lauantai 22. heinäkuuta 2017

Ilouutinen

Tai ei tämä taida varsinaisesti enää uutinen olla, sillä johan minä tätä hehkutin keskiviikkona Facebookissa ym. Kesämenojeni takia en vaan ehtinyt tehdä blogikirjoitusta aikaisemmin. Sain siis keskiviikkona kustantajaltani maailman ihanimman sähköpostin: Haluavat julkaista Salaisuuksia Delobriandissa, eli siitäkin tulee oikea kirja. <3 <3 <3

Vaikka olin työstänyt käsistä jo pitkään tavoitteena julkaisu, silti tämä tuntuu ihanalta ihmeeltä. Lukuisista onnitteluista huolimatta minulla on vielä hieman epätodellinen olo: Ihanko totta tämäkin halutaan julkaista? Eikö minun tarvinnutkaan odottaa vastausta kauempaa (olin siis varautunut siihen, ettei kesän aikana kuulu vielä mitään, koska kesälomakausi)? Todellako minä onnistuin tässä jo toisen kerran?

Ehdin jännittää melkoisesti, miten Salaisuuksia Delobriandissa käsiksen kanssa käy. Sähköpostin avaaminen aiheutti reilusti ylimääräistä sydämentykytystä. Luulin ennen, että sitten kun on saanut ensimmäisen kirjan julkaistua, osaa olla itsevarmempi, eikä tämä odotteluvaihe enää stressaa. No, eipä se niin mennyt. Se on kyllä jännää, että voin samaan aikaan olla rakastunut tarinaani ja suhtautua siihen kovin kriittisesti. Mieleeni tuli ajatuksia, että ei tätä kuitenkaan julkaistavaksi huolita, koska *lisää tähän päivittäin vaihtuva syy*. Ja koska Dionnen tyttöjä on myyty aika vähän, pelkäsin sitäkin, että uusi käsis torpataan sitä edes vilkaisematta. Että kustantajani ilmoittaa Dionnen tyttöjen myyneen niin huonosti, ettei minulta haluta julkaista enää mitään. Näköjään kirjaa on kuitenkin myyty tarpeeksi pienen kustantamon mittapuulla. Sitten ärsyynnyin omaan stressaamiseeni, että miksi minun pitää taas olla näin herkkä. Sillä eihän maailma siihen olisi kaatunut, vaikkei Salaisuuksia Delobriandissa olisikaan huolittu julkaistavaksi. Varmasti se olisi harmittanut, mutta eipä se käytännössä olisi juuri mitään muuttanut. Elämässäni olisi ollut edelleen samat hyvät asiat, enkä myöskään olisi lakannut olemasta kirjailija.

Nyt ilo tulevasta kirjasta on entistä isompi, kun jouduin vähän aikaa kärvistelemään odotuksen epävarmuudessa. Oi oi, tuskin maltan odottaa, että saan uuden kirjan käteeni. :) Todennäköisesti siinä kyllä menee ensi vuoteen. 

Minun täytyy kohta alkaa miettiä uutta nimeä tälle blogille, koska sitten kun Salaisuuksia Delobriandissa ilmestyy, en ole enää esikoiskirjailija. Nimiehdotuksia otetaan vastaan. 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Salaisuuksia Delobriandissa lähti kustantajalle

Hui, Salaisuuksia Delobriandissa -käsis lähti juuri kustantajan luettavaksi. :) Toisin kuin jotkut ovat luulleet, minulla ei ole kustannussopimusta eikä edes epävirallista lupausta itsenäisen jatko-osan julkaisemisesta. Eikä se kustannustoimittaja, joka ensimmäisenä innostui Dionnen tytöistä, ole enää töissä kustantamossani. Joten jännän äärellä ollaan.  

Yllätyin ehkä hieman, että käsis lihoi editoituani sitä esilukijoiden palautteiden perusteella vain  vähän yli 3000 sanaa. Luulin, että se olisi lihonut enemmänkin, sillä kirjoitin useamman uuden kohtauksen. Toisaalta kyllä myös poistin tekstistä täytesanoja ja muutakin tarkemmin ajateltuna turhaksi osoittautunutta materiaalia. Täytesanat, mistä niitä aina riittääkin joka editointikierroksella poistettavaksi? Olen alkanut epäillä, että ne lisääntyvät keskenään, kun kirjailijan silmä välttää. ;)

Minulla oli jälleen aika lailla kynnystä uskaltaa päästää käsiksestä irti, päättää sen olevan vihdoinkin tarpeeksi hyvä matkaan lähetettäväksi. Sillä nyt minulle on oikeastaan vielä enemmän väliä, kelpaako käsikseni julkaistavaksi. Silloin kun lähetin Dionnen tytöt kustantamokierrokselle, niin vaikka olin varma päätöksestäni, olin kuitenkin vähän kokeilumielellä ja vaatimaton, että katsotaan, miten tässä käy. Olin kuullut sen verran paljon kustannuskynnyksen ylittämisen vaikeudesta, ja että moni ei saa julkaistua vielä ensimmäistä kustantajille tarjoamaansa käsistä vaan vasta jonkun myöhemmän käsiksen. Vasta asioiden edetessä tajusin kunnolla, miten paljon tätä haluan. Nyt kun olen jo julkaissut yhden kirjan, kyllähän siitä tulee vähän paineita, että tässä pitäisi onnistua toistekin. Ja että tulevan kirjan pitäisi olla vähintään yhtä hyvä, mielellään hieman parempikin kuin ensimmäisen. 

Olihan tämän askeleen ottamisessa myös tunnetason kynnystä. Pidemmän aikaa matkassa kulkenut käsis rakkaaksi käyneine hahmoineen alkaa väistämättä tuntua sen verran henkilökohtaiselta, että on myös hieman pelottava ajatus, että tulevaisuudessa sen voisi lukea periaatteessa kuka tahansa. (Minusta tuntui ihan samalta aikoinaan Dionnen tyttöjen kanssa.) Vahvempana on kuitenkin haave uudesta kirjasta ja se tunne, että Salaisuuksia Delobriandissa on sen arvoinen, että se ansaitsee tulla julkaistuksi.

Nyt olen vihdoinkin sitä mieltä, että Salaisuuksia Delobriandissa on niin hyvä, mihin omin voimin ja esilukijoideni avulla pystyn. Tuntuu hienolta ja pieneltä ihmeeltä, että olen jälleen saanut aikaan romaanikäsiksen.