Pikkuisen myöhässä

Dionnen tyttöjen julkaisuprosessi on hieman aikataulusta jäljestä. Kustantajan taholta siis - jos tämä malttamaton esikoiskirjailija olisi saanut päättää kaikista aikatauluista, kirjahan olisi ilmestynyt jo viime vuoden puolella. Mutta kun kuviossa on mukana useampi ihminen, kaikenlaisia yllättäviä viivästyksiä voi sattua. Kirja ei siis ehdi ilmestyä vielä helmikuun aikana, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Dionnen tytöt voi kuitenkin jo ostaa kustantajan verkkokaupasta. Ennakkotilaajana saat kirjan heti ensimmäisenä, kun se tulee painosta. 

Novellikirjoittajasta romaanikirjoittajaksi

Kirjoitin ensin monta vuotta vain novelleja ja luulin, etten edes osaisi kirjoittaa romaanimittaista tekstiä. Nykyään tilanne on kääntynyt miltei päinvastaiseksi. Minulla on työn alla kolmas romaanikäsis. Lisäksi päässäni kehittyy ihka uusi tarinaidea, ja sekin uhkaa paisua romaanimittaiseksi. No, on minulla sentään yksi idea, jonka tiedän selkeästi jäävän novellimittaiseksi. 

Olen huomannut nauttivani romaanien kirjoittamisesta enemmän siksi, että saan viipyä tarinani ja hahmojeni matkassa pidempään. Novellien kanssa matka loppuu liian lyhyeen. Tosin joskus romaanikäsisten kanssa tuntuu siltä, että niiden kirjoittamiseen menee ikuisuus. Silloin kaipaan novelleja, jotka voi saada valmiiksi muutamalla kirjoituskerralla ja kaikkiin merkittäviin kohtauksiin pääsee nopeasti. Ja kun uutta romaani-ideaa pukkaa silloin, kun nykyisen käsiksen ensimmäinen versio ei ole vielä lähelläkään valmista, saattaa tulla sellaista angstia, että missä välissä minä muka ehdin kirjoittaa tämän kaiken. Mutta kyllä romaanien kirjoittaminen on silti enemmän minun juttuni nykyään.

                                     teetä ja Salaisuuksia Delobriandissa

Kirjoittamisessani kyllä näkyy edelleen se, että olen kirjoittanut aiemmin nimenomaan novelleja. Sekä Dionnen tytöt että edellinen, pöytälaatikkoon jäänyt romaanikäsis ovat melko lyhyitä, eikä uudesta käsiksestäkään ole mitään tiiliskiveä tulossa. Lisäksi olen saanut useasti sellaista palautetta esilukijoiltani, että tämä kohtaus etenee liian nopeasti ja tästä pitäisi kertoa enemmän. Dionnen tytöissä on kohtauksia, jotka olen osannut kirjoittaa vasta kolmannella kerralla tarpeeksi hitaasti etenevästi ja yksityiskohtaisesti. 

Välttelen kyllä ihan tarkoituksella tietynlaista jaarittelua. Minusta on lukijana todella tylsää, jos kirjassa kuvaillaan sivukaupalla maisemaa, asunnon sisustusta, tai mikä pahinta: kerrotaan yksityiskohtaisesti suunnilleen jokaisessa luvussa, miten sankaritar on tänään pukeutunut. Joskus minulle on myös käynyt niin surullisten/traagisten/ahdistavien kohtausten kanssa, että olen kirjoittanut ne  turhan pikaisesti päästäkseni niistä eroon - joo, saatan välillä eläytyä vähän liikaakin. Ajoittainen liian nopea etenemiseni johtunee kuitenkin enimmäkseen siitä, että koska pyörittelen tarinoitani päässäni paljon enemmän kuin itse kirjoittamiseen menee aikaa, unohdan välillä, että lukija ei näe sitä, minkä minä näen pääni sisällä. Toivottavasti kehityn kirjoittajana tässäkin asiassa kokemuksen myötä. 

Oletteko te, blogini lukijat, enemmän romaani- vai novellikirjoittajia?