Florenian neidot ja Steampunk festarit

Sain Florenian neitojen tekijänkappaleet viime viikolla, aurinkoisena, lämpimänä ja huikaisevan kauniina syyskesän päivänä. Olipa se jälleen upea hetki avata kirjapaketti, nähdä ja tuntea Florenian neidot ensimmäistä kertaa fyysisenä kirjana. 

Perjantaina juhlistettiin Nysalorin yhteisjulkkareissa Florenian neitoja sekä kahta muuta uutuuskirjaa: Artemis Kelosaaren runokokoelmaa Sininen, valkoinen ja sateenkaari sekä steampunk-novelliantologiaa Rautasilmä. Julkkarit olivat osa Tampere Steampunk festivalia. Florenian neidot ei ole steampunkia, mutta koska tarina sijoittuu 1800-1900 luvun vaihdetta muistuttavaan fantasiamaailmaan kuten Koivu ja pihlajakin, se sopi hyvin julkaistavaksi Steampunk festareilla. Toiveenani olikin saada Florenian neitojen julkaisu jonkun Tampereella järjestettävän kirjallisuustapahtuman yhteyteen.

Kuvassa kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua Florenian neidoista. Perjantain julkkarit olivat kerrassaan mainiot, ja kirjaakin meni hyvin kaupaksi. Itseltäni unohtui taas kuvaaminen juhlahumussa, mutta onneksi ystävä otti kuvia. 

Kävin Steampunk festareilla sekä eilen että tänään, etupäässä hengailin Nysalorin myyntipöydän luona. Lisäksi olin tänään kuuntelemassa Steampunk All Over Europe -paneelia, joka toimi yllättävän hyvin, vaikka kaksi panelistia oli etäyhteyden päässä. Ja eilen kävin katsomassa cosplay-kilpailua. En itse harrasta steampunk tyylistä pukeutumista enkä cosplayta - lähimmäksi cosplayta olen päässyt vuoden 2018 Finnconissa Fantastinen matkaopas -paneelissa, jossa esitin romaanihenkilöäni, keiju Margotia. Mutta minusta on ihanaa katsella cosplay-asuihin pukeutuneita ihmisiä. Upeita steampunk asuja näki kyllä muutenkin festareilla. 

Tuli hankittua muutama uusi kirjakin. Ja kun sain vielä samaan aikaan kirjastosta noudettavaksi kaksi pitkään odottamaani varausta, tuntuu vaihteeksi siltä, että maailmassa on liikaa kiinnostavia kirjoja ja liian vähän aikaa. 

Uuden kirjan odotusta

Florenian neidot lähti painoon eilen illalla. 😊 Kirja julkaistaan Tampere Steampunk Festivalin yhteydessä, joka on 15-17.9. www.steampunk.fi

Kirjan kansikuva näyttää tältä.

Ohessa takakansiteksti: "Pihlajainen Larissa Morei odottaa lasta ja elää Marianbergin kaupungissa taiteilijamiehensä Henrikin kanssa. Aikaisemmat kovat kokemukset ovat jättäneet jälkensä, ja haave tanssijattaren urasta karkaa yhä kauemmaksi. Kestääkö Larissan ja Henrikin rakkaus uusia koettelemuksia?

Larissan koivuinen sisarpuoli Tiziana pitää kukkakauppaa liikekumppaninsa Geraldinen kanssa. Välit äitiin ja isäpuoleen ovat yhä kireät, sillä nämä syyttävät Tizianaa avioliittosopimuksen rikkomisesta. Tiziana joutuu punnitsemaan tunteitaan ja ratkaisemaan, haluaako saada selville, kuka on hänen biologinen isänsä.

Henrikin käly Margaret asuu Hollingsin kartanossa. Margaretia kaihertavat hänen aviomiehensä Viktorin tuttavalliset suhteet palvelusväkeen, etenkin leppäiseen piikaan Neiliaan. Hankalaa on myös elää yhä äksymmäksi käyneen apen Valdemarin kanssa saman katon alla.

Florenian neidot on romanttinen ja sateenkaareva fantasiaromaani, joka jatkaa Koivu ja pihlaja -romaanista tuttujen puukansan sisarusten tarinaa ja toimii hyvin erikseen luettunakin. Kepeän romantiikan ja ihmissuhdekiemuroiden rinnalla teos tarjoaa vakavaa pohdintaa menetyksestä toipumisesta, erilaisuudesta ja oman elämänpolun löytämisestä.”

Ja tässä Florenian neitojen kartta. Sekä kannesta että kartasta kuuluu kiitos kirjailijakollegalleni, monilahjakkaalle Eve Lumertolle. 

Koska minulla on nykyään niin hyvä kustantajasuhde, uskalsin tällä kertaa lähettää Florenian neidot kustantajalle ilman esilukukierrosta. Toki en lähetä kustantajalle mitään sellaista, mihin en ole itse tyytyväinen, mutta olin varautunut siihen, että koska skippasin esilukukierroksen, käsiksessä olisi enemmän kustannustoimitettavaa kuin kahdessa aiemmassa Nysalorin julkaisemassa kirjassa. Mutta selvisinkin yllättävän vähällä editoinnilla: sisällöllisiä/juoneen liittyviä muutostoiveita ei tullut lainkaan, vaan editointi oli lähinnä kieliasun hiomista. Aiemmin kaikissa romaanikäsiksissäni oli esilukijoille lähtiessä jotain sisällöllistä parannettavaa: logiikkaan, lukujen järjestykseen, juonenkäänteisiin tai hahmojen syventämiseen liittyen, olen tehnyt kaikkiin jokusen uuden kohtauksen palautteiden perusteella, ja Dionnen tytöistä poistin lopulta yhden näkökulmahenkilönkin. Näköjään kirjailijan taidoissani on tapahtunut siinä(kin mielessä kehittymistä, että huomaan nykyään paremmin itse sellaiset logiikkavirheet yms. jotka ennen vaativat jonkun toisenkin silmiä. Ehkä tämä on aika yleinen kehityskulku kirjailijoilla, että ensimmäisiä kirjoja viilataan pidempään?

Silti ensimmäiset lukijapalautteet jännittävät minua yhä paljon. Ja edelleen pelottavin ajatus on: entä jos ei kukaan lue Florenian neitoja, tai ei ainakaan sano siitä mitään. Päällimmäisenä tunteena on nyt joka tapauksessa kupliva ilo, että kohta, ihan kohta Florenian neidot on valmis kirja. 

Iloinen kevätuutinen

Sain viime viikolla uuden kustannussopimuksen. :) Tuleva kirja Florenian neidot on vuonna 2020 ilmestyneen Koivu ja pihlajan jatko-osa.

Kauheasti taas jännitti tämänkin käsiksen kohtalo. Vaikka olen julkaissut jo neljä kirjaa. Vaikka ajattelin järjellä, että ei tämä käsis nyt voi olla laadullisesti olennaisesti huonompi kuin kaksi aiempaa, nykyisen kustantajani Nysalorin julkaisemaa kirjaa. Ja että ei kai kustantaja nyt olisi kysellyt käsiksen edistymisestä, ellei hän olisi kiinnostunut julkaisemaan sitä. Ja että kustantajalla kestää vastata kauemmin kuin viimeksi siksi, että hänellä on paljon töitä. Silti tuli välillä sellaisia ajatuksia, että jos hiljaisuus onkin merkki siitä, että kustantaja miettii miten ilmaista kohteliaasti: ”Käsiksesi on ihan paska, en minä tämmöistä julkaise.”

Turhaanpa taas stressasin. No, ehkä jonkin sortin panikointi tässä vaiheessa kuuluu asiaan. On sitä kuulemma nimekkäämmilläkin kirjailijoilla. Ja jos kustannussopimuksia ajattelisi itsestään selvyyksinä, osaisiko niistä silloin iloitakaan?

Päivä, josta kaikki alkoi

Tasan seitsemän vuotta sitten - miten aika voi mennä näin nopeasti? -  oli erityisen merkityksellinen päivä. Sain silloin myönteisen kustannuspäätöksen esikoisromaanilleni. Koen, että minusta tuli tuolloin esikoiskirjailija, vaikka ”virallisesti” olin kai esikoiskirjailija vasta sitten, kun Dionnen tytöt ilmestyi. Joka tapauksessa myönteisen kustannuspäätöksen saaminen oli isompi muutos kirjoittajaidentiteettiini kuin itse kirjan ilmestyminen.

Sen jälkeen olen kirjoittanut kolme kirjaa lisää, ja kustantaja on vaihtunut huomattavasti parempaan. Olen saanut kirjailijuuden saralla paljon hienoja kokemuksia mutta ajoittain minulla on ollut myös näkymättömyysangsteja ja olen jännittänyt välillä kovastikin kirjojeni vastaanottoa. 

Minun on hyvin vaikea kuvitella itseäni ihmisenä, joka ei kirjoittaisi, tai vähintään sepittelisi tarinoita päänsä sisällä. Mutta olen kyllä miettinyt, olisinko innostunut kirjoittamisesta näin paljon, jos käsikseni olisivat keränneet pelkästään hylsyjä? Jos en olisi saanut kannustavaa palautetta jo kauan ennen kuin uskalsin lähestyä kustantamoja? Riittäisikö kiinnostukseni rustata romaanikäsiksiä pelkästään pöytälaatikkoon?

 

Kissanaisia ilmestyi äänikirjana elokuun lopussa. Kirja on saatavilla Storytelista, Elisa Kirjasta ja Bookbeatista. Äänikirjaversioon tehtiin uusi kansi, se on graafikko Anni Misinsarvan käsialaa. 

Pääsin nyt siis ensimmäistä kertaa elämässäni kuuntelemaan oman kirjani. Oli ihan jännä kokemus. Joitakin yksittäisiä kohtia tuli vastaan, jolloin lukija sanoi jonkin repliikin mielestäni hieman "väärällä" äänensävyllä/painolla, siis erilailla kuin olin itse kuvitellut asian kirjoittaessani. Mutta yleensä ottaen lukija Senja Rajalinilla oli miellyttävä ja sopivan ilmeikäs ääni. Olen kuullut, että jotkut kirjailijat ovat lukeneet äänikirjaversion itse, mutta itse en olisi halunnut (eikä sellaista kyllä ehdotettukaan).

Paluu keijumaailmaan ja äänikirja

Esikoisromaanini Dionnen tytöt ilmestyi reilu kuusi vuotta sitten, keväällä 2016. En ole lukenut kirjaa sen jälkeen, kun se valmistui, mitä nyt selannut joitakin yksittäisiä kohtia, kun pariin kirjailijaesiintymiseen on pitänyt saada lukunäyte. Tänä kesänä minua kuitenkin alkoi kiinnostaa, millainen kokemus sen lukeminen monen vuoden jälkeen olisi.

Nyt elokuussa tartuin tuumasta toimeen. Vähän jännittikin, että mitä jos en enää pitäisikään Dionnen tytöistä. Toki kirjoittajana kehittyminen kuuluu asiaan, mutta olisi silti tuntunut kauhealta, jos ensimmäinen julkaistu kirjani olisi jättänyt päällimmäiseksi tunteeksi myötähäpeän.

Olihan lukiessa joitakin hetkiä, jolloin sisäinen editorini heilutti punakynää. Että jos nyt kirjoittaisin tämän, poistaisin tuon lauseen, vaihtaisin tämän sanan tuohon jne. Siitä huolimatta tempauduin edelleen mukaan tarinaan enkä olisi muuttanut juonellisesti mitään.

Mitä hahmoihin tulee, tuntui vähän siltä kuin olisin tavannut vanhoja kavereita pitkästä aikaa. Ja vaikka hyvin tiesin, miten kenellekin käy, silti itkin, nauroin, liikutuin ja sain ylimääräistä sydämentykytystä yhdessä hahmojeni kanssa. Kai omien hahmojensa kohtalot kokee aina syvemmin kuin muiden, ja Dionnen tytöissä on aikas dramaattisia juonenkäänteitä.

Lukiessa tuli vastaan myös monia yksityiskohtia, joita en enää muistanut. Hetkittäin tuli sellainen jännä tunne, että hei, minäkö todella olen kirjoittanut tämän ja keksinyt kaikki nämä jutut (tai no, en ihan kaikkia ole keksinyt itse vaan joitakin olivat esilukijat ehdottaneet). 

Yleisesti ottaen tämä oli kiinnostava ja yllättävänkin tunteikas kokemus.

Pian saan kokea ensimmäistä kertaa myös sen, millaista on kuunnella omaa tekstiään vieraan henkilön lukemana. Nimittäin Kissanaisista ilmestyy äänikirjaversio 24.8. :-) 

En ole juurikaan harrastanut äänikirjoja, koska olen varsin epäauditiivinen ihminen, ja minun on aina ollut huomattavasti helpompi keskittyä luettuun kuin kuunneltuun tekstiin. Toisaalta tykkään kyllä kuunnella kirjallisuusaiheisia paneeleja ja haastatteluja esim. kirjamessuilla ja Finnconeissa. Tosin siinä auttanee, että näen puhujat. Mutta toki Kissanaisia pitää kuunnella. 

Finncon, vihdoinkin

Suomen paras kirjallisuustapahtuma Finncon toteutuu vihdoin kolmen vuoden tauon jälkeen Espoon Otaniemessä (Otakaari 1) 8-10.7. :-) Harmillisesti Tampereen vuoro jäi välistä mutta kivaa Finnconeissa on aina ollut paikkakunnasta riippumatta. Itse olen osallistunut tapahtumaan vuodesta 2013 alkaen.

Tänä vuonna pääsen esiintyjäksi seuraavaan paneeliin.

Romantiikka luo toivoa - romantiikasta spefissä

C-sali la 9.7. 13.00–13.45

Liliana Lento, J. S. Meresmaa, Veera Mäkelä, Elina Pitkäkangas ja Elina Rouhiainen keskustelevat romantiikasta spekulatiivisessa fiktiossa.

Paljon muutakin mielenkiintoista on tiedossa. Koko ohjelma löytyy tästä

Hämärä kirjallisuustapahtuma ja muita kevätkuulumisia

Hämärä kirjallisuustapahtuma järjestetään pitkän tauon jälkeen Tampereella 14.5. Minullakin on siellä esiintyminen: kustantajani Matti Järvinen haastattelee minua Kissanaisista klo 14:40.

 Tässä ohjelma kokonaisuudessaan:

Paikka: Tammelakeskus, Itsenäisyydenkatu 21 B, 1 krs

11.00 Ovet ja myyntipöydät auki

11.30-11.35 Tilaisuuden avaus: Hämärä kevät (Saara Henriksson)

11.35-11.55 Haastattelu: Mikko Kamula: Kalevan pojat

12.00-12.45 Paneeli: Uusimmat utopiat kirjallisuudessa. Marisha Rasi-Koskinen, Emmi Itäranta, Siiri Enoranta, pj. Taru Kumara-Moisio. Järj. Pirkkalaiskirjailijat

13.00-13.45 Paneeli: Seikkailu fantasiassa. Erkka Leppänen, Kristel Nyberg, Jaakko Alamikkula, pj. M.G. Soikkeli. Järj. Vaskikirjat

13.45-14.00 KAHVITAUKO

14.00-14.40 Paneeli: Kauhua kotimaanmatkailussa. Toni Saarinen, Artemis Kelosaari, pj. Matti Järvinen. Järj. Nysalor-kustannus

14.40-15.00 Haastattelu: Liliana Lento: Kissanaisia

15.15-15.45 Paneeli: Kumma kirjoittaminen. Mia Myllymäki, Anni Nupponen. Järj. Osuuskumma-kustannus

15.45 Loppusanat: Kohti Finnconia

Alkuvuosi toi hienoja uutisia päivätyöhöni liittyen: sain viran ensimmäistä kertaa elämässäni. :) Pääsin palaamaan reilun parin vuoden tauon jälkeen tuttuun ja hyväksi havaittuun työpaikkaan, jossa olin ensin harjoittelijana ja sen jälkeen tein pitkän sijaisuuden. Mikä parasta, pesti on osa-aikainen, eli nyt saan taas tehdä kolmen päivän työviikkoa => enemmän aikaa ja energiaa kirjoittamiselle.

Olen saanut Kissanaisista jonkin verran palautetta, ja se on ollut ilahduttavan hyvää. Kirjalle on olemassa hento jatko-osaidea. Nyt olen kuitenkin kirjoittamassa jatko-osaa Koivu ja pihlajalle, ja Kissanaisiin liittyvä ideanpoikanen tarvitsee muutenkin vielä aikaa kypsyä ja vahvistua rauhassa.

En näköjään osaa kirjoittaa vain yksittäistä romaania. Mutta en myöskään osaa suunnitella kirjoittamisiani niin pitkäjänteisesti, että alusta asti aikoisin kirjoittaa trilogian, mistään pidemmästä sarjasta nyt puhumattakaan. Aina minulla on ollut ensin suunnitelma vain yksittäiseen kirjaan. Vaan kun ko. kirja valmistuu, mieleen alkaa pukata kuin varkain ajatuksia jatkosta. Olen miettinyt, että ehkä kyseessä on osittain myös psykologinen tarve: jatko-osien ideoiminen mahdollistaa sen, ettei minun tarvitsekaan vielä luopua rakkaiksi käyneistä hahmoista ja kirjan maailmasta. Sekin on jännää kirjoittamisessa, etten koskaan voi varmaksi tietää etukäteen, kuinka paljon tarinaa kenestäkin romaanihenkilöstä lopulta riittää. Joskus sivuhenkilö pääsee jatko-osassa enemmän päärooliin, ja vastaavasti päähenkilö putoaa sivurooliin. Ja joskus sellaisille henkilöille, joista alkuun luulisin, että tarinaa riittäisi eniten, ei enää olekaan sijaa jatko-osassa