Matkani pöytälaatikkokirjoittajasta esikoiskirjailijaksi

Jotkut kirjoittajat ovat alusta pitäen hyvin kunnianhimoisia. He aloittavat kirjoittamisharrastuksensa tavoitteena romaanin julkaiseminen. Jos he kirjoittavat ensin jotakin muuta, esim. novelleja, he pitävät sitä harjoituksena Suurta Romaaniaan varten. Minä en kuulunut tähän porukkaan. Olen harrastanut kirjoittamista 10 vuotta - päässäni olen sepitellyt tarinoita niin kauan kuin pystyn muistamaan - ja olin vuosikausia onnellinen pöytälaatikkokirjoittaja. Jotkut tarinat olivat vain minun silmilleni, joitakin jaoin pienellä, nykyään kovin hiljaisella Paperiarkki-foorumilla ja/tai muutamien ystävieni kanssa. En edes osannut haaveilla enemmästä. Minulle riitti, että sain kirjoittaa, uppoutua keksimiini tarinoihin - se on toki edelleen tärkeintä.

Olen kuullut sanottavan, että voidakseen tulla kirjailijaksi ihminen tarvitsee a) taitoa, b) pitkäjänteisyyttä ja c) rohkeutta. Näistä minulta puuttui selvästi eniten rohkeutta. Olen kirjoittanut ennen Dionnen tyttöjä yhden romaanikäsiksen, jota en koskaan uskaltanut tarjota kenellekään kustantajalle, vaikka käsiksen muutama ihminen lukikin. Vielä silloinkin kun kirjoitin Dionnen tyttöjen ensimmäistä versiota, ajattelin kirjoittavani sitä vain itselleni, korkeintaan muutaman ystävän luettavaksi. Tarina tuntui liian henkilökohtaiselta, jotta sille voisi antaa mahdollisuuden päästä periaatteessa kenen tahansa luettavaksi. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, sillä eihän Dionnen tytöt ole mitenkään omaelämäkerrallinen. Se sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan, ja olen kirjoittanut siihen paljonkin asioita, joista minulla ei - onneksi! - ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta. Mutta kun olen itse luonut tarinan maailman, pyöritellyt päässäni juonenkäänteitä, eläytynyt hahmojeni kohtaloihin... Olin tuossa vaiheessa jo julkaissut muutaman novellin, mutta novellien kirjoittaminen ei tuntunut niin henkilökohtaiselta kuin romaanin. Johtuu varmaankin siitä, että romaanin parissa tulee väistämättä vietettyä paljon pidempään aikaa kuin novellien kanssa. 

Kun olin saanut vähän etäisyyttä tarinaan, eikä se enää ollut niin iholla kuin ensimmäisen version valmistuessa, päässäni alkoi pikku hiljaa itää ajatus, että jospa sittenkin tarjoaisin tätä kustantajlle.  Ehkä kyse oli myös tietynlaisesta sosiaalistumisesta, sillä olin kirjoittamisharrastukseni myötä tutustunut yhä useampaan vähintään esikoisromaaninsa julkaisseeseen ihmiseen. Joka tapauksessa minusta alkoi tuntua siltä, että Dionnen tytöt on sen arvoinen, että ainakin yrittäisin saada sen julkaistua. Unelma kirjan julkaisemisesta versoi ja vahvistui sisäisistä esteistä ja itsekritiikistä huolimatta. Ja nyt siitä on tullut totta. 

On varmasti ollut eduksi, että minulla on takana monia pöytälaatikkokirjoittajavuosia. En usko, että olisin kirjoittamisharrastukseni aloittaessani saanut heti aikaan julkaisukelpoista tekstiä. Ehkä sekin on tehnyt hyvää Dionnen tytöille, että ensimmäistä versiota kirjoittaessani en vielä tavoitellut julkaisemista. Jos olisin alusta asti kirjoittanut Dionnen tyttöjä sellaisella mentaliteetilla, että minun on saatava julkaistua tämä, olisin hyvinkin saattanut miettiä liikaa, mistä ja miten on “järkevää” kirjoittaa, ja ottaa muutenkin liikaa paineita, jotka ovat omiaan rajoittamaan luovuutta. Nyt ainakin kirjoitin just siitä ja sillä tavoin, kun tykkäsin. Olen toki sittemmin hionut tekstiä moneen kertaan. Minulla oli aika korkea kynnys päästää tarinasta irti ja uskaltaa päättää, että nyt tämä on tarpeeksi hyvä kustantamokierrokselle lähetettäväksi. Uskon silti, että luomisvaiheessa koettu kirjoittamisen ilo näkyy edelleen tekstissä positiivisesti. 

Kiitos siitä, että minusta tulee esikoiskirjailija, kuuluu ehdottomasti myös kaikille kuudelle esilukijalleni. En olisi saanut hiottua Dionnen tyttöjä yhtä hyväksi ilman heidän apuaan. Kirjoittaja kun tulee väistämättä aika sokeaksi omalle tekstilleen. Sain jokaiselta esilukijalta jotakin sellaista vinkkiä, joka paransi käsistä, ja jota kukaan muu ei olisi voinut antaa. Voin lämpimästi suositella Morren maailman  kustannustoimitus- ja lausuntopalveluita kirjailijaksi haluaville. 

Vaikka en suinkaan voi sanoa haaveilleeni aina kirjan julkaisemisesta, silti minusta tuntuu nyt, että olen kulkenut vuosia, ehkä koko ikäni, tätä hetkeä kohti.