torstai 15. marraskuuta 2018

Kenelle kirjoitan

Uusi romaanikäsikseni, työnimeltään Koivu ja pihlaja, on nyt esilukijoilla. Vaikka olen julkaissut jo kaksi kirjaa, ja kaikki neljä esilukijaani ovat palautteenantajina hyväksi havaitsemiani, oli silti melkoisen jännittävää antaa käsis ensimmäistä kertaa muille luettavaksi. Ehkä tämä vaihe tuntuu aina vähän pelottavalta. 

Olin kommentoinut eräällä nettifoorumilla kahdeksan vuotta sitten, jolloin en ollut vielä julkaissut mitään: ”Palautetta omista teksteistä on toki aina kiva ja tärkeä saada, mutta ensisijaisesti kirjoitan itselleni.” Moni asia on muuttunut sen jälkeen, mutta pohjimmiltaan ei mikään. Toivon tosi paljon, että saisin lisää kustannussopimuksia, ja että kirjani löytäisivät lukijoita. Ja on edelleen ihan huippua tiedostaa, että kirjoittaminen ei ole enää vain minulle useimmiten maailman mukavinta hommaa, vaan voin antaa sillä myös elämyksiä muille. Pöytälaatikkokirjoittajavuosiini verrattuna editoin tekstejäni nykyään paljon enemmän, viilaan pilkkua ja mietin kaikkea muutakin kirjoitusteknistä: Miten sanon tämän mahdollisimman hyvin, onko tämä juonenkäänne tarpeeksi selkeästi kirjoitettu, kuvailenko tarpeeksi vai jaarittelenko kenties liikaa, onko sivuhenkilöitä liikaa jne? 

Silti kirjoitan yhä ennen kaikkea itselleni. En voisi lähteä kirjoittamaan miettien, mistä on ns. järkevää kirjoittaa, mikä olisi mahdollisimman myyvä aihe jne - ja harvassa taitavat ne kirjailijat olla, jotka näin tekevät. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa niistä ideoista, jotka jäävät kiehtomaan mieltäni, pyörimään päässäni ja saavat silmäni säteilemään. Ja päästäkseni uuden tarinan alkuun, minun täytyy hieman huijata itseäni, että voin kirjoittaa pelkästään itselleni, ei tätä ole pakko näyttää kenellekään, jos siltä tuntuu. Toki minulla on oikeastikin vapaus tehdä näin, mutta aina julkaisun halu kuitenkin voittaa. Jossain vaiheessa alkaa tuntua vahvasti siltä, että tämä tarina on ehdottomasti ansainnut mahdollisuuden päästä muiden luettavaksi.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

E-kirja ja muita syyskuulumisia

Nyt Salaisuuksia Delobriandissa on saatavilla myös e-kirjana Elisa Kirjasta. :) Jo oli aikakin. Se on Tornin ensimmäinen teos, josta on tehty e-kirja. Syksyn aikana on tulossa muitakin. 

Kävin perjantaina Turun kirjamessuilla. Erityisen kiinnostavaa oli päästä kuulemaan Vilja Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen haastattelu heidän yhdessä kirjoittamastaan Emilia Kentistä, joka on jatkoa L.M. Montgomeryn Runotyttö-sarjalle. Runotyttö-kirjat ovat olleet minulle erityisen tärkeitä kirjoja, ja lukiessani Emilia Kentin minusta oli ihanaa, että sain palata tuttujen rakkaiden hahmojen pariin ja kuitenkin lukea uutta tarinaa. Oli mielenkiintoista kuulla myös Emilia Lehtisen tulevasta (joulukuussa ilmestyy) äänikirjasarjasta Unissa lentämisen opas. Itselläni ei tosin ole varsinaisesti tarvetta tuollaisella oppaalle, koska olen nähnyt lentämisunia aina - nykyään tosin valitettavan harvoin - mutta aivan ihana kirjan aihe. <3  Kirjamessuilla oli minuun samanlainen vaikutus kuin ennenkin, eli on kovasti kirjoitusintoa ja tuntuu myös siltä, että maailmassa on liian paljon hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa. 

Salaisuuksia Delobriandista on tullut niukemmin palautetta kuin Dionnen tytöistä. Esikoisromaanit saavat usein eniten huomiota. Itsenäisissäkin jatko-osissa on kirjailijalle myös se riski, että jos lukija ei pidä tarpeeksi ensimmäisestä kirjasta, hän tuskin tarttuu toiseen kirjaan. Minullekin on käynyt monen kirjasarjan kanssa niin, että luen ensimmäisen osan, ja se on mielestäni ihan hyvä, mutta en kuitenkaan innostu kirjan hahmoista ja maailmasta niin paljon, että lukisin koskaan toista osaa. Toki on myös kirjasarjoja, joiden jokaista osaa olen odottanut kieli pitkällä. 

Saamani palaute on kuitenkin ollut ilahduttavan hyvää. Vaikka molemmat kirjani ovat tietysti minulle rakkaita, kirjoitusprosessin aikana Salaisuuksia Delobriandissa tuntui välillä olevan Dionnen tyttöjen varjossa. Mietin usein, saanko tästä nyt ollenkaan yhtä hyvää ja jännää kuin Dionnen tytöistä. En tiedä, ovatko tällaiset epävarmuuden tunteet ihan tyypillisiä jatko-osaa kirjoittaville. Siksipä sydäntäni on hivellyt aivan erityisesti, kun jo useampi molemmat kirjat lukenut henkilö on kommentoinut, että Salaisuuksia Delobriandissa on entistä parempi, sujuvammin kirjoitettu ja hahmot vielä elävämpiä. Tällainen palaute todellakin kannustaa kirjoittamaan lisää. :) 

Salaisuuksia Delobriandissa ilmestyminen toi myös lisää huomiota Dionnen tytöille, ja kesällä sain siitä palautetta pitkästä aikaa. Eräs uusi tuttavuus luki ensin Salaisuuksia Delobriandissa ja sitten vasta Dionnen tytöt. Oli tosi mielenkiintoista kuulla, millainen lukukokemus oli lukea kirjat käänteisessä järjestyksessä. Ja Helena Seppälä kirjoitti yhteisbloggauksen molemmista kirjoistani. 

Niinä hetkinä kun olen saanut lukijapalautetta, olen palannut hetkeksi keijumaailmaan. Muuten kirjoitusajatukseni ovat olleet tekeillään olevassa käsiksessä. Sekin on romanttista fantasiaa, mutta maailma on eri ja muistuttaa 1800-luvun lopun/1900-luvun alun maailmaa. Tarinassa esim. pidetään yhteyttä kirjeitse ja liikutaan pääasiassa hevosvaunuilla, muutamia autojakin jo näkyy katukuvassa. Lisäksi tarinassa on ihmisiä, joilla on erityinen suhde puihin. 


tiistai 21. elokuuta 2018

Elämää pienkustantajan kirjailijana

Minulla oli pitkästä aikaa kirjailijahaastattelu. Tämä haastattelu tulee Spiniin, Turun Science Fiction Seuran lehteen. Aiheena on suomalaisen spefin pien- ja omakustantaminen, juttuun siis haastateltiin useampaa muutakin. Päätin kirjoittaa myös blogiin hieman ajatuksiani aiheesta. 

Oli osittain sattumaa, että päädyin Tornin kirjailijaksi. Lähetin Dionnen tyttöjen käsikirjoituksen useammalle kustantajalle, mutta nimenomaan Torni näytti vihreää valoa. Salaisuuksia Delobriandissa tarjosin ensin vain Tornille, koska ajattelin sen olevan loogista, että sama kustantaja julkaisisi itsenäisen jatko-osan. Ajattelin, että tarjoan käsistä vasta sitten muille, jos Torni ei huoli sitä, mutta sain myönteisen vastauksen jo kahdessa viikossa. 

Pienissä kustantamoissa on monia hyviä puolia. Toki minulla on omakohtaista kokemusta vain Tornista, mutta kirjailijakeskusteluja seuratessani olen saanut sellaisen käsityksen, että pienillä kustantamoilla on yleensä ottaen lyhyemmät odotusajat kuin isoilla. Pienkustantamon kirjailijana  ehkä pääsee myös vaikuttamaan enemmän kirjaansa liittyviin asioihin. Ainakin itse olen saanut olla vahvasti mukana kansikuvan suunnittelussa, ja olen myös päässyt/joutunut tekemään itse takakansitekstit molempiin kirjoihini. Usein pienkustantamot myös tarttuvat rohkeammin ns. valtavirrasta poikkeavan kirjallisuuden kustantamiseen. Esimerkiksi Tornin julkaisuohjelma on ollut varsin monipuolinen, romaanien lisäksi myös pari runo- ja novellikokoelmaa. Osuuskumma - johon en itse kuulu, mutta kustantamon kuulumisia tulee seurattua, koska useampi kaverini ja tuttavani on toiminnassa mukana - puolestaan on julkaissut tosi paljon spefinovelliantologioita.

Kääntöpuolena on se, että pienkustantamon kirjailijana sitä on vähän varjossa. Isot kustantamot pystyvät panostamaan enemmän kirjojensa markkinointiin, mistä johtuen kirjoilla on yleensä huomattavasti isommat myyntiluvut. Se ei sinänsä haittaa minua, koska en minä tätä rahasta tee vaan rakkaudesta, ja minulla on kuukausipalkkainen työ, josta myös pidän. Kirjojeni tietynlainen näkymättömyys sen sijaan on välillä harmittanut. Isojen kustantamojen kirjat saavat yleensä aina enemmän mediahuomiota ja sen seurauksena enemmän lukijoita ja arvioita. Pienkustantamojen kirjat pääsevät kivijalkakirjakauppoihin vain harvoin, jos lainkaan. Kirjastotilauksia tehdään paljon enemmän isojen kustantamojen kirjoista. (Esimerkiksi Salaisuuksia Delobriandissa on tilattu Pirkanmaan kirjastoihin yhteensä viisi kappaletta, ison kustantamon kirjoilla määrä voi olla kymmenkertainen). Kotipaikkakunnan kirjastoon kyllä saa kirjansa, mutta muista ei voi olla varma, ja ylipäänsä oman kirjansa etua joutuu ajamaan enemmän. Olen bongannut netissä välillä kirjalistoja, joista on kokonaan sivuutettu sekä omani että monia muitakin pienkustantamojen kirjoja, vaikka ne kuuluisivat kohderyhmään. Kaiken kukkuraksi olen törmännyt myös sellaiseen todella ärsyttävään asenteeseen - en tosin onneksi henkilökohtaisesti - että kirjojen laatu on kustantamon koosta kiinni, eli pienkustantamoilla ei voi olla hyvää kirjallisuutta. 

Olen saanut kirjoistani myös paljon hyvää palautetta ja positiivista huomiota. Olen kiitollinen siitä, ja tiesin kyllä ennestään pienkustantamojen realiteetit. Ja tietysti itse kirjoittaminen on tärkeintä. Joskus tämä marginaalissa oleminen silti nyppii ja saa aikaan kateuden tunteita.

Nyt kun haastatteluun osallistuessani olin aktiivisesti ajatellut näitä, minua ilahdutti aivan erityisesti, kun kirjailijakollegani C.A. Nikander kirjoitti minulle antamassaan palautteessa Salaisuuksia Delobriandista: ”Tämäkin kirja oli niin hyvä, viihdyttävä ja palkitseva pakopaikka todellisuudesta, että se ansaitsisi hyllytilaa kaikista kirjastoista ja kirjakaupoista. Olen lukenut monia isojen kustantamojen kirjoja, jotka eivät ole tarjonneet tämänkaltaista elämystä mulle.”

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Finncon-viikonlopun kuulumisia

Finncon oli upea ja hikinen, erinomainen aloitus kesälomalle. Vaikka varsinainen tapahtuma alkoi vasta lauantaina, minun Finncon-viikonloppuni lähti käyntiin jo perjantaina, jolloin osallistuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Finnconin yhteydessä järjestämään Kirjoittajaperjantaihin. 

Omista esiintymisistäni jännitin selvästi eniten Fantastinen matkaopas -paneelia, jossa siis esitin romaanihenkilöäni Margotia. Omana itsenäni olen kirjailijaesiintynyt ennenkin, mutta romaanihenkilön esittäminen oli minulle uusi kokemus. Koska Margot on minulle tärkeä hahmo, otin vähän paineita siitäkin, että osaan esittää häntä omasta mielestäni oikein. Mutta hyvin se meni, ja kunhan pääsin vauhtiin, oli tosi kivaa. Jäi sellainen fiilis, että voisin tehdä tämän oikein mieluusti toistekin. Ainoa huono puoli näillä helteillä oli se, että Margotin peruukki on paksu kuin karvalakki. Onneksi sitä ei tarvinnut pitää kuin tunti. 


Tältä näytin Fantastinen matkaopas -paneelissa. 

Koska minulla on huono suuntavaisto, jännitin hieman etukäteen oikeiden paikkojen löytämistä. Etenkin kun kuulin, että Finncon järjestetään kolmessa eri rakennuksessa, eikä siinä vaiheessa ollut vielä saatavilla tilakarttaa. Kauhuskenaarioni oli sellainen, että tulen johonkin omaan paneeliini nolosti myöhässä, koska en vaan löydä ajoissa oikeaa salia. Paikat oli kuitenkin suht. helppo löytää, koska tiloja oli aika vähän per rakennus/kerros (ja onneksi se tilakarttakin julkaistiin). Minusta tilojen hahmottaminen on ollut paljon vaikeampaa Helsingin messukeskuksessa, joka sijaitsee yhdessä rakennuksessa, mutta se rakennus on hillittömän suuri. 

Myös molemmat sunnuntain paneelini ”En ole ihminen” ja ”Mitä ulostulotarinoiden jälkeen” sujuivat hyvin, eivätkä enää juuri jännittäneetkään. Vaikka olen toki voinut ottaa tietyllä tavalla rennommin kirjallisuustapahtumissa, joissa minulla ei ole ollut omia esiintymisiä, niin sellaiset tapahtumat ovat silti olleet parhaita, joissa olen esiintynyt. Se tuo oman säväyksensä, kun voin olla pieni osa tapahtumaa. Kirjailijaesiintymiset ovat kyllä muutenkin parhaita esiintymistilanteita, mitä minulle voi olla.

Omien esiintymisteni lisäksi olin kuuntelemassa useampaa mielenkiintoisia paneelia. Erityismaininta kirjailija Anni Nupposen runsaasti kuvamateriaalia sisältäneelle esitelmälle kirjoituskissan käytöstä, somin Finncon-esitys ikinä. :)

Kuten aina, tässäkin conissa parasta olivat ihmiset. Ja iltabileet terassilla ihmeellisen lämpimässä kesäillassa. Sokerina pohjalla sain palautetta Salaisuuksia Delobriandista peräti kolmelta henkilöltä. :)

torstai 5. heinäkuuta 2018

Finncon

Minulla on tämän vuoden Finnconissa ennätykselliset kolme esiintymistä. Olen mukana seuraavissa paneeleissa.

Fantastinen matkaopas
(Lauantai klo 11 - 11:45, XX, Agora)
Pandimensionaalisen matkatoimiston agentti ja opas Ismo Nuoli haastattelee paneelissa kirjailijoita, jotka larppaavat kirjojensa hahmoja ja mainostavat omia maailmojaan. Shimo Suntila (pj.), Elina Pitkäkangas, Sini Helminen ja Liliana Lento.

”En ole ihminen”
(Sunnuntai klo 12 - 12:45, XIV, Natura)
Kuinka uskaltautua sujahtamaan vierasta lajia edustavan päähenkilön mieleen? Kirjailijat keskustelevat, miksi kannattaa valita muu kuin ihminen päähenkilöksi. Matti Järvinen (pj.), Liliana Lento, Laura Luotola, Mixu Lauronen, Terhi Tarkiainen.

Mitä ulostulotarinoiden jälkeen?
(Sunnuntai klo 14 - 14:45, X, Natura)
Mitä muita queer-tarinoita voisi kertoa, ja miten spekulatiivinen fiktio voisi olla mukana niiden kertomisessa? Olli Lönnberg (pj.), Jenny Kangasvuo, Nina Niskanen, Tero Aalto ja Liliana Lento.

Olen innostunut ja kiitollinen näistä mahdollisuuksista - kyllä nyt saa kirjat hyvää mainosta :D - mutta täytyy myöntää, että on hieman perhosiakin vatsassa.

Tuossa Fantastinen matkaopas -paneelissa on tosiaan tarkoituksena, että osallistuvat kirjailijat esittävät jotain kirjansa/kirjojensa hahmoa. Minä esitän omaa suosikkihahmoani Margotia. Siivet ja peruukki siis reissuun mukaan. :D En ole aiemmin tehnyt mitään tällaista, ja siksi olenkin erityisen täpinöissäni juuri tästä paneelista. 

torstai 17. toukokuuta 2018

Kuulumisia hetki julkaisun jälkeen

Nyt on vietetty julkkareita peräti kaksin kappalein. ”Virallisempi” julkkariosuus oli Joctoconissa heti seuraavana päivänä Salaisuuksia Delobriandissa ilmestymisen jälkeen. Oman kirjani esittelyn lisäksi olin mukana paneelissa, jossa keskustelimme eri julkaisukanavista, minä siis edustin pienkustantamon kirjailijaa. Nämä olivat parhaat kirjailijaesiintymiset, mitä minulla on ollut. Ihme kyllä, en jännittänyt ollenkaan, vaikka edellisestä kirjailijaesiintymisestäni oli jo vierähtänyt aikaa. Oli vain hurmaavaa päästä puhumaan aivan uunituoreesta kirjastaan.

Joctoconista kahden viikon kuluttua oli ”epäviralliset” julkkarit, pidin yhdistetyt kirja- ja synttäribileet. Lisäksi tarjosin töissä kirjakakun.
Lukijapalautetta en ole vielä saanut. Kieltämättä jännittää, mitä ihmiset kirjasta sanovat! Onneksi minulla on tallessa esilukijoilta saamani rohkaisevat kommentit, epävarmuuden hetkinä voin palata lukemaan niitä. 

Tuntuu ihmeelliseltä, miten paljon tarinaa keijumaailmasta on riittänyt. Tuo maailma lähti kehittymään yhdestä novellista, ja lopputuloksena on kaksi julkaistua romaania, kolme julkaistua novellia ja näiden lisäksi pöytälaatikkoon jäänyttä materiaalia. Enpä olisi vuosia sitten ensimmäisen keijunovelli-idean saadessani arvannut, mihin kaikkeen se johtaisi. :) Etenkin kun luulin vielä silloin, etten edes osaisi kirjoittaa romaanimittaista tarinaa. 

Myös se on yllättänyt minut kirjoittajana, että joistakin hahmoista on riittänyt tarinaa paljon enemmän, mitä aluksi luulin. Erityisesti Margotista, joka on keskeinen hahmo sekä Dionnen tytöissä että Salaisuuksia Delobriandissa. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan hänen piti olla kuvioissa mukana vain vähän yli Dionnen tyttöjen puolivälin. ”Niinhän sinä luulet”, Margot sanoi minulle ja nauroi. Varsin pian selvisi, että hänestä riittää tarinaa paljon enemmänkin, ja tämän matkan varrella hänestä on tullut yksi minulle rakkaimmista hahmoista ikinä. 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Salaisuuksia Delobriandissa valmistui :)

Salaisuuksia Delobriandissa on valmis ja tekijänkappaleet turvallisesti kotona. <3

Koska huomenna on tarkoitus puhua kirjasta täällä ehdin stressata melkoisesti, ehdinkö saada kirjat siihen mennessä. Kirjapainon väki oli lakossa, siksi meni näin viime tippaan. Torstaina puoliltapäivin kustantajani laittoi vihdoin viestiä, että Salaisuuksia Delobriandissa on painettu, ja että lähetti soittaa minulle Kyttäsin puhelinta koko loppupäivän, mutta lähetti ei soittanut saati käynyt. Koska ko. kirjapaino on tässä lähellä, laitoin illalla kustantajalle viestiä, että voisin mennä itsekin hakemaan tekijänkappaleeni huomenna, jos se sopii. Oli ok, joten päädyin hakemaan kirjat paikan päältä. 

Oli aika siistiä mennä kirjapainon asiakaspalvelutiskille esittämään asiaansa, että kirjani on justiinsa tullut teiltä painosta, ja pitäisi nyt saada tekijänkappaleet mukaan. :D Ja sekin on kiva ajatus, että oma kirja on painettu noin lähellä kotoa.

Kirjapaketin avaaminen oli ihan yhtä jännää kuin ensimmäisellä kerralla. Ja kirjan näkeminen ensi kertaa tuntui yhtä huimalta, ihanalta ihmeeltä. Se on niin kaunis ja uudenhehkuva. Jotenkin on vielä vähän epätodellinenkin fiilis, että Salaisuuksia Delobriandissa on nyt IHAN OIKEASTI tässä, valmiina ja käsin kosketeltavana kirjana. Ja että nyt minulla tosiaan on kaksi omaa kirjaa. 

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Esiintyminen Stk:n kevätmiitissä

Esiinnyn 21.4. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kevätmiitissä - Joctoconissa. Nimestään huolimatta tapahtumaan osallistumaan ei edellytä Stk:n jäsenyyttä vaan on avoin kaikille kiinnostuneille, joten tervetuloa! :)

"Tervetuloa la 21.4.2018 klo 12 alkaen Pirkkalaiskirjailijoiden toimitilaan osoitteeseen Sammonkatu 2, 33540 Tampere.

Joctoconin ohjelma klo 12.00-16.00
Esitelmä: Miksi tarinat kuolevat toisessa näytöksessä? -- Tekstin keskiosan rakennehaasteista. Solina Riekkola & Reetta Vuokko-Syrjänen.

Paneeli: Eri julkaisukanavat kirjailijan kannalta. -- Perinteinen kustantamo vai indie-julkaisu? Suomeksi vai englanniksi? Paperilla vai sähkökirjana? Keskustelemassa Katri Alatalo, Liliana Lento, Laura Luotola, Anna Salonen, Elina Vale & Reetta Vuokko-Syrjänen

Kirjan julkistus: Liliana Lennon uutuusromaani "Salaisuuksia Delobriandissa”

Vapaamuotoiset jatkot ravintola Kivenheitossa klo 16 alkaen.

Itse tilaisuus on ilmainen, ja tarjolla on vähintäänkin teetä/kahvia ja pikkupurtavaa. Varsinaiseen ruokailuun on mahdollisuus omakustanteisesti ravintola Kivenheitossa. Tervetuloa viettämään spekulatiivisfiktiivinen iltapäivä rennoissa tunnelmissa!"

Salaisuuksia Delobriandissa lähti eilen painoon. :) 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Vapaaehtoinen lapsettomuus kirjallisuudessa

Minä olen vapaaehtoisesti - ja onnellisesti - lapseton, tuttavallisemmin vela. Niin on myös moni tuttavani ja muutama ystäväkin. Tämä tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että en ole halunnut omia lapsia.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on vielä 2010-luvullakin asia, joka herättää ihmettelyä ja paheksuntaakin, ja tiedän joidenkin kokeneen myös suoranaista painostusta lasten hankkimiseen. Kirjallisuudessa vapaaehtoista lapsettomuutta on käsitelty vielä aika vähän. Valitettavasti olen törmännyt lukemissani kirjoissa myös siihen, että velahahmo on kuvattu negatiivisten stereotypioiden kautta: joko itsekkäänä ja pinnallisena bilehileenä - hyvä ettei lastenvihaajana - tai sitten velaus selitetään vain ja ainoastaan lapsuuden traumoilla (en halua hankkia lapsia, koska oma lapsuuteni oli niin kamala). Tai mikä pahinta: nainen on vannoutunut vela, kunnes hän tapaa Sen Oikean Miehen. Toki tämä on joillekin todellisuutta, mutta vastaavasti on monia, joilla mieli ei todellakaan muutu.

Positiivisia esimerkkejä ovat Veera Vaahteran Kevyesti kipsissä ja Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein. Molempien kirjojen päähenkilöt ovat veloja. Vapaaehtoista lapsettomuutta ei ole kummallakaan nostettu minkään suurennuslasin alle, mitä nyt Kevyesti kipsissä -kirjan päähenkilö Lotan sisko hieman kuittailee, eikä selitetty millään lapsuudentraumoilla, vaan velaus vain on osa heidän persoonaansa.

Täytyyhän sitä omakin kortensa kantaa kekoon: Salaisuuksia Delobriandissa -kirjassa on päähenkilöinä kaksi velahahmoa, parikymppinen Alexa ja päälle nelikymppinen Margot. Kummankaan velaus ei liity olennaisesti kirjan juonikuvioihin, se on vain yksi heidän ominaisuutensa muiden joukossa. Epätavallisemmista perhe- ja parisuhdemuodoista kirjoittaminen on muutenkin lähellä sydäntäni.

Salaisuuksia Delobriandissa -kirjassa on näkökulmahenkilönä myös Sofia, joka kärsii vastentahtoisesta lapsettomuudesta. Hän on ollut minulle yksi vaikeimmista hahmoista kirjoittaa. Toki olen kirjoittanut hahmoilleni paljon muutakin, josta minulla ei - onneksi! - ole omakohtaista kokemusta. Mutta jotenkin lapsettomuussurun kuvaaminen tuntui erityisen haastavalta, koska se on omalle kokemusmaailmalleni vastakkainen. Mietin usein kirjoittaessani, että osaanko nyt kuvata tätä tarpeeksi hyvin/uskottavasti/intensiivisesti. Onneksi minulla oli esilukijoita, heistä oli apua tässäkin. Miksi sitten halusin kirjoittaa Sofiasta ja hänen lapsettomuussurustaan? Koska myös hän kutsui minua kertomaan tarinansa, ja itseään pitää haastaa kirjoittajana aina välillä.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Viimeiset hetket esikoiskirjailijana

Viimeiset hetkeni esikoiskirjailijana ovat meneillään. Se on jännä, miten kaksijakoisia fiiliksiä uuden kirjan odotus voi aiheuttaa. Samalla kun sitä kiihkeästi odottaa kirjansa ilmestymistä ja toivoo, että se saisi paljon lukijoita ja huomiota, niin samalla on myös pelottavaa, että kohta kirjan voi lukea periaatteessa kuka tahansa. Kaikkein pelottavin ajatus kuitenkin on, että kukaan ei  lukisi kirjaa tai ei ainakaan sanoisi siitä mitään.

Ilmestyvä kirja on useimmiten kirjailijalle jo tarinaltaan vanha. On siitäkin jo vierähtänyt tovi, kun kirjoitin Salaisuuksia Delobriandissa, puhumattakaan siitä kun aloin ideoida ja suunitella tätä tarinaa. Uusi romaanikäsis, josta kirjoitan ensimmäistä versiota, on ollut viime aikoina kirjoittamisajatuksissani päällimmäisenä. Ja kuitenkin Salaisuuksia Delobriandissa on nyt niin ihanan uudenhehkuva.  

Tuntuu hitusen haikealtakin luopua keijumaailmasta ja etenkin jo useamman vuoden matkassa mukana kulkeneista hahmoista. Salaisuuksia Delobriandissa -kirjassahan on osittain Dionnen tytöistä tuttuja ja osittain uusia hahmoja. Koskaan ei toki pidä sanoa ei koskaan, mutta ainakin tällä hetkellä ajattelen, etten kirjoita keijumaailmasta enää lisää, niin rakas kuin se on minulle ollutkin. Minulla ei ole enää ollut uusia ideoita siihen, sen sijaan päässäni pyörii uudenlaisia tarinaideoita, joista yhtä tosiaan jo kirjoitankin.

Päällimmäisenä tunteena on joka tapauksessa kupliva ilo siitä, että aivan kohta Salaisuuksia Delobriandissa on valmis kirja. :)





maanantai 5. helmikuuta 2018

Millaisia Facebook-päivityksiä romaanihenkilöni tekisivät :D

Aloin eräänä iltana ideoida, että jos Salaisuuksia Delobriandissa -kirjan keskeiset henkilöt olisivat Facebookissa, millaisia päivityksiä he tekisivät. Tässä on tulos. Luonnollisesti nämä kuvitteelliset Facebook-päivitykset eivät sisällä juonipaljastuksia. 

MARGOT

Lentoretki ja piknikki Sinikellosaarilla, tädin ja veljentytön laatuaikaa. :) 

Hopeasiiven ensi-iltaan on vielä muutamia lippuja saatavilla. 

Vihaan kirsikankukkakuuta. Voisiko vaan nukkua 15 päivään asti? Tai saisiko oman päänsä vaihtaa paremmin toimivaan malliin? Sanoinko jo, että vihaan kirsikankukkakuuta?

Lähtee viikonlopuksi veneretkelle mitä parhaimmassa seurassa. ;)

Lainaus Fedora Forellin kirjoittamasta artikkelista: ”Kenkien käyttäminen on typerää ihmisten ja menninkäisten matkimista. Jokaisen itseään kunnioittavan keijun pitäisi kulkea ylpeästi paljasjaloin. Margot Dupontin ja muiden keijujulkkisten varsinkin kuuluisi näyttää hyvää esimerkkiä.”
Huoh, taas näitä. Jos minä tunnen oloni kauniiksi ja saan hyvän mielen laittamalla joskus nätit kengät jalkaan, miten se muka on keneltäkään pois? 

ALEXA

Oho, ostin kengät. 

Alexa Cordessee ja Zahira Dupont ovat olleet facebook-kavereita seitsemän vuotta. 
Facebook-kavereita seitsemän vuotta, bestiksiä jo 15 vuotta. Kiitos kaikesta, rakas ystävä. <3 <3 <3

Olipas huippukivat historianopiskelijoiden bileet. Ei ole pitkään aikaan tullut tanssittua näin paljon. Kipeät jalat, hyvä mieli. :D

Vielä yksi tentti ja yksi essee, sitten alkaa loma. Jaksaa, jaksaa. 

Tiedoksi kaikille Facebook-kavereilleni, että en siedä omalla seinälläni lajistisia kommentteja enkä muutakaan vihapuhetta. Jos joku ei kunnioita tätä, poistan kavereista. 

GUNVOR

Viettää tänään vuosipäivää. Ollaan tunnettu kullan kanssa jo neljä vuotta. <3 

Flunssa on vihdoinkin selätetty, ja pääsen taas pelaamaan siipipalloa. 

Sain vihdoin töitä Delobriandista. Uuden sairaalan rakennustyömaalla riittää hommia ainakin kahdeksi vuodeksi. :)

SOFIA

Vino pino opiskelijoiden esseitä on luettu ja arvioitu, ja nyt lähden viettämään rentouttavaa viikonloppua Dionneen, lapsuuden maisemiin. 

Sielu sai taas niin lepoa taidenäyttelyssä. 

Miksi kuukausi toisensa jälkeen pitää pettyä? :(

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kansikuva

Salaisuuksia Delobriandissa -kirjalla on vihdoin kansikuva, ja se on just sellainen, mitä toivoin. <3 Jo sitä oli odotettukin. Tietysti odotan eniten itse kirjan ilmestymistä, mutta tämä on kyllä hienoin välietappi sillä matkalla. :) Kansikuvan on tehnyt Heidi Ahola. 


Tässä vielä takakansiteksti: ”Salaisuuksia Delobriandissa on itsenäinen jatko-osa Liliana Lennon esikoisromaanille Dionnen tytöt. Chick litin ja fantasian yhdistävä tarina vie lukijan kuvitteelliseen Fretannian maahan, keijujen, ihmisten ja menninkäisten yhteiskuntaan. 

Alexa haluaa pitää isänsä synkän menneisyyden salassa – hinnalla millä hyvänsä. Margot on luonut menestyksekkään näyttelijänuran, mutta menneisyyden traumat eivät jätä häntä rauhaan. Sofialla on elämässään kaikkea, mutta lapsi puuttuu. Gunvoria on vaivannut aina huonommuuden tunne, mutta onneksi hänellä on ihana tyttöystävä. 

Alexan, Margotin, Sofian ja Gunvorin polut risteävät Delobriandissa, Fretannian pääkaupungissa. Luvassa on jälleen romantiikkaa, suhdesotkuja ja jännitystä fantasiaelementeillä kuorrutettuna.” 

Lisäys 17.1: Salaisuuksia Delobriandissa on jo ennakkomyynnissä Tornin verkkokaupassa :)