Ihmeellinen syyspäivä

30.9.2015. Tuo päivämäärä jää mieleeni yhtenä elämäni upeimmista päivistä.

Päivä alkoi tavanomaisesti. Minulla oli tentti. Menin tentin jälkeen myöhäiselle lounaalle ja harmittelin hieman, ettei yliopiston ravintolassa ollut enää jäljellä sitä ruokavaihtoehtoa, mitä olisin halunnut syödä. Muistutin itseäni, että pitää laittaa synttärionnitteluviesti eräälle ystävälleni, ja odotin ilolla kahvittelutreffejä toisen ystävän kanssa. Kotiin tultuani avasin sähköpostini. Siellä oli viesti myönteisestä kustannuspäätöksestä. Eikä mikään ollut enää niin kuin ennen.

Itkin ja nauroin yhtä aikaa lukiessani viestiä enkä ollut uskoa sitä todeksi. Parin tunnin kuluttua lähdin tapaamaan ystävääni. Aurinkoisen syyspäivän alkuilta oli huikaisevan kaunis. Minun olisi tehnyt suunnilleen mieli kailottaa ohikulkijoille: “Hei, minulta julkaistaan kirja!” Ja voi sitä hetkeä, kun näin ystäväni ja pääsin ensimmäistä kertaa sanomaan ääneen suuren uutiseni ja jakamaan hänen kanssaan ensihetken tunnelmat. Leivoskahvit eivät olleet koskaan maistuneet yhtä hyviltä. 

Vieläkin minä ihmettelen useamman kerran päivässä sydän täynnä iloa ja kiitollisuutta, että Dionnen tytöistä on tosiaan tulossa kirja. Että tietyt kirja-alan ammattilaiset ovat tykänneet käsiksestäni siinä määrin, että ovat katsoneet sen julkaisemisen arvoiseksi. Tokihan minä itse tykkään Dionnen tytöistä ja olin saanut esilukijoiltani kannustavaa palautetta, mutta voi miten kriittinen sitä voikaan samaan aikaan olla omalle monta kertaa läpikäydylle tekstilleen. Etenkin kun mielessäni oli koko ajan se fakta, että vain pieni osa kustantajille tarjotuista käsiksistä hyväksytään. Olin kuullut sellaisenkin näkemyksen, että saadakseen kirjan julkaistua nykyään pitäisi a) tuntea "oikeat" ihmiset tai b) olla julkkis tai c) olla käynyt työväenopiston kursseja tasokkaampia kirjoittajakoulutuksia. Tulipa todistettua, että ei tarvitse olla mitään noista. 

Vaikka kustantajien vastausten odottelu toki jännitti - tunsin aina ylimääräistä sydämentykytystä, kun avasin sähköpostini virka-aikana - pääsin lopulta kustantamokierroksellani yllättävän helpolla. Olin kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita, miten vastauksia voi joutua odottamaan vuoden ja kauemminkin, eivätkä kaikki kustantamot välttämättä vastaa ikinä. Olin siis henkisesti varautunut siihen, että saatan joutua odottamaan päätöksiä pitkälle ensi vuoden puolelle, mutta ei mennytkään kuin 2,5 kuukautta. Lähetin käsiksen yhteensä seitsemään kustantamoon. Sain tällä ajalla kolme hylsyä, kolme kustantamoa ei ehtinyt vielä vastata. 

Muutama vuosi sitten minusta tuntui hienolta ja jännältä, että olin kirjoittamisharrastukseni kautta päässyt tutustumaan muutamaan Oikeaan Kirjailijaan. Ja nyt minusta on tulossa kirjailija, esikoiskirjailija ainakin. Huimaa on se. En ehkä vielä ole täysin sisäistänyt, mitä kaikkea se merkitsee. Mutta tästä on varmasti tulossa kiehtova matka, ja sitä aion ihmetellä tässä blogissa.