarkki oli aika lailla keskittynyt spefiin, siitä on seurannut, että tuntemistani kirjailijoista/kirjoittajista suurin osa kirjoittaa enimmäkseen spefiä. Liittyessäni Paperiarkkiin en kuitenkaan tiennyt sen olevan niin spefiorientoitunut. En etsinyt nimenomaan spefikirjoittajafoorumia, enkä varsinkaan määritellyt itseäni spefikirjoittajaksi. Etsin vain nettifoorumia, jossa voisi jakaa omia tekstejään, saada palautetta niistä ja ylipäänsä jutella kirjoittamisesta. Tuossa vaiheessa olin kirjoittanut hieman spefiä mutta enimmäkseen realistisia novelleja. Mutta kun spefille antaa pikkusormen... olen viimeksi kirjoittanut täysin realistisen tarinan vuonna 2010. 
Olen kirjoittanut juuri siitä, mistä olen halunnut. Ideoista, jotka ovat kiehtoneet ja inspiroineet. Tarinoita, jotka ovat jääneet pyörimään päässäni ja vaatineet tulla kirjoitetuiksi. Silti joskus mietin, että jos olisinkin päätynyt toisenlaisia genrejä kirjoittaviin porukoihin, olisinko silloin kirjoittanut spefiä lähellekään näin paljon? Olisinko jopa kirjoittanut pelkästään realistisia tarinoita? Vaikka Dionnen tytöt sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan, ja siinä on myös jännitystä, tarinan pääpaino on kuitenkin suhteissa ja tunteissa, ja olen yleensäkin varsin henkilövetoinen kirjoittaja. Jos kirjoittajasosiaalisuuteni olisi saanut toisenlaisen suunnan, olisinko kenties sijoittanut Dionnen tytöt tähän maailmaan, kirjoittanut chick littiä maustettuna synkemmillä teemoilla mutta ilman fantasiaelementtejä?
Kirjoittajasosiaalisuus on ollut minulle tärkeää myös siinä mielessä, että minulla on ollut mahdollisuus saada palautetta teksteistäni jo kauan ennen kuin tavoittelin julkaisukynnystä, ja ennen kuin minulla edes oli mitään romaaniksi asti kantavaa ideaa. Ilman palautetta ei voisi kehittyä kirjoittajana. Ehkä kannustavalla palautteella on ollut myös vaikutusta siihen, että olen ylipäänsä jatkanut kirjoittamista ja innostunut siitä näin paljon. Olen myös oppinut, että ainoat vaihtoehdot eivät todellakaan ole julkaistu romaani ja pelkästään pöytälaatikkoon kirjoitettu tarina. On onneksi myös monenlaisia välimuotoja. 


2 kommenttia:

  1. Oman kirjoitusporukan löytäminen auttaa jaksamaan kirjoittamisen kanssa, matkaan kun mahtuu kaikenlaisia ylä-ja alamäkiä. Kannustamisen merkitystä ei kannata aliarvioida. Lisäksi muiden kokemuksista saa realistisemman kuvan kirja-alasta kuin huhupuheista. Esilukeminen taas on todella iso osa omaa kehittymistä ja muodostaa pakostakin luottamussuhteen, kun esilukija pysyy matkassa kauan ja tekstejä vaihdellaan.

    Minulle kirjoittajakaverini ovat tärkeitä ihmisiä noin muutenkin. Kaveruus on aika erilaista kirjoittajien kanssa, kun ei-kirjoittajien. Liittyyköhän siihen se, että muiden ihmisten kanssa omaa kirjoittamista saa peitellä tai hävetä? Sitten kun siitä tosiaan tulee aikaavievä osa elämää, olen ainakin itse kohdannut ristiriitoja, kun kaveri ei ymmärrä miksi minulla on kiire vaikkapa kässärin editoinnin kanssa.

    Olen siitä samaa mieltä, että kirjoittajaporukka vaikuttaa toisiinsa. Me löydämme toisillemme kirjoja, elokuvia, raahaamme tapahtumiin. Genrekokeiluja tapahtuu, koska kavereiden tekstien myötä tulee luettua itsellekin vieraita juttuja ja innostuttua. Opiskelen myös kirjoittamista ja opiskeluporukka puolestaan on saanut minut kirjoittamaan runoja, koska olen myös lukenut niitä enemmän (proosa-ja nykyrunous oli minulle aiemmin aika vierasta).

    Samoja lieveilmiöitä on varmasti muissakin harrastuksissa. Ehkä se tuntuu ajatuksena niin vieraalta kirjoittajille, koska se peruskirjoittajatyyppi, eli syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, kokee usein kirjoittajaporukan sosiaalisen luonnollisemmaksi kuin muiden kiinnostuksenkohteiden parissa syntyneet kaveruudet? En tiedä, omassa porukassani on myös sosiaalisia ihmisiä, mutta heidän muut ystävyytensä ovat aika erilaisia.

    Kiinnostava aihe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarna, harmi että olet kohdannut lähipiirissäsi sellaista suhtautumista, että kirjoittamista pidetään jotenkin nolona. Minulla ei ole tuollaisia kokemuksia, mutta sen olen kyllä huomannut, että kirjoittamisesta ei pysty puhumaan ollenkaan samalla tasolla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät itse kirjoita. Ei, vaikka kyseessä olisi läheinenkin ystävä. Toisaalta niiden ei-kirjoittavien ystävien kanssa minulla on taas muuta yhteistä jaettavaa.

      Kirjoittajayhteisöllä on ollut minullekin merkitystä siinä, että olen oppinut sen kautta paljon myös kirja-alasta. Todennäköisesti matkani varrella tulee vielä vastaan asioita, joista en ole tiennyt tai edes tullut ajatelleeksi. Mutta ainakaan minulla ei ole ruusunpunaisia "Kun saat kirjan julkaistua, sitten rahaa tulee kuin rännistä." -kuvitelmia. ;)

      Poista