perjantai 20. huhtikuuta 2018

Salaisuuksia Delobriandissa valmistui :)

Salaisuuksia Delobriandissa on valmis ja tekijänkappaleet turvallisesti kotona. <3

Koska huomenna on tarkoitus puhua kirjasta täällä ehdin stressata melkoisesti, ehdinkö saada kirjat siihen mennessä. Kirjapainon väki oli lakossa, siksi meni näin viime tippaan. Torstaina puoliltapäivin kustantajani laittoi vihdoin viestiä, että Salaisuuksia Delobriandissa on painettu, ja että lähetti soittaa minulle Kyttäsin puhelinta koko loppupäivän, mutta lähetti ei soittanut saati käynyt. Koska ko. kirjapaino on tässä lähellä, laitoin illalla kustantajalle viestiä, että voisin mennä itsekin hakemaan tekijänkappaleeni huomenna, jos se sopii. Oli ok, joten päädyin hakemaan kirjat paikan päältä. 

Oli aika siistiä mennä kirjapainon asiakaspalvelutiskille esittämään asiaansa, että kirjani on justiinsa tullut teiltä painosta, ja pitäisi nyt saada tekijänkappaleet mukaan. :D Ja sekin on kiva ajatus, että oma kirja on painettu noin lähellä kotoa.

Kirjapaketin avaaminen oli ihan yhtä jännää kuin ensimmäisellä kerralla. Ja kirjan näkeminen ensi kertaa tuntui yhtä huimalta, ihanalta ihmeeltä. Se on niin kaunis ja uudenhehkuva. Jotenkin on vielä vähän epätodellinenkin fiilis, että Salaisuuksia Delobriandissa on nyt IHAN OIKEASTI tässä, valmiina ja käsin kosketeltavana kirjana. Ja että nyt minulla tosiaan on kaksi omaa kirjaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti