Kenelle kirjoitan

Uusi romaanikäsikseni, työnimeltään Koivu ja pihlaja, on nyt esilukijoilla. Vaikka olen julkaissut jo kaksi kirjaa, ja kaikki neljä esilukijaani ovat palautteenantajina hyväksi havaitsemiani, oli silti melkoisen jännittävää antaa käsis ensimmäistä kertaa muille luettavaksi. Ehkä tämä vaihe tuntuu aina vähän pelottavalta. 

Olin kommentoinut eräällä nettifoorumilla kahdeksan vuotta sitten, jolloin en ollut vielä julkaissut mitään: ”Palautetta omista teksteistä on toki aina kiva ja tärkeä saada, mutta ensisijaisesti kirjoitan itselleni.” Moni asia on muuttunut sen jälkeen, mutta pohjimmiltaan ei mikään. Toivon tosi paljon, että saisin lisää kustannussopimuksia, ja että kirjani löytäisivät lukijoita. Ja on edelleen ihan huippua tiedostaa, että kirjoittaminen ei ole enää vain minulle useimmiten maailman mukavinta hommaa, vaan voin antaa sillä myös elämyksiä muille. Pöytälaatikkokirjoittajavuosiini verrattuna editoin tekstejäni nykyään paljon enemmän, viilaan pilkkua ja mietin kaikkea muutakin kirjoitusteknistä: Miten sanon tämän mahdollisimman hyvin, onko tämä juonenkäänne tarpeeksi selkeästi kirjoitettu, kuvailenko tarpeeksi vai jaarittelenko kenties liikaa, onko sivuhenkilöitä liikaa jne? 

Silti kirjoitan yhä ennen kaikkea itselleni. En voisi lähteä kirjoittamaan miettien, mistä on ns. järkevää kirjoittaa, mikä olisi mahdollisimman myyvä aihe jne - ja harvassa taitavat ne kirjailijat olla, jotka näin tekevät. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa niistä ideoista, jotka jäävät kiehtomaan mieltäni, pyörimään päässäni ja saavat silmäni säteilemään. Ja päästäkseni uuden tarinan alkuun, minun täytyy hieman huijata itseäni, että voin kirjoittaa pelkästään itselleni, ei tätä ole pakko näyttää kenellekään, jos siltä tuntuu. Toki minulla on oikeastikin vapaus tehdä näin, mutta aina julkaisun halu kuitenkin voittaa. Jossain vaiheessa alkaa tuntua vahvasti siltä, että tämä tarina on ehdottomasti ansainnut mahdollisuuden päästä muiden luettavaksi.