torstai 15. marraskuuta 2018

Kenelle kirjoitan

Uusi romaanikäsikseni, työnimeltään Koivu ja pihlaja, on nyt esilukijoilla. Vaikka olen julkaissut jo kaksi kirjaa, ja kaikki neljä esilukijaani ovat palautteenantajina hyväksi havaitsemiani, oli silti melkoisen jännittävää antaa käsis ensimmäistä kertaa muille luettavaksi. Ehkä tämä vaihe tuntuu aina vähän pelottavalta. 

Olin kommentoinut eräällä nettifoorumilla kahdeksan vuotta sitten, jolloin en ollut vielä julkaissut mitään: ”Palautetta omista teksteistä on toki aina kiva ja tärkeä saada, mutta ensisijaisesti kirjoitan itselleni.” Moni asia on muuttunut sen jälkeen, mutta pohjimmiltaan ei mikään. Toivon tosi paljon, että saisin lisää kustannussopimuksia, ja että kirjani löytäisivät lukijoita. Ja on edelleen ihan huippua tiedostaa, että kirjoittaminen ei ole enää vain minulle useimmiten maailman mukavinta hommaa, vaan voin antaa sillä myös elämyksiä muille. Pöytälaatikkokirjoittajavuosiini verrattuna editoin tekstejäni nykyään paljon enemmän, viilaan pilkkua ja mietin kaikkea muutakin kirjoitusteknistä: Miten sanon tämän mahdollisimman hyvin, onko tämä juonenkäänne tarpeeksi selkeästi kirjoitettu, kuvailenko tarpeeksi vai jaarittelenko kenties liikaa, onko sivuhenkilöitä liikaa jne? 

Silti kirjoitan yhä ennen kaikkea itselleni. En voisi lähteä kirjoittamaan miettien, mistä on ns. järkevää kirjoittaa, mikä olisi mahdollisimman myyvä aihe jne - ja harvassa taitavat ne kirjailijat olla, jotka näin tekevät. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa niistä ideoista, jotka jäävät kiehtomaan mieltäni, pyörimään päässäni ja saavat silmäni säteilemään. Ja päästäkseni uuden tarinan alkuun, minun täytyy hieman huijata itseäni, että voin kirjoittaa pelkästään itselleni, ei tätä ole pakko näyttää kenellekään, jos siltä tuntuu. Toki minulla on oikeastikin vapaus tehdä näin, mutta aina julkaisun halu kuitenkin voittaa. Jossain vaiheessa alkaa tuntua vahvasti siltä, että tämä tarina on ehdottomasti ansainnut mahdollisuuden päästä muiden luettavaksi.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

E-kirja ja muita syyskuulumisia

Nyt Salaisuuksia Delobriandissa on saatavilla myös e-kirjana Elisa Kirjasta. :) Jo oli aikakin. Se on Tornin ensimmäinen teos, josta on tehty e-kirja. Syksyn aikana on tulossa muitakin. 

Kävin perjantaina Turun kirjamessuilla. Erityisen kiinnostavaa oli päästä kuulemaan Vilja Tuulia Huotarisen ja Satu Koskimiehen haastattelu heidän yhdessä kirjoittamastaan Emilia Kentistä, joka on jatkoa L.M. Montgomeryn Runotyttö-sarjalle. Runotyttö-kirjat ovat olleet minulle erityisen tärkeitä kirjoja, ja lukiessani Emilia Kentin minusta oli ihanaa, että sain palata tuttujen rakkaiden hahmojen pariin ja kuitenkin lukea uutta tarinaa. Oli mielenkiintoista kuulla myös Emilia Lehtisen tulevasta (joulukuussa ilmestyy) äänikirjasarjasta Unissa lentämisen opas. Itselläni ei tosin ole varsinaisesti tarvetta tuollaisella oppaalle, koska olen nähnyt lentämisunia aina - nykyään tosin valitettavan harvoin - mutta aivan ihana kirjan aihe. <3  Kirjamessuilla oli minuun samanlainen vaikutus kuin ennenkin, eli on kovasti kirjoitusintoa ja tuntuu myös siltä, että maailmassa on liian paljon hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa. 

Salaisuuksia Delobriandista on tullut niukemmin palautetta kuin Dionnen tytöistä. Esikoisromaanit saavat usein eniten huomiota. Itsenäisissäkin jatko-osissa on kirjailijalle myös se riski, että jos lukija ei pidä tarpeeksi ensimmäisestä kirjasta, hän tuskin tarttuu toiseen kirjaan. Minullekin on käynyt monen kirjasarjan kanssa niin, että luen ensimmäisen osan, ja se on mielestäni ihan hyvä, mutta en kuitenkaan innostu kirjan hahmoista ja maailmasta niin paljon, että lukisin koskaan toista osaa. Toki on myös kirjasarjoja, joiden jokaista osaa olen odottanut kieli pitkällä. 

Saamani palaute on kuitenkin ollut ilahduttavan hyvää. Vaikka molemmat kirjani ovat tietysti minulle rakkaita, kirjoitusprosessin aikana Salaisuuksia Delobriandissa tuntui välillä olevan Dionnen tyttöjen varjossa. Mietin usein, saanko tästä nyt ollenkaan yhtä hyvää ja jännää kuin Dionnen tytöistä. En tiedä, ovatko tällaiset epävarmuuden tunteet ihan tyypillisiä jatko-osaa kirjoittaville. Siksipä sydäntäni on hivellyt aivan erityisesti, kun jo useampi molemmat kirjat lukenut henkilö on kommentoinut, että Salaisuuksia Delobriandissa on entistä parempi, sujuvammin kirjoitettu ja hahmot vielä elävämpiä. Tällainen palaute todellakin kannustaa kirjoittamaan lisää. :) 

Salaisuuksia Delobriandissa ilmestyminen toi myös lisää huomiota Dionnen tytöille, ja kesällä sain siitä palautetta pitkästä aikaa. Eräs uusi tuttavuus luki ensin Salaisuuksia Delobriandissa ja sitten vasta Dionnen tytöt. Oli tosi mielenkiintoista kuulla, millainen lukukokemus oli lukea kirjat käänteisessä järjestyksessä. Ja Helena Seppälä kirjoitti yhteisbloggauksen molemmista kirjoistani. 

Niinä hetkinä kun olen saanut lukijapalautetta, olen palannut hetkeksi keijumaailmaan. Muuten kirjoitusajatukseni ovat olleet tekeillään olevassa käsiksessä. Sekin on romanttista fantasiaa, mutta maailma on eri ja muistuttaa 1800-luvun lopun/1900-luvun alun maailmaa. Tarinassa esim. pidetään yhteyttä kirjeitse ja liikutaan pääasiassa hevosvaunuilla, muutamia autojakin jo näkyy katukuvassa. Lisäksi tarinassa on ihmisiä, joilla on erityinen suhde puihin. 


tiistai 21. elokuuta 2018

Elämää pienkustantajan kirjailijana

Minulla oli pitkästä aikaa kirjailijahaastattelu. Tämä haastattelu tulee Spiniin, Turun Science Fiction Seuran lehteen. Aiheena on suomalaisen spefin pien- ja omakustantaminen, juttuun siis haastateltiin useampaa muutakin. Päätin kirjoittaa myös blogiin hieman ajatuksiani aiheesta. 

Oli osittain sattumaa, että päädyin Tornin kirjailijaksi. Lähetin Dionnen tyttöjen käsikirjoituksen useammalle kustantajalle, mutta nimenomaan Torni näytti vihreää valoa. Salaisuuksia Delobriandissa tarjosin ensin vain Tornille, koska ajattelin sen olevan loogista, että sama kustantaja julkaisisi itsenäisen jatko-osan. Ajattelin, että tarjoan käsistä vasta sitten muille, jos Torni ei huoli sitä, mutta sain myönteisen vastauksen jo kahdessa viikossa. 

Pienissä kustantamoissa on monia hyviä puolia. Toki minulla on omakohtaista kokemusta vain Tornista, mutta kirjailijakeskusteluja seuratessani olen saanut sellaisen käsityksen, että pienillä kustantamoilla on yleensä ottaen lyhyemmät odotusajat kuin isoilla. Pienkustantamon kirjailijana  ehkä pääsee myös vaikuttamaan enemmän kirjaansa liittyviin asioihin. Ainakin itse olen saanut olla vahvasti mukana kansikuvan suunnittelussa, ja olen myös päässyt/joutunut tekemään itse takakansitekstit molempiin kirjoihini. Usein pienkustantamot myös tarttuvat rohkeammin ns. valtavirrasta poikkeavan kirjallisuuden kustantamiseen. Esimerkiksi Tornin julkaisuohjelma on ollut varsin monipuolinen, romaanien lisäksi myös pari runo- ja novellikokoelmaa. Osuuskumma - johon en itse kuulu, mutta kustantamon kuulumisia tulee seurattua, koska useampi kaverini ja tuttavani on toiminnassa mukana - puolestaan on julkaissut tosi paljon spefinovelliantologioita.

Kääntöpuolena on se, että pienkustantamon kirjailijana sitä on vähän varjossa. Isot kustantamot pystyvät panostamaan enemmän kirjojensa markkinointiin, mistä johtuen kirjoilla on yleensä huomattavasti isommat myyntiluvut. Se ei sinänsä haittaa minua, koska en minä tätä rahasta tee vaan rakkaudesta, ja minulla on kuukausipalkkainen työ, josta myös pidän. Kirjojeni tietynlainen näkymättömyys sen sijaan on välillä harmittanut. Isojen kustantamojen kirjat saavat yleensä aina enemmän mediahuomiota ja sen seurauksena enemmän lukijoita ja arvioita. Pienkustantamojen kirjat pääsevät kivijalkakirjakauppoihin vain harvoin, jos lainkaan. Kirjastotilauksia tehdään paljon enemmän isojen kustantamojen kirjoista. (Esimerkiksi Salaisuuksia Delobriandissa on tilattu Pirkanmaan kirjastoihin yhteensä viisi kappaletta, ison kustantamon kirjoilla määrä voi olla kymmenkertainen). Kotipaikkakunnan kirjastoon kyllä saa kirjansa, mutta muista ei voi olla varma, ja ylipäänsä oman kirjansa etua joutuu ajamaan enemmän. Olen bongannut netissä välillä kirjalistoja, joista on kokonaan sivuutettu sekä omani että monia muitakin pienkustantamojen kirjoja, vaikka ne kuuluisivat kohderyhmään. Kaiken kukkuraksi olen törmännyt myös sellaiseen todella ärsyttävään asenteeseen - en tosin onneksi henkilökohtaisesti - että kirjojen laatu on kustantamon koosta kiinni, eli pienkustantamoilla ei voi olla hyvää kirjallisuutta. 

Olen saanut kirjoistani myös paljon hyvää palautetta ja positiivista huomiota. Olen kiitollinen siitä, ja tiesin kyllä ennestään pienkustantamojen realiteetit. Ja tietysti itse kirjoittaminen on tärkeintä. Joskus tämä marginaalissa oleminen silti nyppii ja saa aikaan kateuden tunteita.

Nyt kun haastatteluun osallistuessani olin aktiivisesti ajatellut näitä, minua ilahdutti aivan erityisesti, kun kirjailijakollegani C.A. Nikander kirjoitti minulle antamassaan palautteessa Salaisuuksia Delobriandista: ”Tämäkin kirja oli niin hyvä, viihdyttävä ja palkitseva pakopaikka todellisuudesta, että se ansaitsisi hyllytilaa kaikista kirjastoista ja kirjakaupoista. Olen lukenut monia isojen kustantamojen kirjoja, jotka eivät ole tarjonneet tämänkaltaista elämystä mulle.”

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Finncon-viikonlopun kuulumisia

Finncon oli upea ja hikinen, erinomainen aloitus kesälomalle. Vaikka varsinainen tapahtuma alkoi vasta lauantaina, minun Finncon-viikonloppuni lähti käyntiin jo perjantaina, jolloin osallistuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien Finnconin yhteydessä järjestämään Kirjoittajaperjantaihin. 

Omista esiintymisistäni jännitin selvästi eniten Fantastinen matkaopas -paneelia, jossa siis esitin romaanihenkilöäni Margotia. Omana itsenäni olen kirjailijaesiintynyt ennenkin, mutta romaanihenkilön esittäminen oli minulle uusi kokemus. Koska Margot on minulle tärkeä hahmo, otin vähän paineita siitäkin, että osaan esittää häntä omasta mielestäni oikein. Mutta hyvin se meni, ja kunhan pääsin vauhtiin, oli tosi kivaa. Jäi sellainen fiilis, että voisin tehdä tämän oikein mieluusti toistekin. Ainoa huono puoli näillä helteillä oli se, että Margotin peruukki on paksu kuin karvalakki. Onneksi sitä ei tarvinnut pitää kuin tunti. 


Tältä näytin Fantastinen matkaopas -paneelissa. 

Koska minulla on huono suuntavaisto, jännitin hieman etukäteen oikeiden paikkojen löytämistä. Etenkin kun kuulin, että Finncon järjestetään kolmessa eri rakennuksessa, eikä siinä vaiheessa ollut vielä saatavilla tilakarttaa. Kauhuskenaarioni oli sellainen, että tulen johonkin omaan paneeliini nolosti myöhässä, koska en vaan löydä ajoissa oikeaa salia. Paikat oli kuitenkin suht. helppo löytää, koska tiloja oli aika vähän per rakennus/kerros (ja onneksi se tilakarttakin julkaistiin). Minusta tilojen hahmottaminen on ollut paljon vaikeampaa Helsingin messukeskuksessa, joka sijaitsee yhdessä rakennuksessa, mutta se rakennus on hillittömän suuri. 

Myös molemmat sunnuntain paneelini ”En ole ihminen” ja ”Mitä ulostulotarinoiden jälkeen” sujuivat hyvin, eivätkä enää juuri jännittäneetkään. Vaikka olen toki voinut ottaa tietyllä tavalla rennommin kirjallisuustapahtumissa, joissa minulla ei ole ollut omia esiintymisiä, niin sellaiset tapahtumat ovat silti olleet parhaita, joissa olen esiintynyt. Se tuo oman säväyksensä, kun voin olla pieni osa tapahtumaa. Kirjailijaesiintymiset ovat kyllä muutenkin parhaita esiintymistilanteita, mitä minulle voi olla.

Omien esiintymisteni lisäksi olin kuuntelemassa useampaa mielenkiintoisia paneelia. Erityismaininta kirjailija Anni Nupposen runsaasti kuvamateriaalia sisältäneelle esitelmälle kirjoituskissan käytöstä, somin Finncon-esitys ikinä. :)

Kuten aina, tässäkin conissa parasta olivat ihmiset. Ja iltabileet terassilla ihmeellisen lämpimässä kesäillassa. Sokerina pohjalla sain palautetta Salaisuuksia Delobriandista peräti kolmelta henkilöltä. :)

torstai 5. heinäkuuta 2018

Finncon

Minulla on tämän vuoden Finnconissa ennätykselliset kolme esiintymistä. Olen mukana seuraavissa paneeleissa.

Fantastinen matkaopas
(Lauantai klo 11 - 11:45, XX, Agora)
Pandimensionaalisen matkatoimiston agentti ja opas Ismo Nuoli haastattelee paneelissa kirjailijoita, jotka larppaavat kirjojensa hahmoja ja mainostavat omia maailmojaan. Shimo Suntila (pj.), Elina Pitkäkangas, Sini Helminen ja Liliana Lento.

”En ole ihminen”
(Sunnuntai klo 12 - 12:45, XIV, Natura)
Kuinka uskaltautua sujahtamaan vierasta lajia edustavan päähenkilön mieleen? Kirjailijat keskustelevat, miksi kannattaa valita muu kuin ihminen päähenkilöksi. Matti Järvinen (pj.), Liliana Lento, Laura Luotola, Mixu Lauronen, Terhi Tarkiainen.

Mitä ulostulotarinoiden jälkeen?
(Sunnuntai klo 14 - 14:45, X, Natura)
Mitä muita queer-tarinoita voisi kertoa, ja miten spekulatiivinen fiktio voisi olla mukana niiden kertomisessa? Olli Lönnberg (pj.), Jenny Kangasvuo, Nina Niskanen, Tero Aalto ja Liliana Lento.

Olen innostunut ja kiitollinen näistä mahdollisuuksista - kyllä nyt saa kirjat hyvää mainosta :D - mutta täytyy myöntää, että on hieman perhosiakin vatsassa.

Tuossa Fantastinen matkaopas -paneelissa on tosiaan tarkoituksena, että osallistuvat kirjailijat esittävät jotain kirjansa/kirjojensa hahmoa. Minä esitän omaa suosikkihahmoani Margotia. Siivet ja peruukki siis reissuun mukaan. :D En ole aiemmin tehnyt mitään tällaista, ja siksi olenkin erityisen täpinöissäni juuri tästä paneelista. 

torstai 17. toukokuuta 2018

Kuulumisia hetki julkaisun jälkeen

Nyt on vietetty julkkareita peräti kaksin kappalein. ”Virallisempi” julkkariosuus oli Joctoconissa heti seuraavana päivänä Salaisuuksia Delobriandissa ilmestymisen jälkeen. Oman kirjani esittelyn lisäksi olin mukana paneelissa, jossa keskustelimme eri julkaisukanavista, minä siis edustin pienkustantamon kirjailijaa. Nämä olivat parhaat kirjailijaesiintymiset, mitä minulla on ollut. Ihme kyllä, en jännittänyt ollenkaan, vaikka edellisestä kirjailijaesiintymisestäni oli jo vierähtänyt aikaa. Oli vain hurmaavaa päästä puhumaan aivan uunituoreesta kirjastaan.

Joctoconista kahden viikon kuluttua oli ”epäviralliset” julkkarit, pidin yhdistetyt kirja- ja synttäribileet. Lisäksi tarjosin töissä kirjakakun.
Lukijapalautetta en ole vielä saanut. Kieltämättä jännittää, mitä ihmiset kirjasta sanovat! Onneksi minulla on tallessa esilukijoilta saamani rohkaisevat kommentit, epävarmuuden hetkinä voin palata lukemaan niitä. 

Tuntuu ihmeelliseltä, miten paljon tarinaa keijumaailmasta on riittänyt. Tuo maailma lähti kehittymään yhdestä novellista, ja lopputuloksena on kaksi julkaistua romaania, kolme julkaistua novellia ja näiden lisäksi pöytälaatikkoon jäänyttä materiaalia. Enpä olisi vuosia sitten ensimmäisen keijunovelli-idean saadessani arvannut, mihin kaikkeen se johtaisi. :) Etenkin kun luulin vielä silloin, etten edes osaisi kirjoittaa romaanimittaista tarinaa. 

Myös se on yllättänyt minut kirjoittajana, että joistakin hahmoista on riittänyt tarinaa paljon enemmän, mitä aluksi luulin. Erityisesti Margotista, joka on keskeinen hahmo sekä Dionnen tytöissä että Salaisuuksia Delobriandissa. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan hänen piti olla kuvioissa mukana vain vähän yli Dionnen tyttöjen puolivälin. ”Niinhän sinä luulet”, Margot sanoi minulle ja nauroi. Varsin pian selvisi, että hänestä riittää tarinaa paljon enemmänkin, ja tämän matkan varrella hänestä on tullut yksi minulle rakkaimmista hahmoista ikinä. 

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Salaisuuksia Delobriandissa valmistui :)

Salaisuuksia Delobriandissa on valmis ja tekijänkappaleet turvallisesti kotona. <3

Koska huomenna on tarkoitus puhua kirjasta täällä ehdin stressata melkoisesti, ehdinkö saada kirjat siihen mennessä. Kirjapainon väki oli lakossa, siksi meni näin viime tippaan. Torstaina puoliltapäivin kustantajani laittoi vihdoin viestiä, että Salaisuuksia Delobriandissa on painettu, ja että lähetti soittaa minulle Kyttäsin puhelinta koko loppupäivän, mutta lähetti ei soittanut saati käynyt. Koska ko. kirjapaino on tässä lähellä, laitoin illalla kustantajalle viestiä, että voisin mennä itsekin hakemaan tekijänkappaleeni huomenna, jos se sopii. Oli ok, joten päädyin hakemaan kirjat paikan päältä. 

Oli aika siistiä mennä kirjapainon asiakaspalvelutiskille esittämään asiaansa, että kirjani on justiinsa tullut teiltä painosta, ja pitäisi nyt saada tekijänkappaleet mukaan. :D Ja sekin on kiva ajatus, että oma kirja on painettu noin lähellä kotoa.

Kirjapaketin avaaminen oli ihan yhtä jännää kuin ensimmäisellä kerralla. Ja kirjan näkeminen ensi kertaa tuntui yhtä huimalta, ihanalta ihmeeltä. Se on niin kaunis ja uudenhehkuva. Jotenkin on vielä vähän epätodellinenkin fiilis, että Salaisuuksia Delobriandissa on nyt IHAN OIKEASTI tässä, valmiina ja käsin kosketeltavana kirjana. Ja että nyt minulla tosiaan on kaksi omaa kirjaa.